Ihmeellinen Islanti

Islannin luonto, kulttuuri ja historia ovat kiehtoneet Jokusten aikuisväkeä jo pitkään. Päätimme tänä kesänä lähteä vihdoin tutustumaan niihin. Ensin suunnittelimme saaren kiertämistä vuokra-autolla, mutta Pohjois-Suomeen suuntautuneella talvilomallamme majoituspaikkojen muuttuminen (11 päivän aikana menopaluu-yöjunat sekä kolme muuta eri petipaikkaa) tuntui olevan liikaa rutiineja rakastavalle Junnulle. Päädyimme vuokraamaan tukikohdan Reykjavikista, josta sitten puikkailisimme Islannin ihmeisiin. Ensimmäinen Airbnb-kokemuksemme osoittautui kelvoksi ratkaisuksi kovaäänisesti surisevasta jääkaapista ja leukaansa lerputtavasta uunista huolimatta. Kuuma vesi nyt olisi haissut peräprutkulle missä tahansa majoituspaikassa.

Maaperän laavamuodostelmat, geysirit ja horisontissa siintävät tulivuoret tekivät meihin aikuisiin suurimman vaikutuksen. Myös paikallisen jalkapallohuuman aistiminen sekä jäätikköelämykset hilautuvat kokemuslistan kärkipäähän. 3-vuotiaan reissupekan mielestä matkan kohokohtia sen sijaan olivat:

1. Kivien nakkelu valtamereen Reykjavikin rantaraitilla (päivittäin). Samalla tarkastettiin meduusat.

2. Vararenkaiden ihastelu (autojen, ei isän).

Islannissa maasturien ulkoisia vararenkaita näkyi merkittävästi enemmän kuin kotikulmilla. Paikkuupyörät jaksoivat kiehtoa Junnua loputtomiin. Pidemmätkin kävelymatkat sujuivat sutjakkaasti niitä havainnoidessa.

3. Hallgrímskirkja-kirkon bongaus.

Tallusteluidemme aikana Junnusta oli hupaisaa tarkkailla milloin kirkon torni pujahtaa esiin talojen välistä tai takaa. Voitonriemuinen "hei, nyt se kirkko taas näkyy" raikasi ilmoille tämän tästä. Lähes yhtä monta kertaa saimme vastata kysymykseen, miksi kirkko ja sen torni eivät näy koko ajan. Tai miksi siitä näkyy välillä enemmän ja välillä vähemmän.

4. Patsaskiipeily.

Samaisen kirkon edustalla on suurehko patsas, johon Junnu tutustui omalla tavallaan. Patsaaseen kiipeily ja sieltä hyppely alas katukivetykselle oli erään iltapäivän kohokohtia. Tätä pontevaa parkouria poika harrasti ajoittain myös muissa kohteissa.

5. "Puolikuplan" keinotekoinen geysir.

Yksi Reykjavikin maamerkeistä, Perlan, kohoaa 86 metrin korkeudelle merenpinnasta. Sieltä oli vanhempien mielestä upeat näkymät kaupunkiin ja lähimaastoon. Junnua sen sijaan kiehtoi tämän lasipallon sisään rakennettu suihkulähde, joka mukaili aidon geysirin purskahtelurytmiä. Suihkulähde kiinnosti junnua paljon enemmän kuin varsinaiset geysirit, joiden purkaukset aiheuttivat lähinnä säpsähtelyä.

6. Keskustan lintulammikko (Tjörn-lampi) ja sen lukuisat sorsat sekä tukkasotkat, joutsenet ja lokit. Erityisesti tukkasotkan poikasten ahkera sukeltelu ihastutti.

7. Reykjavikin rantabulevardin viikinkilaivamonumentti. Oiva kiipeilyteline sekin, vaikka muistuttikin Junnun mielestä jättimäistä ötökkää.

8. Ulkouima-altaat.

Reykjavikin suurin ja suosituin ulkouima-allas oli majapaikkamme vieressä. Junnu nautti kovasti lämpimässä vedessä pluttaamisesta. 10-asteinen ulkoilma ja korvissa viuhuva kylmä tuuli saivat vanhemmat kaipaamaan uimapukujen kavereiksi pipoja.

9. Vesiputoukset.

Harpa-konserttitalon edustalla on teos, jossa vesi virtaa ylemmistä altaista alempiin. Kanavan vierustaa juostiin päästä päähän ja hämmästeltiin veden kulkua. Toinen vanhemmista ehti samalla kätevästi tutkailemaan itse konserttitaloa. Junnun mielestä Kultaisen kolmion -retkellä näkemämme Gullfossin suuri vesiputous oli kiinnostava, mutta jäi armotta kakkoseksi Harpan pihan vesiväylälle.

10. Turistikrääsäkaupan lasinen pyrypallo.

Matkamuistomyymälät ovat pullollaan lasisia tai muovisia koriste-esineklassikoita, joita heiluttamalla saa pallon sisällä aikaan lumisateen. Näitä Junnu olisi jaksanut toljottaa loputtoman kauan.

Yhteiset elämykset

Matkallemme osui muutama yhteinenkin kiinnostuksen kohde. Laavakentän päällä makoileva Blue Lagoon -kylpylä ja sen 39-asteinen mineraalipitoinen vesi oli erityisesti Junnun ja äidin mielestä merkillisen ihana kokemus. Geysir-puiston vuorelle kiipeäminen taas sai perheen miehet pauloihinsa. Hysteerinen äiti oli ensin toppuuttelemassa vuorikiipeilyajatusta miettien sen olevan liian haasteellista Junnulle. "Äiti voi odottaa alhaalla, jos ei uskalla kiivetä", totesi tähän Junnu. Äiti pohti vielä, että vuorelta pitäisi jaksaa laskeutua myös takaisin alas. "Joo, voidaan kävellä ylös-alas, ylös-alas ja ylös-alas", vastasi pieni vuorikiipeilijä reippaasti. 

Yksi huikeimmista hetkistä koko porukan mielestä oli kipuaminen Islannin toiseksi suurimmalle jäätikölle, Langjökullille. Vuoristorekka töyssytteli matkalaiset jääluolan suulle. "Tämä on kyllä kaikkein kivoin leikkipaikka", totesi Junnu innosta jäätikön uumenissa hypähdellen. Vanhemmat olivat asiasta samaa mieltä.

Mukanamme kaikkialla kulki myös matkalaulugeneraattori. Vastaantulijat suhtautuivat kovaäänisiin potpureihin huvittuneesti hymyillen. Eräs toimittaja yritti tarjota Junnulle mikrofoniaankin, mutta siihen poika vastasi topakalla pään pudistuksella. Vielä ei ollut sen aika.

Kesäinen Islanti oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Ja edelleen kiehtova.

Lomaterveisin,
Jokuset

Lapsi lomailee

Kolmevuotias Junnu aloitti tällä viikolla kesälomansa junaretkellä mummulaan. Olemme nyt muutaman päivän ajan olleet kotona aikuis- ja kissaporukassa. Tässä muutamia tekemiäni huomioita:

Aamu ei ala "äiti, tule tänne" -huudoilla, vaan on turvauduttava pitkästä aikaa perinteiseen herätyskelloon. 

Keittiön pöydällä ja olkkarin lattialla ei ole röykkiöittäin pikkuautoja.

Ilmassa ei ole jatkuvaa kysymysryöppyä.

Kukaan ei mopoile vessaan.

Kukaan ei pyydä ihastelemaan kakan määrää tai muotoa.

Vaatteet löytävät päälle ilman että ketään tarvitsee kehottaa ja muistuttaa pukeutumaan.

Ruokailtaessa voi keskittyä syömiseen, ei astioiden kilkuttelua, ei motkotusta ruoasta. Sapuskat päätyvät tavallista suuremmalla prosentilla ruokailijoiden suuhun, ei niinkään rinnuksille, pöydälle tai lattialle.

Postimies Paten, Ryhmä Haun tai Touhulan tunnusbiisejä ei kuulu mistään tuutista.

Lentävien esineiden (pallot, paperitollot, pikkuautot) määrä on merkittävästi normaalia pienempi. 

Kukaan ei kanna sisälle aarrekiviä.

Esitettyihin kysymyksiin riittää pääsääntöisesti yksi vastaus ilman loppumattomilta tuntuvien miksi-kysymysten sarjaa.

Ei kilpajuoksuja vessaan tai valokatkaisimille.

"Puhtaat kalsarit, puhtaat kalsarit, ne lystikkäitä on. Ei raitoja, ei raitoja, ei pissan tippaakaan." Tätä tai muita iltatoimia vauhdittavia rallatuksia ei ole tarvittu.

Iltasatua - ja yleisesti ottaen kirjoja ja lehtiä - ei ole tarpeen lukea ääneen.

 "Kivaa kun kaikki ollaan kotona", "äiti minä rakastan sinua", "isi olet ihana" ja muut pienen ihmisen ihastelevat toteamukset ja hellittelysanat eivät ole värittämässä kodin tunnelmaa.

Pariin päivään emme ole myöskään miekkailleet, puhallelleet saippuakuplia, ajaneet kilpaa pikkuautoilla, piiloutuneet verhojen taakse, toimineet kiipeilytelineinä tai puhuneet Jean Sibeliuksesta. Onneksi ylihuomenna taas kaikki on toisin. ❤️

Kesäisin terveisin,
Junnun äiti

Liikkumisen riemu

Olen ajatellut, että yksi suurimmista rikkauksista, jonka voin lapselleni antaa, on liikkumisen riemu. Näkisin, että sen aikaansaamisessa meidän vanhempien esimerkillä on valtava voima ja merkitys. Tässä on lisäksi toinenkin näkökulma, oma pieni Mansikki ojassa. Yhteiset temmellystuokiot lapsen kanssa täyttävät parhaassa tapauksessa hyvän siivun myös aikuisen päivittäisestä liikunnan tarpeesta. Eihän se viimeisen päälle viritetyn kuntosalitreenin tai vauhdikkaan juoksulenkin kanssa samassa kategoriassa kilpaile, mutta varteenotettava vaihtoehto, jos aika on kortilla. Vähintäänkin se on omien harrastusten hyvä lisä. Junnun isä ottaa hyödyn irti myös viikkosiivouksesta. Ranne- ja nilkkapainojen asettaminen paikoilleen ennen imurinvarteen tarttumista on jo rutiiniksi muodostunut juttu.

Ulkojumpat

Ulkotouhuista kestosuosikeiksi ovat nousseet juoksukilpailut sekä hippa- ja piiloleikit. Niitä voi harrastaa lähes säässä kuin säässä. Mitään erityisvarusteitakaan ei tarvita. Juoksukilpailussa riittää, kun piirtää maahan lähtö- ja maaliviivan ja muistaa vaihtaa korkkarit lenkkareihin. Erilaisten lähtöasentojen ja etenemistyylien kehittely antavat mukavaa vaihtelua puuhaan. Vain mielikuvitus on rajana. Samoin hippaleikkejä voi lapsen kasvun ja kehityksen myötä varioida yksinkertaisista kiinniottamisista monimutkaisempiin viritelmiin.

Talvi toi ulkoleikkivalikoimaan uusia sävyjä. Lumihangessa tarpominen ja mäenlasku olivat mukavia tuttavuuksia. Kun juoksee viitisenkymmentä kertaa pulkkamäen huipulle, saattaa pari hikipisaraa pyrkiä otsalle.

Pallon potkiminen

Junnulle pallo on ollut tärkeä ihan pienestä pitäen. Aluksi annoimme hänen potkia palloa sisälläkin, mutta siinä vaiheessa kun hän alkoi saada sillä tuhoja aikaan, päätimme jättää pallojen potkinnat ulkohommiksi.

Jostain lähikauppakeskuksen tilaisuudesta kotiimme rantautui mainosilmapallo. Junnu ja isänsä keksivät, että sitä voi potkia sisälläkin ilman että tarvitsee pelätä rikkovansa paikkoja. Tätä palloa voi myös mukavasti lyödä tai pukkailla. Yksin, kaksin tai kolmestaan. Ilmapallon kanssa touhuilu on saavuttanut niin suuren suosion, että peruselintarvikkeiden lisäksi ostoslistallamme on nykyisin myös ilmapallot. Onneksi niitä saa edullisesti ja yksi pakkaus riittää melko pitkään.

Paperitollot

Kissallamme pyörii lattialla leikkikaluina aina useampia kuiteista, sanomalehden kulmasta tai A4:n palasesta pyöriteltyjä paperitolloja. Ne ovat päässeet myös muuhun käyttöön. Aluksi niitä potkiskeltiin, mutta sittemmin ne ovat toimineet myös tarkkuusheittovälineinä. Pojat käänsivät kissan rapinatunnelin pystyyn, jolloin siitä saatiin oiva maali paperitollojen pussittamiseen. Itse heittäminen tapahtuu sohvalla seisten. Puoli tuntia heittoalustalle nousua on ihan tehokasta jumppaa sekin. Ja heittotarkkuuttakin tulee samalla treenattua.

Ikioma seikkailurata

Kotiin viritellään harva se päivä oma seikkailurata. Tuolit, tyynyt ja jakkarat jonoon ja temppurata on valmis. Hyvä liikuntamuoto, jossa lapsen seurana voi hyvin olla 1-2 vanhempaa kerrallaan. Joskus jopa kissakin on osallistunut. Toiseen suuntaan mennessä lapsi ryömii tuolirivin ali. Tämä osio aikuisten on syytä jättää mittasuhde- ja turvallisuussyistä väliin.

Juoksuleikit

Aluksi sisällä juostiin huoneesta toiseen lapsi edellä ja toinen vanhemmista perässä. Tällä hetkellä suosikkilaji on "kasirata". Kahdeksikon toisena lenksuna toimii ruokapöytä ja toisena esimerkiksi jokin lelukori. Kikatuksen ja hikipisaroiden määrä on hurja, kun tätä painellaan menemään kymmeniä ja taas kymmeniä kierroksia.

Pallojen vierittäminen vatsalihastwistillä

Uusinta uutta sisäleikkirintamalla on pallojen vierittäminen kissan rapinatunnelin läpi. Tämä toimii haluttaessa samalla myös aikuisen vatsalihasharjoitteena. Lapsi istuu tunnelin toiseen päähän, aikuinen toiseen ja pallojen vieritys voi alkaa. Meillä käytössä on kaksi palloa, jotka vuorossa oleva vierittää peräkanaa tunneliin. Aikuinen ehtii tehdä kunnosta riippuen yhdestä useampaan istumaannousua oman pallonvierityksensä jälkeen seuraavaa vuoroaan odotellessaan.

Tuotekehittelyvisio

Edellä mainitut lajit ovat kaikki tällä hetkellä ahkerassa käytössä. Ja mikä parasta, ne ovat lähes poikkeuksetta ilmaista hupia ja hyvää kuntoilua koko perheelle. Toistaiseksi olemme pysytelleet näissä leikinomaisissa tekemisissä, mutta mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä monipuolisemmiksi ja urheilumaisemmiksi yhteisiä liikuntahetkiä voi kehitellä. Eikä ne yhdessä tehtynä ole rasitteita kukkarolle. Kaikki perheenjäsenet pääsevät liikkumaan ja voivat viettää mukavaa aikaa yhdessä.

Riemukkaat yhteiset hetket

Nähtäväksi jää mitkä urheilulajeista ovat erityisesti Junnun mieleen. Saammeko seuraa juoksulenkeille vai pääsemmekö pelaamaan jalkapalloa lähikentälle. Vai käykö niin, että Junnu vie koko perheen jonkin täysin uuden lajin pariin. Mielenkiinnolla seurailen, mihin pienen ihmisen mieli meidät kuljettaa.

Palkitsevinta on joka tapauksessa se, kun näkee lapsen nauttivan liikunnasta. Riemunkiljahdusten saattelemana ja leveä hymy kasvoilla käytiin vappunakin kirmailemassa läheisen urheilupuiston juoksuratoja - ilmapallon kanssa tietenkin.


Liikkumisiin,
Junnun äiti

Jokusten Sanomat nro 2/2016

Päätoimittaja: Junnu Jokunen 2 v 11 kk
Toimitussihteerit: Jokunen vanhempi (2 kpl)

"Minä yritän suoristaa näitä", sanoi Junnu ja oikoi ryppyjä mummun kaulalta.

Äiti ja Junnu keskustelivat hampaiden harjaamisesta ja hammaspeikoista. Äiti näytti koloa hammasrivistössään ja kertoi, että häneltä oli poistettu hammas, koska ei ollut hätistellyt hammaspeikkoja pois. Junnu katseli äidin purukalustossa ammottavaa aukkoa mietteliäänä ja kysyi sitten: "Mahtuuko sinne pikkuauto?"

Junnu juoksenteli ympäri huushollia.

Junnu: "Miksi minun jalat hyörii ja pyörii? Ne menee hurjaa vauhtia. Miksi minä menen hurjaa vauhtia?"

Isä: "No miksi?"

Junnu: "Siksi kun minä tykkään."

Junnu istui potalla ja pohti:
"Pissat ja kakat eivät ole ihmisiä."

"Äiti, laita jotain muuta päälle. Olishan se nyt hassua, jos keittelisit noin aamupuuroa."
(Äidillä oli päällään kylpytakki ja päässään "pyyheturbaani".)

Junnu seisoskeli olkkarissa ja katseli jalkojaan:

"Eihän yhdellä jalalla voi kävellä? Miksi Mato Matala voi kävellä yhdellä jalalla?"

"Keskity, Junnu-kulta."

"Joo, minä keskityn, äiti-kulta."

"Minun masu on tässä (näyttää vatsaansa). Se ei ole tässä (näyttää selkäänsä), eikä tässä (näyttää peppuaan). Olispa hassua, jos se olis tässä (näyttää selkäänsä ja nauraa makoisasti päälle)."

"Vedestä ei voi tehdä lumiukkoa", tuumaili Junnu kylvyssä.

Palatessaan äitinsa kanssa päiväkodista Junnu tarkkaili tapansa mukaan autoja. "Volkswagen volkswagenoi, Mersu mersunoi, Volvo volvonoi", totesi poika autoista.


Mummu lupasi kuoria ja paloitella Junnulle omenan.
"Millaisina paloina sinä haluat ompun", kysyi mummu.
"Sellaisina sateenkaaren muotoisina", vastasi Junnu.

"Haluatko laittaa pantin kärryihin", kysyy äiti ojentaen Junnulle kolikkoa ostoskärryjä varten.

"Se on kyllä itse asiassa kolikko. Sitä ei kannata ainakaan laittaa suuhun", kuuluu Junnun vastaus. 

Kaksin käsin

Tiedoksenne, olen useamman kuukauden tehnyt kahta työtä. Se on ollut perheelliselle välttämättömyys, mutta myös henkireikä ja intohimo. Päivisin olen siirrellyt logoja mainostehtaassa, usein horroksessa ja mekaanisesti. Iltaisin ja viikonloppuisin olen herännyt erilaiseen maailmaan. Silloin olen ollut asiakkailleni psykologi, filosofi, isä, poliisi, pastori ja lautturi. Ihmisen elonkehän erilaiset puolet ovat näyttäytyneet noissa pienissä kohtaamisissa täyteläisinä. Siltä se on ainakin tuntunut. Olen tehnyt tätä työtä mielelläni.

Eilisen illan tapahtumat kertovat hyvin mitä olen tehnyt. Alkuillasta tapasin kanta-asiakkaani. Hän on mukava ja rakastettava tyyppi. Kuten usein aiemminkin, oli hän tälläkin kertaa nauttinut hieman liikaa. Hänen silmänsä lupsuivat hieman ja rinnuksilla oli kohtuullinen lammikko jo kerran nielaistua. Tyylikkäät housut olivat hieman rutussa ja niistä väijyi melkoisen voimakas tuoksu. Otin hänet silti vastaan. Siivosin jäljet ja nostin hänet kaksin käsin kyytiin. Jalat eivät tuntuneet pitävän millään, vaikka askellusta koitettiinkin. Olen usein nähnyt hänet samassa kunnossa, vaikka parempaan suuntaan ollaan kuulemma menossa.

Lopulta sain kytkettyä hänet paikoilleen. Pääsimme liikkeelle, ja samassa alkoi närkästynyt motkotus. Joku oli kyytiläisen mielestä pahasti vinossa. Ärtymys kiihtyi nopeasti raivoksi saakka. Matkaajan puheesta ei paljoudesta huolimatta saanut mitään selvää. Aivan kuin hän olisi käyttänyt pelkkiä vokaaleita. Kohteesta emme päässeet yksimielisyyteen. Tilanne alkoi kärjistyä.

Aloin hyräillä hänelle vaivihkaa mieleni roiskeita. Asiakkaan kiihtymystila rakoili. Möly vaimeni. Luomet nyökkivät entistä lupaavammin. Nukahtaessaan hän hymyili hieman. Ajelin hiljalleen kohti makuuhuonetta. Laskin pojan varovaisesti petiin ja hyräilin vielä yhden säkeistön.

"Ajan aina illoin sylitaksiain,
ukon kyytiin mä lattialta hain,
taas ukko närkästyy,
kun kyytii viivästyy,
mä ajan ain,
sylitaksiain."

- JJ:n isä

Parisuhteen mitalla

Great minds think alike. Minä olen pragmaatikko, mieheni satunnaista tallustelua harrastava luova pohdiskelija. Ajattelemme käytännön asioista harvoin samalla tavalla. Tai ajattelemme ylipäätään harvoin samankaltaisia asioita. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että minä pyörittelen mielessäni erilaisin kategorioin luokiteltuja tehtävälistoja ja asioiden organisointiin ja sulavoittamiseen liittyviä tehokeinoja. Mieheni ajatukset täyttyvät ympäröivän maailman havainnoinnista ja sen eritasoisista tulkinnoista.

Olin onnistunut elämään omassa pikku pragmaatikkokuplassani kolmisenkymmentä vuotta. Mieheeni tutustuttuani maailmankuvani laveni aimo harppauksen. Rakastuin hänen moniulotteiseen ajatusmaailmaansa. Ja hiljalleen olen ymmärtänyt ja hyväksynyt myös sen, ettei siihen mahdu käytännöllisyyttä. Ei sitten vähäisessäkään määrin.

Avaan asiaa yksittäisten pienten esimerkkien kautta.

Tiskikoneen täyttäminen

Minä täytän tiskikoneen tietyllä tavalla: laseille on oma paikkansa, samoin kahvikupeille, lautaset omassa rivissään, kulhot omassaan, jne. Mies ottaa käteensä astian ja asettaa sen koneeseen täysin mielivaltaisesti. Siten että parhaassa tapauksessa hän saa muutamalla astialla koko tiskikoneen täyteen.

Pyykkien ripustaminen

Äskeinen pätee myös pyykkien ripustamiseen. Mies ottaa käsiinsä vaateläjässä seuraavana olevan vaatekappaleen, laittaa sen narulle juuri asettamansa vaatteen viereen. Minä saan kiksit, kun pyykkinarulla jokainen rivi on täytetty optimaalisesti. Mies taas runttaa t-paidan rakoseen, johon mahtuisi hädin tuskin sukka.

Petivaatteet

Tein lähtöä töihin. Junnun isä oli nelikuisella hoitovapaanpätkällään. Pyysin, että hän laittaisi työpäiväni ajaksi petivaatteet ulos tuulettumaan. Kun tulin kotiin, lakanat roikkuivat parvekkeella tuulettumassa, mutta peitot ja tyynyt oli jätetty sängyille.

Oliko tässä jokin ajatus taustalla, kysyin varovaisesti. Ei ollut, kuului vastaus.

Ratkaisuvaihtoehdot

Olimme sopineet, että noukin Junnun isän kyytiin asemalta. Junan olisi pitänyt jo saapua, muttei miestä näkynyt. Yritin soittaa hänelle, mutta hän ei vastannut. Odotimme Junnun kanssa vielä tovin. Sitten sain vihdoin miehen puhelimen päähän.
Minä: Emmekös me sopineet, että noukimme sinut juna-asemalta? Missä olet?
Junnun isä: Joo, olen täällä toisella puolella asemaa.
Minä: Mitä sinä siellä teet? Mehän olemme aina täällä tietyssä paikassa. (Olleet jo pian kuusi vuotta.)
Junnun isä: Vilkaisin sieltä, muttei teitä näkynyt, joten ajattelin että olette menneet aseman toiselle puolelle.

Ei voi olla totta. Jotenkin ymmärrykseeni olisi voinut mahtua se, ettei hän huomannut meitä. Olinhan pysäköinyt ison pakettiauton viereen, joten jäimme todennäköisesti sen katveeseen. Mutta lähteä nyt seisoskelemaan ja odottelemaan toisaalle. Jostain syystä puhelimeen tarttuminen käy harvoin miehen mielessä ratkaisuvaihtoehtoja pohdittaessa. Ja vilkaisu on yleensä käypä ratkaisu, tarkempi etsiminen harvemmin.

Kannanotto

Olimme menossa ensimmäistä kertaa yhdessä ulos Junnun syntymän jälkeen. Tapasimme kaupungilla. Mies saapui treffipaikkaan suoraan töistä. Minä juoksin ennen tapaamista hoitelemassa asioita. Sateinen ilmakaan ei lannistanut yhtään. Olin todella innoissani kahdenkeskeisestä ajasta. Äitirytkyjen sijaan olin sonnustautunut pitkästä aikaa juhlatamineisiin. Ripsiväriäkin olin sipaissut lähtiessäni.

Ravintolaillallisen nautittuamme käväisin wc:ssä. Vilkaisin peiliin. Kauhukseni huomasin, että vesisade oli tehnyt tehtävänsä ja ripsivärit valuneet poskille. Pöytään takaisin päästyäni kysyin mieheltäni, miksei hän ollut maininnut mitään asiasta.
"Ajattelin sen olevan tarkoitus. Tai jokin kannanotto", vastasi mies vilpittömän kuuloisesti ilmeenkään värähtämättä.
"No ei ollut ei", puhisin takaisin tuohtumustani. "Ensi kerralla kun näet meikin valuvan pitkin kasvojani, voisitko ystävällisesti huomauttaa asiasta. Voin jo nyt täydellä varmuudella sanoa, ettei se silloinkaan ole mikään kannanotto."

Nyt ja silloin

Nykyään osaan jo varautua miehen erikoisiin ratkaisuihin. Aluksi en osannut. Parit ihmetykset ja harmaat hiukset se aiheutti, kun omasta mielestäni luonnollisimmat ja loogisimmat ratkaisut jäivät toteutumatta. Olen pikkuhiljaa ymmärtänyt, että kovastakaan jankuttamisesta huolimatta luova mieli ei ymmärrä pyykkien järjestelmälliseen ripustamiseen liittyvää hienoutta. Eikä sen tarvitsekaan. Riittää, että taloudessa on yksi joka kiinnittää huomiota suuressa mittakaavassa loppujen lopuksi melko epäolennaisiin asioihin.

Vaikutus jälkikasvuun

On jännä nähdä miten kahden hyvin erilaisen ajatusmaailman ja toimintatavan kohtaaminen tulee näkymään myöhemmin jälkikasvussamme. Toistaiseksi sanoisin, että Junnu on sulava sekoitus meitä kahta. Hän pohdiskelee isänsä tavoin asioita esteettisistä näkökulmista. Mutta hän myös kesken vauhdikkaan leikkituokion pysähtyy oikomaan mattoa. Junnu on myös hyvin tarkka siitä, että asiat tehdään aina samalla tavalla. Tarkka ja prosessiorientoitunut, mutta myös luova lapsonen. Ennen kaikkea, äärettömän rakas.


Iloa ja väriä elämään erilaisista ajatuksista!

Junnun äiti

 

Ei kai sorttiasemalla ole Jean Sibeliusta?

Maatuskat ovat pelottavia. Vihaiset piirroshahmot hirvittävät. Epämääräiset äänet kavahduttavat. Jännittynyt "mikä se oli" seuraa jokaista rasahdusta ja kolahdusta. Erilaiset pelot ovat ilmestyneet osaksi jokapäiväistä elämäämme. Jopa äidin totinen passikuva sai pojan mietteliääksi.

Suurin ja ehkä erikoisin pelon aiheuttaja on kansallissäveltäjämme Jean Sibelius. Syyskauden viimeiseltä muskaritunnilta lähtiessämme Junnu huomasi lasivitriinissä miehen potretin. Näky järkytti pientä muskarilaista siinä määrin, että hän pinkoi sen ohi huuli väpättäen.

Tapahtunut synnytti valtaisan kysymysryöpyn. Poika halusi tietää kuka henkilö oli, miksi hänen kuvansa oli esillä, miksi miehen ilme oli niin totinen ja miksi hänen päänsä oli kallellaan. Jokainen vastaukseni sai aikaan liudan uusia kysymyksiä. Kun lisäkysymyksiä ei enää syntynyt, aloitettiin rumba alusta. Tässä luupissa pyörittiin pieni iäisyys.

Toivoin Sibeliuksen kadonneen vitriinistä muskarin joulutauon aikana. Näin ei kuitenkaan käynyt. Junnun järkytys oli suuri, kun hän huomasi jälleen vanhan miehen. Tarkastelin kuvaa itsekin hieman tarkemmin. Yrmynaamainen hahmo näytti erehdyttävästi mustavalkoisen Shrekin ja Winston Churchillin risteytykseltä. Myös Uhrilampaat-elokuva käväisi mielessäni. Uurteisen syvät varjot eivät tehneet säveltäjäsuuruudelle kunniaa.

Muskaritädin johtamat laulunluritukset saivat pelot ja harmitukset unohtumaan. Tunnin lopulla Junnu alkoi taas itkeä hillittömästi. Loppulaulu oli saanut pojan miettimään kotiin lähtöä ja muistamaan, ettemme välttyisi Sibeliuksen jälleennäkemiseltä. Yritin keksiä kaikenlaista pelon lievittämiseksi, mutta mikään ei tuntunut tepsivän. Lopulta eräs äiti lupautui seisomaan säveltäjän edessä, kun kävelisimme siitä ohitse. Siinä olivat taikasanat. Loppusilauksen teki ehdotukseni pipon laittamisesta silmille. Junnu nyökytteli tyytyväisenä.

Suunnitelmaa tiukasti noudattaen selvisimme koitoksesta. Pieni poika oli voitonriemuinen ja suunnattoman ylpeä itsestään. Äitikin sai kiitosta myssypiilon keksimisestä.

Asiaa pohdittiin illalla koko perheen voimin. Samoin seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana. Säveltäjän kohtaamisesta tuli pitkäksi aikaa päivittäinen puheenaihe. Junnu selvitti tapahtumaa myös naapurin sedälle, kaupassa kassatädille ja junassa konduktöörille sekä satunnaisille matkustajille. Pieni mies toimitti kaikille tohkeissaan: "Eemelin äiti seisoi Jean Sibeliuksen edessä ja äiti laittoi pipon silmille, ettei Jean Sibeliusta näkynyt yhtään". Huvittuneena mietin mitä mahtoivat taustoja tuntemattomat kaupantäti, konduktööri ja muu yleisö ajatella asiasta. Ilmeet ainakin olivat kysyviä.

Pari viikkoa tapahtuneen jälkeen olimme viemässä imurinraatoamme sorttiasemalle. Yhtäkkiä kartturi äkkäsi meidän ajavan muskarin suuntaan. Varmistuttuaan, että olemme edelleen matkalla alkuperäiseen määränpäähän, kysyi huolestunut ääni vielä takapenkiltä:

"Ei kai sorttiasemalla ole Jean Sibeliusta?"

"Ei ole, sorttiasemalla ei varmasti ole Jean Sibeliusta", vakuuttelin kuskinpaikalta.
Vaikka kyseessä oli vakava paikka ja todellinen pelko, minua vastaukseni hihitytti. Tässä olisi hyvä alku erikoisimmat lausahdukset -listaan.

Sibelius on ollut perheemme puheenaihe numero yksi lähes kolme kuukautta. Erityisesti ruokapöytäkeskusteluissa hän käyskentelee ahkerasti. Vanhemmuuden odottamattomia ilmentymiä. Siinä sitä on sinfoniaa kerrakseen.


Kevättä ja uusia kokemuksia kohti,

Junnun äiti