Jokusten Sanomat 8/2018

"Oon ihan töttöröö", huokaisi äiti ja heittäytyi sohvalle.
"Et sinä ole töttöröö, sinä olet äiti", totesi perheen pienin napakasti.


"Juuri tuli, juuri tuli, juuri tuli", hoki pikkuveli mietteliäästi kesken aamiaisen. Muut odottivat mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. "Ei mitään juuri tulia", jatkoi kuopus hetken kuluttua.


Isä ja lapset piirtelivät.
"Jos auringolle piirtää siivet, se vois olla lintu", tuumasi kuopus.


Äiti kertoi olevansa lähdössä töihin palaveriin.
"Äiti, millainen palaveri sulla on? Tarkoittaako se, että sulla palaa veri?", vitsaili Junnu.


Automatkalla radiosta tuli Rammsteinia.
"Tosta rockista en saa kyllä mitään selvää", totesi Junnu.


"Isi, leikitäänkö sitä, kun Akulla ja Roope-Sedällä oli painovoima sivuttain?", pyysi Junnu.


Äiti avasi auton ovet kaukosäätimellä. "Miksi valot vilkahti?", kysyi kuopus. "Koska avasin auton ovet", vastasi äiti. "Eiku siksi että painoit nappia", totesi lapsi siihen.

"Tulisitko tänne pöydän ääreen?", pyysi isä perheen pienintä.
"Pieni hetki, rekiretki", loruili tämä vastaukseksi.


Pojat katsoivat mummulassa Tanssii tähtien kanssa -finaalia. Kuopusta hämmensi kun yksi finalisteista heittäytyi kesken tanssin maahan. Hän matki tanssijaa yhä uudelleen ja uudelleen. "Ei näin tanssita", tuomaroi poika maton rajasta.


Kuopus haukotteli illalla makoisasti.
"Oletko väsynyt?", kysyi äiti.
"Se oli haukotus, ei se ollut väsymys", vastasi lapsi.

Junnu halusi laatia toimenpidelistan lauantaipäivän askareista. Hän pohti, minkä laittaisi listan seitsemänneksi kohdaksi. Äiti ehdotti siihen leikkiä. ”Ei leikki ole mikään toimenpide”, tuhahti poika.

Tippa linssiin

Sain tänään mojovan mikrobimoukun olkavarteeni. Seuralaiseni puolestaan imuroi viljelysmaljan sadon suoraan nokkaonteloihin. Tyytyväisyys valui kehoihimme, vaikka edessä olisi vielä selviytyminen villinä hilluvasta väkijoukosta. Tehtävää onneksi helpotti mellakoitsijoiden perässä puuskuttava järjestyshenkilöiden lauma. Loikkasimme kuohuvaan odotusaulaan. Väistin kyynärpään. Potkaisin vahingossa kirahvia. Kiperien käänteiden jälkeen heittäydyimme ovelle. Pihalla katsoimme helpottuneina toisiamme. Avoimen neuvolan influenssarokotusten hullut päivät olisivat perheeltämme tämän vuoden osalta ohi. Tallustelimme viisivuotiaan kanssa takaisin tarhan rauhaan.

Lasten lääkitseminen on aina yllätyksellinen tragikomedia. Jokunen päivä takaperin pureskelimme porukalla iltapalaa. Nuorempi muksuista porasi keskittyneesti etusormellaan banaanista nokkahuilua. Isoveikka märehti annostaan etuhampaiden ja ylähuulen välisessä taskussa. Kaikki sujui tavallisen leppoisasti, vaikka silmätulehdus nassikoita kiivaasti kurittikin. Sitten kolistelin kaapista apteekin antimia. Kaksikon korvat hörähtivät. Esitys oli alkamassa.

Lämmittelynä toimi struuttaus troppia matalamman mukulan kurkkuun. Sama sankari kumosi päälle vielä pontevan Precosa-grogin. Sekoitettuna, ei ravistettuna. Varsinainen show syttyi silmätipoista. Kohtaukseen sisältyi pikkuitkut, ärhäkkä motkotus, lievä kahdensuuntainen uhkailu, maanittelu ja loppulohduttelu. Sisäänhengityksen jälkeen vuorossa oli vanhemman vesselin visuaaliaistimen voitelu. Alaluomen alle piti ujuttaa sentti salvaa. Toimitus on periaatteessa mutkaton ja teknisesti yksinkertainen. Jos verkkokalvon verhot sijaitsevat hysterian partaalla piehtaroivan pikkumiehen päässä, nousee vaikeusaste kuitenkin jyrkästi. Välillä uhri mäkätti kovaan ääneen ja hengästymättä, ettei saa henkeä. Kun voide oli survaistu silmän pintaan, hän valitti menettäneensä näkönsä lopullisesti. Parin luomenläpsäytyksen jälkeen aisti palasi kuin taikaiskusta. Kaikki oli viimein hikisesti ja hyvin. Siirryimme nukkumaan. Lepo tuli tarpeeseen, sillä seuraavana päivänä olisi vuorossa lääkärin määräämät kuusi esitystä.


- Jokusten isä


Ps. Aamun ensimmäinen näytös starttasi vartin vuoropuhelulla sängyn alla piileskelevän protagonistin kanssa. Lopulta pääsimme toimeen. Pyysin väkkäränä pyörivää pojanpätkää pysymään paikallaan, etten vahingossa tökkää tippapurkilla tiiraimeen. "Ei se haittaa vaikka tökkäisit ja menisi näkö, näen silti toisella silmällä!", elämöi lääkittävä vastaan. Kolmannen kerran ja pikkuveljen maltillisen suorituksen seurattuaan homma sujui kuin rasvattu.

Ps2. Lääkäriaseman laboratorion nieluviljelyn yhteydessä voi muuten ketterästi testata myös äänijänteet, kuuloelimet ja painitaidot. Kaikki olivat kunnossa.

Ps3. Taistelu on tältä erää voitettu. Nyt vain odotamme seuraavaa ilmoitusta päiväkodin ovessa.

Ps4. Kuvassa on älyhautomomme kehittämä lääketieteellinen vimpain, jolla voi tarkastella tilannetta kuin tilannetta hieman tavallista pidemmällä tähtäimellä, eri suuntiin ja vaikka tulehtuneemmallakin silmällä. Laitteen nimi on luonnollisesti kekkaputki.

Tenava-aiheisia tuokiokuvia

Rokki soimaan!

Tänään sain kuulla hyviä ja huonoja uutisia. Ensin hyvät. Keskipäivän raukean helteisen hiljaisuuden katkaisi viisivuotiaan tormakka toteamus: "Laitetaas kunnon rokki soimaan!" Puntalaveteraanin eisiidiisiinmuotoinen pumppu alkoi hyrrätä. "Mikä mainio ajatus. Onko joku tietty mielessä?" utelin kaivellessani kiivaasti Jimiä, Ramonesia, Wigwamia ja tuoreempia kumppaneita kuunteluun. "Joo. Juha Tapio."

Suunnistajat

Osallistuin eilen Iltarasteille. Suunnistin osana joukkuetta. Yksi ryhmästämme kinasi reittisuunnitelmasta alusta lähtien. Hän kirmasi puolitoistavuotiaan itsevarmuudella, pelkkä kompassi kaulassa keikkuen jokaisen risteävän polun varrelle ja ryteikön uumeniin. Kaksi tiimimme pihkaniskaa säntäili ajoittain vinhaa hippastelusiksakkia, huudellen samalla: "Ei me tarvita karttaa!" Suurimman osan matkasta nämä viisivuotiaat jaksoivat kuitenkin kiinnostuneina opetella suppia ja suuntimia. Kolmesti pysähdyttiin puskapissille. Puolessa välissä kokenein lätkänleimaaja tajusi eväiden jääneen repusta. Hän pinkoi takaisin lähtöpaikalle etsimään murkinaa muun joukkueen maristessa nelosrastin liepeillä. Maalisuoralla kompassi kalahti silmäkulmaani. Hartioilta hihitettiin. Lenkin pituus oli puolitoista kilometriä. Aikaa matkaan kului 1.36.29.

Unitutkimus

Olen tehnyt viime aikoina unitutkimusta. Tulosten mukaan alle viisivuotiaat nukahtavat 95 prosentin varmuudella viimeistään Seitsemän miehen voiman Simeoni-värssyjen väliin. Niin kävi eilenkin. Ehtoo ennen iltalaulantaa oli vauhdikas ja tapahtumarikas. Tuntui kuin olisin ollut sähäkässä seikkailuelokuvassa. Jouduin juoksemaan, hyppimään, ryömimään, setvimään kiperiä tilanteita, tanssimaan, laulamaan, laittamaan ruokaa, ottelemaan ja vitsailemaan ankarasti. Minua taklattiin, tuupittiin, nyhdettiin, survaistiin, huitaistiin, potkaistiin ja minulle kiukkuiltiin kipakasti. Juttelin sujuvasti täysin käsittämätöntä kieltä. Lisäksi jalassani roikuttiin, astuin auton päälle, minut luvattiin nakata pysyvästi roskikseen ja myrkyttää. Kannoin parikymmentä liikennemerkkiä varikolle. Tarina päättyi kaikesta huolimatta onnellisesti. Päähenkilöt sopivat kiistansa ja isiä halattiin antaumuksella. Sitten naurettiin yhdessä ja mentiin lopulta nukkumaan. The End. Ps. Porukalla päätettiin kuvata älypäpättimien videokameroilla ihka oikea elokuva. Nimeksi tulee Kekkapoika ja Kuhmukaali.

Siivousta

Heräsin aikaisin. Järjestelin talollisen tavaroita. Imuroin isolla vaihteella. Luuttusin lattian loistavaksi. Toisin sanoen ahkeroin useamman tunnin hikirauhaset hengästyneinä pulputen kodin tallustelupintojen puhtaanapidon parissa. Puolipäivä päätti puuskani.

Neljään mennessä laminaatti oli kyllästetty kaksilla katin laatoilla, kulhollisella kalakeittoa, muussatuilla irtovihanneksilla, pikkupojan huppistapissillä, kansi auki ravistetulla jugurttipurkillisella ja jollain epämääräisellä, mahdollisesti eloperäisellä liisterillä.

Katselin teosta ja hyräilin itsekseni.

elon sotkuissa väsy karttuu
mieleen miehen räsy tarttuu

hetken kuuraa kunnes malttaa
tehtävä vaatii nuijaa ja talttaa

vaivihkaa pinnistää suloisen
tuuman tuoksuvan alakuloisen

puhtaus on vain puoli ruokaa
tyytyväinen peräsuoli huokaa
ja puhahtaa vielä päälle
äkkiä lisää tensidejä tuokaa


Kekkavisio

Huollan muutaman päivän kahta touhukasta pikkupoikaa yksin. Pestini alkoi perjantaina. Mietin mitä tekisin selvitäkseni tehtävästä. Yhtenä ratkaisuna kasvatin lastemme ruutuaikaa rutkasti.

Parin illan perusteella sanoisin, että päätös kannatti, vaikka oma vapaa-aikani ei ratkaisusta lisääntynytkään. Sen sijaan esitettävien ohjelmien suunnitteluun, luomiseen, tuottamiseen, askarteluun, esittämiseen, seuraamiseen ja jälkianalyyseihin on kulunut kosolti kotvia. Toisaalta jos riemu olisi rahayksikkö, tätä viestiä naputtelisi rikas mies.

Kuvassa on Kekkavision testikuva. Se toimii myös muistilappuna kanavan keski-ikäisimmälle konttorirotalle arkisen työelämän totuuksista. Taustalla puolestaan makoilee yrityksen maskotti sekä luonto- ja eläinaiheisten ohjelmien koko näyttelijäkaarti.

Kekkavisio saattaa jatkossa tarjoilla julkisiakin muksutv-kanavia. Säädä siis antennit kuumiksi ja pysy linjoilla!

- Jokusten isä

Jokusten Sanomat 7/2018 - synttärinumero

"Voi kiitos kultaseni!", sanoi äiti kuopukselle tämän tyhjennettyä oma-aloitteisesti kauppakassit keittiön pöydälle.
"En ole seni. Mikä on seni?", ihmetteli lapsi.


Perheen pienin katseli aamuhämärällä ikkunasta ulos:
"Onko puussa valoa?", kummasteli hän katulamppua.


Äiti ja kuopus keskustelivat päiväkodin aikuisista.
"Minkäs nimisiä aikuisia teidän ryhmässä olikaan?", kysyi äiti.
"Rosa. Hanna", luetteli lapsi.
"Eikös siellä ole myös Tuulia?", mietti äiti.
"Joo ja satoi", jatkoi kuopus innostuneesti.


"Minä menin maapallon reunaa pitkin. Hyppäsin sitten alas ja menin Prismaan. Siellä oli kivaa", tarinoi Veikka aamiaispöydässä.


"Satutin käteni kankaankudonnassa pingottajaan", kertoi mummu näyttäen haavaansa.
"Päiväkodissa hoitajalla oli bingo", yhtyi Veikka innoissaan keskusteluun.


Äiti harjasi kuopuksen hampaita.
"Ja sitten vielä irvistys. Pure hampaat yhteen, näin."
"En minä pysty. Mulla on pienet hampaat."


"Äiti, mikä on piu?"
"Jaa-a, mikähän se olisi. Enpä taida tietää."
"Mun ajatus", totesi kuopus.


Isoveli pohdiskeli ruokapöydässä yhteenlaskuja. Pikkuveli osallistui laskuharjoituksiin:
"Mitä on miljoona plus äiti?", kysyi pienin matemaatikko.


Isä piti perheelle perinteeksi muodostunutta Spotify-toivemusiikkituokiota.
"Haluan autolaulun. Sen mitä Ilmari laulaa", toivoi nuorimmainen.
"Nyt on aika vaikea tietää, mitä laulua se Ilmari (päiväkotikaveri) mahtaa laulella", pohti äiti.

Seuraavana päivänä Ilmarin äiti osasi auttaa kinkkisen tehtävän kanssa. Ilmarin autolaulu oli "Perutaan häät, perutaan yhteinen autopaikka."


Perheen pienin istui potalla.
"Minä teen tästä muovailuvahaa", hän tuumasi ja venytteli pippeliään.

Enteroita onhan noita

Olemme olleet koko porukka kipeänä. Punkkaan kaaduttiin ikäjärjestyksessä nuorimmasta vanhimpaan. Lapset alkoivat olla jo terveitä, kun tauti kaappasi käsiinsä seniorisarjan. Oma 39,2 asteen lämpöni hävisi perheen sisäiset kuumekarkelot. Miehen lukemat huitelivat lähempänä neljääkymppiä. Niinpä minun vastuulleni lankesi lastenhoitovelvoite. Siinä tuli kahdensadan kilometrin päässä asuvaa äitiä kova ikävä, kun kuumepäissäni yritin suitsia villivarsojamme iltatoimiin.

Vaivojamme mieheni kanssa vertaillessamme emme ole osanneet päättää, mikä on ollut pahinta. Ensin oli pari päivää kestänyt korkea kuume. Sitten käsiin ja jalkapohjiin ilmestyivät hullunlailla kutisevat rokkonäppylät. Neljäntenä päivänä näppylät muuttuivat kutisevista pisteleviksi. Tässä vaiheessa tuntui kuin olisi karhukävellyt nuppineulojen päällä. Nyt ei kutise, eikä pistele. Paitsi kun yrittää asettaa jalalle painoa tai tarttua johonkin, sattuu aivan helvetisti. Melkoinen metamorfoosi kaiken kaikkiaan. Sisko kirjoitteli juuri, että hänellä taudin sairastettuaan irtosi lopulta kynsiäkin. Sehän tästä nyt oikeastaan enää puuttuukin.

Olen monesti miettinyt, kuinka yleissivistävää vanhemmuus on. Tästä lastentaudistakin on nyt täyslaidallinen uunituoretta kokemusta sekä lasten että aikuisten sairastamana. Ihan näin perusteellisesti en olisi silti välittänyt perehtyä aiheeseen.

Ehkä tässä kuitenkin ollaan jo voiton puolella tämän nimenomaisen virustyypin kanssa. Näitä viekkaita veijareita on lukemani mukaan yli 60 erilaista. Näin ollen saman vitsauksen kanssa voi pahimmassa tapauksessa joutua painimaan aika monta erää. Valmiina ollaan - inkivääridrinkki ja D-vitamiini näppyläisessä kourassa.


Enterock Rock,
Jokusten äiti


PS. Alla mieheni työpaikalleen lähettämä poissaoloilmoitus siinä vaiheessa kun tauti jylläsi vasta lapsilla.


Rokkohan mie. Entero on etunim.

Näin tuttavallisesti esitteli kavala rakkokersantti itsensä puolipituiselle peuhapartiollemme pari päivää sitten. Samalla solukaappari jo syöksyi tyrskynä tenavien tomumajan rakenteisiin. Nyt tonttumittainen taistelupari käy punkkapoteroistaan käsin kiivasta kamppailua kätyrin kellistämiseksi. Olen tämän vuoksi tiistain tukemassa kaksikkoa kotirintamalla.

Saavun siis seuraavan kerran keskustan konttorilinnoitukseen keskiviikkoaamuna. Yhteydenpito tänne väliaikaiseen veksiin onnistuu parhaiten molskauttamalla eemeliä milloin vain tai kilauttamalla keskipäivällä kenttäkapulaan.

Terveiset täältä jostain,
Sylivääpeli Sinisalo
Lassilan viruskunnan vt. potilaskoti-isä

---

"Viestin lähettämisen jälkeen pojat heräsivät luonnollisesti tarmokkaina ja terveinä. Vaimoni puolestaan tarttui taudin soihtuun. Minä olen nyt komentokorsulla. Ja kohta taas kotona. Aika ja avaruus ovat melkoisia velikultia", kirjoitti mies FB-statuksessaan. Kotiin päästyään hän mittasi itseltään hurjat lukemat, 39,7.

"Pidän vaaroista, en Teroista." 

- Jokusten isä 

Jokusten Sanomat - muistin kätköistä

1 v 6 kk

Pienen heleä-äänisen ja melko täsmällisen herätyskellon soittoääni on yhtäkkiä muuttunut. Viikkojen ajan kuuluneen iloisen äiti, äiti, äiti -huutelun sijaan havahduin tänä aamuna tomeraan vahaa, vahaa, vahaa -huudahdukseen. Lassilan syystrendi on todellakin selvillä: muovaileminen on in, kaikki muu out.

1 v 10 kk

Junnu ja vanhemmat olivat lomailleet Espanjassa Teneriffalla:
Hauskaa seuraa tuo hieman alle 2-v. "Juusto möllöttää ja pienet pisteet" ihasteltiin taivaalta joka ilta. Sanavarastoon kuuluu nyt myös hola ja gracias (vaikka jälkimmäisessä oli sen verran persoonallista ääntämystä, ettei sitä tainnut ymmärtää kuin vanhemmat). Kotimatkalla Junnu ohjeisti taksikuskia heti alkuun: "punainen ei saa mennä, vihree saa mennä". Kuski hämääntyi takapenkin pienestä liikennepoliisista niin, ettei muistanut laittaa mittaria päälle alkumatkasta. Junnu kertoi samaan hengenvetoon taksikuskille myös eläinpuistossa näkemistään meduusoista ja polkupyörällä ajaneesta papukaijasta. Ja että on pimeetä, koska on yö.


Äidin ja Junnun aamukeskustelu:
”Äiti laittaa silmälasit”, sanoi Junnu osoittaen pöydällä lojuvia silmälaseja.
”Joo, äiti laittaa lasit päähän sitten kun äiti lähtee töihin."
”Äiti sanoi väärin, ei päähän, silmiin”, korjaa Junnu.


Aamuisen naperojumpan jälkeen salin rappusia alaspäin tultaessa:
"Muista, Junnu, keskittyä", tokaisi äiti.
"Keksittyä, keksiyö, keksi - Junnu haluaa Muumi-keksin", sanaili napero vastaukseksi.


Isä riimitteli iltasella:
"Pääni on palatsi, johon suu on ovi. Kieli on kuningas, ja hampaat hovi."
Junnu: "Mikäs se semmonen suuovi oikein on. Ovi, tovi. Junnu runoilee."


1 v 11 kk

Junnu halusi osallistua perunoiden kuorimiseen. Annoin Junnulle astian, johon hän voisi kerätä kuoret. Junnu katsoi hieman hölmistyneenä ja totesi topakasti: "Kuoret menee biojätepussiin."

Samainen pikkumies pääsi ojentamaan äitiään jälleen ruokailun aikana. Poimin lautasen viereen pöydälle tipahtaneen kananmunan palan sormin ja tarjosin sitä pojalle. "Ei, syödään haarukalla", torui Junnu.


"Olipa rankka reissu", totesi Junnu mummulle hoitoharjoittelujakson päätteeksi. Harjoittelu itsessään sujui onneksi hyvin. Pieni tarkkaavainen poikamme hämmästytti ensitöikseen hoitotädit. "Mutta missä on ruotsalainen oo?", kummasteli Junnu tutkaillessaan päiväkodin seinässä olevaa kirjainriviä. Ehkä tädit vielä korjaavat tilanteen.


2 v

Kaupunkilaispojan ensikosketus lapin karun kauniiseen luontoon. Täti ja eno auttoivat tuulisella taipaleella kohti vaaran huippua. Junnu löysi matkalla kasapäin mustikoita, mutta sai kuulla että ne olivatkin poron papanoita. Uusi tieto ei vähentänyt yhtään saaliin arvoa. Mutta pettymys oli siinä vaiheessa kova, kun lounaaksi luvattu poro näyttikin tavalliselta jauhelihakastikkeelta.


2 v 2 kk

Junnu, äiti ja mummu lomailivat Kyproksella:
"Yksi yksi kaksi, hätänumero. Jos tulee pissahätä tai kakkahätä, voi soittaa." Näin totesi Junnu kun meidät ravintolan pöytään nro 112 ohjattiin.


2 v 4 kk

Arkiset kauppareissut ovat muuttuneet rytinällä tosielämän toimintaseikkailuiksi. Kohtauksia tähdittää ”minä itse” (tunnetaan myös nimellä ”Junnu itse"). Viime kerralla sankari törmäili ostoskärryillä jok'ikiseen reitille sattuneeseen hyllyyn, kieritteli tomaatit kaupan lattialle, otti oma-aloitteisesti mustikkamaistiaisia, kuskasi kärryyn milloin mitäkin sinne kuulumatonta ja taisteli äänekkäästi lähes kaikkea sanomaani vastaan. Lopulta sain pojan turvavöihin ja valahdin itse auton ratin taakse. Syvä huokaus ja päässä pyörivä ajatus livahti suupielestä, "en jaksa" taisin puhista ääneen. "Pitäiskös sun äiti mennä vaikka nukkumaan", kuittasi tietäväinen ääni takapenkiltä.


"Junnu niistää itse. Äiti laittaa nuhan takaisin. Äiti laittaa nuhan valumaan uudestaan." Tämä höystettynä lohduttomalta huudolla, kyynelmerellä ja jalan poljennalla. Että pitikin mennä pyyhkimään nenä pyytämättä. Enkä edes oppinut kerrasta.


2 v 5 kk

Isä soitti Mozartia ja kysyi Junnulta tietääkö tämä kenen musiikista oli kyse.
"Joo tiedän, Tarzanin", kuului vastaus.


2 v 7 kk

Junnun pohdintoja:
"Milloin kuu herää ja milloin se menee nukkumaan, entä aurinko? Talossa on katto, niin sateella ei kastu. Mutta miksi taivaalla ei ole kattoa?"


2 v 8 kk

Junnu runoili aamusella:
"Äiti, olet niin ihana ja söpönen,
kunhan et sentään kovin pöpönen."


Junnu kilkutteli ruokapöydässä lusikalla lautastaan. Äiti pyysi lopettamaan kilkuttelun. ”En saa selvää, kun äiti puhuu näkkäri suussa”, vastasi Junnu.


Äiti kuunteli Maija Vilkkumaata.
"Äiti, onko tämä Lauri kilpa-auto? Kuulostaa vähän Lauri kilpa-autolta", tuumi Junnu.


Junnu ja vanhemmat olivat laivalla matkalla kohti Tukholmaa:
"Isi, voiko Ruotsiin mennä kengät jalassa?", pohti Junnu

"Vähän niin kuin Väinämöisen laiva", totesi Junnu 2 v 3 kk töhryn maassa nähtyään.

Satunnainen talsija

Mieheni tapaa kutsua itseään satunnaiseksi talsijaksi. Satunnainen talsija näkee maailman hyvin eri tavalla kuin puolisonsa. Pragmaatikko kiitää helmat hulmuten kelloa tuijottaen, puikkelehtii ihmisvilinässä, kiiruhtaa perille. Satunnainen talsija nauttii matkasta ja maisemasta. Se tuntuu usein olevan elämyksiä täynnä. Poimin tähän muutamia niistä.


Yhteistä aikaa. 

“En mä ikinä keksi mitään sanottavaa, mut jaksan kuunnella aika hyvin. Niinku toista ihmistä, musiikkia, luontoa tai omaa hengitystä. Yhä useammin mun silti tekee vain mieli vaientaa kaikki äänet. Ihan kaikki.” - Postitalon seinäruusu / GutterGirl2017

Postitalon pallonokkakin oli ilmestynyt nuuskuttelemaan kevätaamun tihkuisia tunnelmia.

Oi niitä aikoja.

Kivimiesten lisäksi sähkömiehet päättivät kunnioittaa naamaribändin Suomen vierailua. Plug It Up!

Aarre oli matkalla työpaikalleen investointipankkiin. Kesken vetävän askelluksen mies kuuli kuiskauksen. Sitten päähän tulvahtivat lintujen viserrys, autojen äänet, tuhansien katukivien vaikerrus ja tulevan päivän palaverisorina. Lopulta kasvava sekasointujen mellakka kallossa pysäytti pankkiirin. Aarre pudotti salkkunsa, nosti kourat korvilleen ja kivettyi hiljaisena paikalleen. Hänestä tuli Ullanlinnan toteemi.

Treeniputki

El Clásico. Parsa vastaan Real.

Olinpa kerran asemalla kun
pikku pönttö töllisteli hämillään
miten väki turvotti sen jämillään
röökirahvas riensi takaisin sometranssiin
älyhärvelistä imaisemaansa intoleranssiin
maitopaukku sisältä massua muksi
roskista ravisteli krooninen refluksi
lopulta se laski laktoosit katukiville
tarina tosin levähti jokuselle riville

Keittiön kauhuklassikko: The Texas Capsicum Massacre.

Pakkanen on pistellyt jo useamman päivän yhteen putkeen. Toivottavasti ränni kestää vielä.

I'm so happy to see you again!