Lapsi lomailee

Kolmevuotias Junnu aloitti tällä viikolla kesälomansa junaretkellä mummulaan. Olemme nyt muutaman päivän ajan olleet kotona aikuis- ja kissaporukassa. Tässä muutamia tekemiäni huomioita:

Aamu ei ala "äiti, tule tänne" -huudoilla, vaan on turvauduttava pitkästä aikaa perinteiseen herätyskelloon. 

Keittiön pöydällä ja olkkarin lattialla ei ole röykkiöittäin pikkuautoja.

Ilmassa ei ole jatkuvaa kysymysryöppyä.

Kukaan ei mopoile vessaan.

Kukaan ei pyydä ihastelemaan kakan määrää tai muotoa.

Vaatteet löytävät päälle ilman että ketään tarvitsee kehottaa ja muistuttaa pukeutumaan.

Ruokailtaessa voi keskittyä syömiseen, ei astioiden kilkuttelua, ei motkotusta ruoasta. Sapuskat päätyvät tavallista suuremmalla prosentilla ruokailijoiden suuhun, ei niinkään rinnuksille, pöydälle tai lattialle.

Postimies Paten, Ryhmä Haun tai Touhulan tunnusbiisejä ei kuulu mistään tuutista.

Lentävien esineiden (pallot, paperitollot, pikkuautot) määrä on merkittävästi normaalia pienempi. 

Kukaan ei kanna sisälle aarrekiviä.

Esitettyihin kysymyksiin riittää pääsääntöisesti yksi vastaus ilman loppumattomilta tuntuvien miksi-kysymysten sarjaa.

Ei kilpajuoksuja vessaan tai valokatkaisimille.

"Puhtaat kalsarit, puhtaat kalsarit, ne lystikkäitä on. Ei raitoja, ei raitoja, ei pissan tippaakaan." Tätä tai muita iltatoimia vauhdittavia rallatuksia ei ole tarvittu.

Iltasatua - ja yleisesti ottaen kirjoja ja lehtiä - ei ole tarpeen lukea ääneen.

 "Kivaa kun kaikki ollaan kotona", "äiti minä rakastan sinua", "isi olet ihana" ja muut pienen ihmisen ihastelevat toteamukset ja hellittelysanat eivät ole värittämässä kodin tunnelmaa.

Pariin päivään emme ole myöskään miekkailleet, puhallelleet saippuakuplia, ajaneet kilpaa pikkuautoilla, piiloutuneet verhojen taakse, toimineet kiipeilytelineinä tai puhuneet Jean Sibeliuksesta. Onneksi ylihuomenna taas kaikki on toisin. ❤️

Kesäisin terveisin,
Junnun äiti