Jokusten Sanomat 4/2020

- Älä laita sormia noin syvälle suuhun, sanoi äiti kuopukselle.
- Niin, ettei ne tuu täältä pepusta ulos, vastasi lapsi.


- Kompromissi on se, että riitelee tavaroista, tuumaili 3-vuotias.


Äidin ja lasten ulkoillessa alkoi sataa rakeita.
- Pilvi on vähän kuin rakeiden jääkaappi, pohti Junnu.
Lapset tutkivat käsineissään olevia rakeita.
- Voiko rakeet olla tosi isojakin?, kysyi Junnu.
- Voi, muttei se kovin tavallista ole.
- Ai onko se paranormaalia?


Kuopus juoksi äidin luo.
- Auts, mun varpaat jäi alle, parahti äiti.
- Ensin jäi kyllä lenkkarit, sitten sukat ja sitten vasta varpaat, huomautti lapsi.


Äiti ja lapset olivat tekemässä lähtöä ulos.
- Missä mun tuulipuvun housut mahtaa olla?, puhisi äiti.
- Ehkä tuuli vei sun housut, ehdotti perheen pienimmäinen.


- Äiti, joskus mun pepusta on tullut pissaa ja mun pippelistä on tullut kakkaa, kertoi kuopus.


Pojat istuivat itkien Junnun yläsängyssä.
- No mikäs täällä on hätänä?, kysyi äiti.
- Mulla on ikävä sitä vanhaa sänkyä, nyyhki Junnu. (1,5 vuotta sitten hommattiin lapsille sen tilalle kerrossänky)
- Niin mullakin, säesti Veikka.
- Muistatko millainen se oli, kysyi äiti Veikalta.
- En muista, vastasi Veikka.


Kuopus pelasi isänsä kanssa lasten Aliasta.
- Tää on sellainen, mikä ei oo makea, eikä siihen laiteta kynttilöitä, selitti lapsi. (makkara)


- Kätevää, huudahti Junnu vessasta.
- Ai mikä?, kysyi äiti.
- No kun raottaa likapyykkikaapin ovea, voi heittää kalsarit sinne sisään ja sit ovi menee just sopivasti itsestään kiinni, vastasi Junnu.


Äiti huomasi purkan roskiskaapin ovessa.
- Veitkö äsken purkan roskiin?, kysyi äiti Junnulta.
- Vein, tämä vastasi.
- Mahtoikohan se jäädä tohon oveen?
- Joo, se vaan tarrasi siihen vahingossa kiinni.
- No josko toimittaisit sen kuitenkin roskikseen asti.


Äiti oli löytänyt purkan lastenhuoneen ovenkahvasta. Syyllinen ei selvinnyt, mutta äidillä oli omat epäilyksensä. Kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen Junnu paljasti äidille, että hän oli laittanut purkan ovenkahvaan.
- Miksi niin teit?, ihmetteli äiti.
- No kun mulla oli niin kivat leikit meneillään, niin en jaksanut viedä sitä roskikseen asti.


Isä meditoi keskellä olkkarin lattiaa.
- Isi, mitä sä teet?, kysyi nuorimmainen.
- Ehkä se oottaa lisää aivoja, vastasi hän sitten isänsä puolesta.


Lainaus poikien kaksikielisen pikkuserkun (3-v.) elämästä:
Pikkuserkku katseli äitinsä kanssa eläinvideoita ja ruutuun pompsahti gerbiili. Äiti kertoi mikä eläin on kyseessä. Pikkuserkku siihen:
- Siis ger-auto mamman kielellä.


- Me voitaisiin käydä postittamassa äitienpäiväkortit, ehdotti äiti lapsille.
- Ai sulle vai?, kysyi kuopus.
- Ei vaan mummulle ja isomummulle.
- Miks ei sulle, kun sähän oot meidän äiti.


Pojat painivat sohvalla.

- Hei, heittäkää ne palapelilaatikon kannet siitä pois ennen kuin ne jää alle ja hajoaa, huikkasi äiti lapsille.

- Käskit heittää, totesi Junnu ja nakkasi kannet olkkarin halki.


- Mulle tuli sellainen juttu mieleen. Mä mietin sitä niin syvää, etten mä edes tiedä mikä se juttu on, pohti 3-vuotias.


- Älä teurasta sitä kurkkua, torui äiti Veikkaa, joka puukotti lautasella olevaa kurkkuaan.

- Miten niin älä teurasta? Mähän oon hommamies, tämä vastasi.

Erityisherkkä?

Vasta kuopuksen syntymän myötä aloimme ymmärtää, miten hankalia tietyt tilanteet Junnun kanssa olivat olleet. Tai vastaavasti, miten helppoa asioiden hoitaminen toisen kanssa voikaan olla. Tiedonkeruun kautta hankaluudet alkoivat hahmottua kokonaisuudeksi nimeltä erityisherkkyys. Se on opettanut erittäin paljon lapsista, vanhemmuudesta ja ihmisyyden monivivahteisuudesta yleensä. Eikä se missään nimessä ole pelkästään haasteita ja vaikeuksia. Erityisherkkyydessä on paljon hyvääkin, mutta kääntöpuoli koettelee julmetusti vanhempien ymmärrystä, hermoja ja jaksamista. Etenkin aluksi, kun ei vielä tiennyt mistä on kyse.

Olen aloittanut kirjoittamaan erityisherkkyydestä lukuisia kertoja, mutta se on aina jäänyt kesken. Aihe on ollut jotenkin niin läsnä, että siihen on ollut vaikea tarttua. Nyt kun asiat runsaan viiden vuoden jälkeen tuntuvat olevan helpottamaan päin, pystyn katsomaan kokonaisuutta vähän etäämpää.

Havainnoiva pohdiskelija

Junnu havainnoi ympäristöään tarkasti. Hän näkee, kuulee, haistaa ja tuntee pienetkin yksityiskohdat. Hän pohtii paljon kokemaansa ja analysoi sitä todella syvällisesti. Kun Junnu lähtee pyöräilemään, hän saattaa pähkäillä puhki polkupyörän rakenteen ja pyöräilyn mekanismin. Tai kaunista kukkaa ihastellessaan hän miettii sen kasvutarinaa. Kaikesta mitä Junnu näkee ja kokee, hän haluaa tietää lisää. Hänen tiedonjanonsa on valtava, äidin mielestä välillä jopa uuvuttava. Junnun keskittymiskyky on hurjan hyvä. Lukemisen, pelien, palapelien ja erilaisten rakentamistehtävien parissa vierähtää helposti tunti tai pari.

Sitten se kolikon toinen puoli. Kun tuntee kaiken vahvasti, aiheuttaa se myös ongelmia.

Siirtymät

Kaikenlaiset siirtymät ahdistavat Junnua. Useimmiten taustalla on jännitys. Jos Junnu ei tiedä tarkalleen, mitä tuleman pitää - millainen paikka on kyseessä, keitä on paikalla, mitä siellä tehdään - on ahdistus käsinkosketeltavan suuri. Hän ylivirittää itsensä lähdönhetkellä ihan omituisiin tiloihin. Vastaavasti kotiinpaluutilanteissa alkaa omanlaisensa näytös. Tällöin harmituksen aiheuttaa yleensä kivan tekemisen keskeytyminen.

Vielä jokin aika sitten siirtymisten aiheuttama jännitys tai muu harmitus otti Junnusta yliotteen lähes poikkeuksetta. Tällöin se näyttäytyi vetkutteluna, epämääräisenä häiriköintinä, hysteerisenä säntäilynä tai kiukutteluna. Pikkuhiljaa aika, käydyt keskustelut sekä molemminpuolisen ymmärryksen lisääntyminen ovat helpottaneet siirtymätilanteita.

Puhtaus

Junnu ei siedä käsiensä likaantumista. Tämä piirre ilmeni jo yhden ikävuoden tietämillä. Kävimme tuolloin taaperoiden värikylvyssä. Siellä olisi saanut tutustua eri väreihin ja materiaaleihin - sotkea ihan luvan kanssa. Junnu oli ajatuksesta silmin nähden järkyttynyt. Ohjaaja toi ystävällisesti Junnulle siveltimen, koska tämä ei selvästikään halunnut koskea paljain käsin mihinkään tahrivaan. Nykyään hän mm. syö leipänsä siten, että se keikkuu hänen sormenpäillään. Näin hän minimoi mahdollisuuden saada voita käsiinsä. Pienikin likatahra vaatteella saa aikaan paniikinomaisen matkan vaatekaapille. Jos vettä roiskahtaa käsiä pestessä vähänkin hihoille, pitää silloinkin paita heti vaihtaa. 

Uudet asiat

Junnu on pääsääntöisesti todella hidas lämpiämään mihinkään uuteen asiaan. Ensireaktio on varmuuden vuoksi napakka ei. Oli kyse sitten ruoasta, vaatteista, paikasta, tekemisestä tai ihmisistä. Ja Junnun ei on todellakin EI. Sitä ei muuta järkipuhe, maanittelu, lahjonta, eikä uhkailu. Uudessa paikassa tai porukassa hän tarkkailee tekemistä ensin sivusta. Uuden ruoan maistamista vastaan hän voi hyvin protestoida puolituntisen. Enkä edes muista, kuinka monta kertaa saimme kehottaa Junnua, ennen kuin hän suostui kokeilemaan leivän voitelua. Veikkaan useampaa viikkoa kuitenkin. Poikkeuksiakin on. Mm. hiihtäminen, luistelu ja laskettelu ovat temmanneet liikkuvan lapsukaisemme mukaansa kertaheitolla.

Rutiinit

Mikä tahansa rutiineista poikkeaminen mietityttää Junnua. Pienempänä hän hermostui mikäli isä kaatoi väärällä kädellä maitoa, äiti laittoi vääränpuoleisen kengän ensin jalkaan tai mummu kulki hänen kanssaan tutun alikulkutunnelin väärästä kohdasta. Junnun havainnot ovat paljastaneet meistä vanhemmista paljon sellaisia rutiineja, joiden olemassaoloa emme olleet aiemmin edes tiedostaneet. Ihan hiljattain Junnu kysyi, että äiti miksi tankkaat aina tällä vitostankilla? Kas niinpä taidan tehdä, vastasin.

Nukahtaminen

Erityisesti vauva-aikana, mutta myös pari seuraavaa vuotta, nukkumaan meneminen oli melko pitkä prosessi. Vauvana hän sinnitteli itkien hereillä, vaikka näki että väsytti hirmuisesti. Iän myötä keinovalikoima kasvoi: hän vetkutteli, pelleili, huusi ja raivosi. Nykyään elämä on tältä osin paljon sopuisampaa, mutta edelleen Junnun luona on oltava siihen asti kunnes hän nukahtaa.

Pukeminen

Aivan pienestä vauvasta asti Junnu on protestoinut pukeutumista vastaan. Se on selvästi ollut tavattoman vastenmielistä. Nykyään ei enää ihan kaikki vaatteet ahdista. Ja jos ahdistaa, osaa Junnu kertoa mistä kiikastaa. Vaatteet voivat olla liian kireitä, liian löysiä, väärästä materiaalista, niiden resori on vääränlainen tai kaulus vääränmallinen. 

Pääsääntöisesti kaikki uudet vaatteet arveluttavat. Niiden sisäänajo on työlästä puuhaa. Sama koskee sellaisia vanhoja vaatteita, joita ei ole hetkeen pidetty. Esim. siirtyminen talvivaatteista keväisempiin pukimiin tai lenkkareista kumppareihin ei yleensä ole suoraviivaista.

Pelot

Ukkonen ja ilotulitteet ovat olleet suurimmat pelot. Niitä Junnu pelkää hysteerisen paljon. Myös muut kovat äänet tuntuivat jossain vaiheessa ahdistavilta. Näihin lukeutui mm. moottoripyörien ja työmaiden äänet sekä pakkaslumen ritinä pulkan alla.

Muitakin pelkoja on ollut riittämiin. Erityisesti vihaiset, hämmentyneet tai hieman erikoiset ilmeet ovat saaneet Junnun järkyttymään. Mieleenpainuvin näistä on ollut Jean Sibeliuksen muotokuva. Mutta monet muutkin kuvat ovat hämmentäneet Junnua: naapurin lapsen ilmeikäs valokuva, tumma totinen maalaus Vihdin kuvataidekoulussa, mustavalkoiset suurennetut valokuvat Lasten lelumuseossa, lapsiperhetuttujen luona nähdyt Jokeri-verhot.

Asioiden läpikäynti

Junnu haluaa käydä läpi kokemaansa. Tapauksen vaikuttavuudesta riippuen asia keskustellaan yhdessä muutaman kerran tai sitä syväanalysoidaan useiden päivien, viikkojen tai jopa kuukausien ajan. Edelliskesänä Junnu säikähti ukkosta niin kovasti, että sääilmiötä pohdittiin joka kerta uloslähdön hetkellä, tuulenpuuskan yllättäessä, sateen sattuessa, jokaisen hieman epämääräisemmän äänen kuullessaan. Tätä jatkui tiiviinä noin puolen vuoden ajan ja edelleen sitä mietitään silloin tällöin. Jean Sibeliusta Junnu pelästyi muskarissa 2,5-vuotiaana ja sitäkin muistellaan säännöllisesti. "Äiti kerro taas se Jean Sibelius -tarina", pyytää Junnu aina välillä.

Ruokailu

Ruoat eivät missään nimessä saa koskea toisiinsa lautasella. Jos tarjolla on niin vetelää pääruokaa, että se voisi valuessaan sotkea lautasella olevat lisukekasvikset, on ateria syytä tarjoilla kahdesta eri astiasta. Jotkut ruoat saavat aikaan voimakkaan oksennusrefleksin. Näihin lukeutuu kasvissosekeitto. 

Sairastaminen

Lääkärissä käyminen on piinallista kaikille osapuolille. Tutkimukset eivät vain ota onnistuakseen, ei ilman hysteeristä itkukohtausta. Lääkkeiden antaminen on myös oman show'nsa, josta lasten isä taannoin kirjoittelikin Tippa linssiin -postauksessa.   

Muita päähänpinttymiä ja harmituksia

Hiukset. Niiden pitää ehdottomasti olla korvien päällä. Jos vahingossakin tulee sukineeksi Junnun hiukset korvien taakse, hän ottaa ne nopeasti sieltä pois. Hiusten peseminen ahdistaa ja hiusten harjaaminen on lähes mahdotonta.

Aurinkorasvan levittäminen aiheuttaa oksennusrefleksin, kun sitä levitetään kasvoille tai kaulalle.

Vanhemmuuden haasteita

"Ensimmäisen kanssa oli niin helppoa. Kuvittelin, ettei ne muut vaan osaa", naureskeli eräs ystäväni taannoin äitiydestä esikoisensa kohdalla. Itselläni oli täsmälleen päinvastaiset tunnelmat. Junnun kanssa tunsin itseni aika ajoin todella neuvottomaksi. Yksittäisinä tilanteina mikään ei varmasti olisi keikauttanut venettä. Mutta kun arki oli erilaisista kiukuista, harmeista ja ahdistuksista toiseen purjehtimista, oli oma jaksaminen välillä koetuksella. Kun vielä suurimpaan osaan liittyi julmetun äänekkäät tunnekuohut, tuntui usein että oma pää räjähtää. Silloin kun käsillä ei ollut jokin kovaääninen pukeutumis-, siirtymis-, ruokailu- tms. kriisi, niin sitten asiaa puitiin ja pohdittiin, yhä uudelleen ja uudelleen. Loputtomasti. Siltä se välillä tuntui.

Haastavinta vanhemman näkökulmasta on ollut se, että Junnu saa harmin hetkellä itsensä nopeasti ylikierroksille, erikoisiin sfääreihin, josta palautuminen on hankalaa. Aina ei ole edes tiennyt, mistä kenkä puristaa. Etenkin vauva- ja taaperoaikana. Junnu huusi täyttä kurkkua tai oli muuten silminnähden ahdistunut, mutta meillä vanhemmilla ei välttämättä ollut aavistustakaan mistä on kyse. Tuskin hän sitä aina itsekään tiesi. Matkan varrella olemme pikkuhiljaa oppineet tulkitsemaan tilanteita ja osanneet sitä kautta auttaa Junnua sanoittamaan tuntemuksiaan. Ja mitä enemmän olemme perehtyneet erityisherkkyyteen, sitä paremmin olemme oppineet ymmärtämään ja tukemaan pientä lastamme, joka painii hyvin isojen ajatusten ja valtavien tunteiden kanssa.


Terveisin,

Rakkaan herkkiksen välillä ihan hermoraunio äiti

Ps. Teksti kirjoitettu alun perin 2 vuotta sitten, julkaistu vasta hiljattain.