Arjen pienet nimittäjät

Pikku-ukko on rientänyt jo puolentoista vuoden ikään. Meno on melko haipakkaa. Se on samalla myös aiempaa vakaampaa. Sohvilla, sängyillä ja tuoleilla keikkumisista ei enää väistämättä seuraa pienimuotoista tapaturmaa, vaan suurin osa alastuloista on hallittuja. Jopa silloin, kun taapero esittelee hurjapäisiä temppujaan ja laskeutuu sohvalta ylävartalo edellä, on onnistumisprosentti huima.

Funtsailin ettei tällä ajanjaksolla ole yhtä suurta nimittäjää. Pieniä yksittäisiä tunnuspiirteitä löytyy rutkasti:

Tavaroiden piilottelu
Kenkiä jalkaan pukiessa saa kumpaisestakin jalkineesta poistaa pikkuauton tai pari. Alakerran naapuri on puolestaan kaivellut kukkapuskistaan yhtä ja toista. Viimeksi hän palautti pienen dinosauruksen. Lisäksi ainakin yksi sukka, pääsiäistipu sekä superpallo ovat matkanneet parvekkeen raoista alakerran pihalle.

Heti. Valmis. Voitin.
Nämä ovat pienen miehen eniten käyttämät sanat. "Heti, heti", hän sanoo, kun ehdotan ulos lähtöä, ruokapöytään siirtymistä, piirtämistä tai lähes mitä tahansa. "Valmis", hän toteaa ruokailun päättyessä, automatkan alkaessa, äidin puhuessa puhelimessa tai kun on muuten sitä mieltä, että nyt saa totisesti riittää. "Voitin", kajahtaa perheen sisäisissä juoksukisoissa sijoituksesta riippumatta.

Juonienpunoja
Kuopus on oppinut, ettei toisen kädestä saa ottaa tavaroita. "Auto kädestä" tai "otti kädestä", hän huutaa vanhemmilleen. Siihen saa suhtautua varauksella, sillä pikkuveli on alkanut harrastaa räikeää vilppiä. Hän tarjoaa Junnulle autoaan ja isoveljen tartuttua syöttiin, juoksee veikkonen kielimään vanhemmilleen Junnun ottaneen häneltä auton.

Täystuholainen
Kissan hiekkalaatikko on yksi tuholaisen säännöllisistä kohteista. Sinne heitellään milloin vaippoja, milloin legoja, milloin pikkuautoja. Uusin villitys on hiekan nakkelu. Nopean ja määrätietoisen toiminnan seurauksena kissanhiekkaa ehtii leviämään monta kourallista pitkin huoneistoa ennen kuin joku ehtii hätiin. Myös Junnun Aku Ankat saavat kyytiä, jos unohtuvat näkösälle. Pikkuautot singahtavat leikin päätteeksi kohti viattomia kanssaleikkijöitä tai sivustaseuraajia. Lopputuloksena tästä kaikesta on ehtymätön kaaos. Vaikka miten keräisi leluja lattialta, on niitä aina jossain. Ja takuuvarmaa on se, että jos yöllä yrittää hiipiä vessaan tai juomaan vettä, reitille osuu se kaikkein kovaäänisin paloauto.

Pihistelijä
Taapero tuntuu väijyvän erityisesti Junnun pikkulegoprojekteja. Kun Junnu erehtyy laskemaan huolella kokoamansa härpäkkeen liian lähelle pöydän reunaa, pienet kädet nappaavat legorakennelman salamannopeasti haltuunsa. Myös Junnun vaatteet, joita hän on juuri pukemassa päällensä, lähtevät usein pikkuvoron matkaan. Voitonriemuinen ilme kasvoillaan hän pinkoo saalis kädessä karkuun.

Terassidrinksuttelija
Sen jälkeen kun taapero hörppi ensimmäisen kerran maitonsa parvekkeella, ei kotona ole muut paikat enää tahtoneet kelvata. Napakka "tissiä paavekkeella" komento esitetään äidille naurun saattelemana.

Itse
1,5-vuotias haluaa tehdä kaiken itse. Ihan kaiken. Jopa paljon sellaista, johon hänen 5-vuotiasta isoveljeään saa maanitella ja lahjoa. "Itse, itse", hän sanoo ja haluaa kuoria kananmunan, voidella leivän, kaataa juoman lasiin, imuroida, tyhjentää tiskikoneen ja kauppakassin. Lista ja itseluottamus on loputon. Samoin tilanteista aiheutuvat jälkipyykit.


Arjen pienistä nimittäjistä suurin on kaaos. Tosin sekaan mahtuu satunnaisia seesteisempiäkin hetkiä. Tänään oli yksi sellainen. Vietimme mammakaverini ja neljän lapsen voimin kaunista kesäpäivää Töölönlahdella. Isommat lapset keikkuivat kiipeilytelineissä, pienemmät nukkuivat päiväuniaan vaunuissa. Me mutsit nautiskelimme mansikoilla ja marengeilla höystettyjä päiväkahveja meren tuntumassa. Auringonpaisteen sävyttämä täydellisen tyyni hetki kesti useamman rauhallisen henkäyksen ja melkein koko kahvikupillisen ajan.


Iltahärdellien jälkeen tällaiset taianomaiset kesähetket pulpahtelevat rauhoittavina mieleen.

Jokusten äiti

Kehräävä kehityskeskustelu

Ajattelin tulevina päivinä pitää vakavahenkisen kehityskeskustelun erään perheyksikkömme edustajan kanssa. Vaikka kyseessä on kahdenkeskinen ja luottamuksellinen tapahtuma, päätin kuitenkin pitkällisen pohdinnan jälkeen kertoa tästä myös julkisesti.

Keskustelun runkona toimii vuosiseurannan ja itsearviointilomakkeen lisäksi seuraavat, erityisesti asianosaista koskevat seikat:

- ylimielinen suhtautuminen yhteisön muihin jäseniin
- mielivaltainen naukuminen vailla selkeää syytä
- karvapallojen oksentelu erilaisille tekstiileille
- tapettien ja ovien riivattu raapiminen muun väen lepoaikoina
- munankeittoveden ja erilaisten kippojen latkiminen
- pienesineiden tiputtelu tasoilta hankaliin paikkoihin
- meluisa vessan kuopsutus 22-05 välillä
- tukan tupeeraus kuontalon omistajan nukkuessa
- itsensä julkea lipominen yhteisissä tiloissa
- satunnainen päätön säntäily
- nirsoilu murkinan kanssa
- hiuslenksujen varastelu
- kovaääninen kärpästen jahtaaminen
- piittaamaton suhtautuminen turvaohjeistuksiin
- kankaiden riekaleiksi kynsiminen
- kotitöiden välttely
- piilottelu
- tuijottelu
- yleiset kommunikaatio-ongelmat
- muut esille tulevat aiheet

Asiasta on tiedotettu kaikkia osapuolia.

Liitteenä oleva kuva ilmentää kehityskeskustelukumppanin suhtautumisen suunnitelmiini ja mahdolliseen yhteistoimintaan.


- Jokusten isä

Jokusten Sanomat 3/2018

"Mummu hyppää", sanoi taapero ensitöikseen mummulaan päästyään.
"Minne?", ihmetteli mummu.
"Tonne, lamppuun", nauroi taapero.


Taapero halusi leikkipuistossa äidin syliin. "Onko sulla sylipula?", kysyi äiti lapselta tätä syliin nostaessaan. Lapsi mietti hetken. "Äitipula", totesi taapero sitten.


Taapero tallusteli äitinsä kanssa alas yli 400 askelmaisia portaita. "Törmäys", totesi taapero aina vastaantulijan lähestyessä. "Ei törmäys", jatkoi taapero, kun vastaantulija oli ohitettu.


Iltapalalla isä yritti tarjota taaperolle puuroa. Junnu tinkasi samaan aikaan itselleen kinkkusiivuja. "Ota vielä viisi lusikallista", ehdotti isä taaperolle. "Ei, kolme... kinkkua", huusi taapero ja nosti kädet ilmaan.


Taapero leikki mummulassa äidin vanhoilla Barbeilla. "Mies törmää", huusi taapero ja ryski innoissaan Keniä päin Barbie-nukkea.


Äiti harjasi Junnun hampaita. Junnu ei tahtonut pitää suutaan auki, vaan pelleili minkä kerkesi. Pikkuveikka riensi paikalle ja heitti Junnua samassa legopalikalla silmään. Junnu alkoi itkeä lohduttomasti. "No nyt ainakin pysyy suu auki", totesi Junnu itkun lomasta.


Junnu luki avaruuskirjaansa ja pysähtyi sitten katsomaan käsiään:
"Kukaan ei ole löytänyt Planeetta X:ää, koska se on tässä. Mun sormessa."


"Äiti, mä luin sun ajatukset."
"No, mitäs ajattelin."
"Se on salaisuus."


"Äiti, mä synnyin silloin kun Turtlesit eli."


"Mä luulin ensin että sun kulmakarvat oli tipahtanut alas", nauroi Junnu kun näki äitinsä silmänalusille valahtaneet ripsarit.


”Tää unihiekka on varmaan käytetty”, tuumi Junnu kun löysi aamulla rähmää silmäkulmastaan.


”Ei se voi olla niin, että joutuu aina sanomaan sata kertaa”, tuskaili äiti, kun yritti houkutella Junnua hammaspesulle saamatta minkäänlaista reaktiota.
”Ethän sä oo sanonut vasta kuin neljä kertaa”, vastasi Junnu.


Äiti oli menossa suihkuun ja kumartui riisumaan sukkiaan. "Sun tissit kurkkas sun polviin, että onko siellä refleksejä", kommentoi Junnu.