Jokusten Sanomat 7/2018 - synttärinumero

"Voi kiitos kultaseni!", sanoi äiti kuopukselle tämän tyhjennettyä oma-aloitteisesti kauppakassit keittiön pöydälle.
"En ole seni. Mikä on seni?", ihmetteli lapsi.


Perheen pienin katseli aamuhämärällä ikkunasta ulos:
"Onko puussa valoa?", kummasteli hän katulamppua.


Äiti ja kuopus keskustelivat päiväkodin aikuisista.
"Minkäs nimisiä aikuisia teidän ryhmässä olikaan?", kysyi äiti.
"Rosa. Hanna", luetteli lapsi.
"Eikös siellä ole myös Tuulia?", mietti äiti.
"Joo ja satoi", jatkoi kuopus innostuneesti.


"Minä menin maapallon reunaa pitkin. Hyppäsin sitten alas ja menin Prismaan. Siellä oli kivaa", tarinoi Veikka aamiaispöydässä.


"Satutin käteni kankaankudonnassa pingottajaan", kertoi mummu näyttäen haavaansa.
"Päiväkodissa hoitajalla oli bingo", yhtyi Veikka innoissaan keskusteluun.


Äiti harjasi kuopuksen hampaita.
"Ja sitten vielä irvistys. Pure hampaat yhteen, näin."
"En minä pysty. Mulla on pienet hampaat."


"Äiti, mikä on piu?"
"Jaa-a, mikähän se olisi. Enpä taida tietää."
"Mun ajatus", totesi kuopus.


Isoveli pohdiskeli ruokapöydässä yhteenlaskuja. Pikkuveli osallistui laskuharjoituksiin:
"Mitä on miljoona plus äiti?", kysyi pienin matemaatikko.


Isä piti perheelle perinteeksi muodostunutta Spotify-toivemusiikkituokiota.
"Haluan autolaulun. Sen mitä Ilmari laulaa", toivoi nuorimmainen.
"Nyt on aika vaikea tietää, mitä laulua se Ilmari (päiväkotikaveri) mahtaa laulella", pohti äiti.

Seuraavana päivänä Ilmarin äiti osasi auttaa kinkkisen tehtävän kanssa. Ilmarin autolaulu oli "Perutaan häät, perutaan yhteinen autopaikka."


Perheen pienin istui potalla.
"Minä teen tästä muovailuvahaa", hän tuumasi ja venytteli pippeliään.

Enteroita onhan noita

Olemme olleet koko porukka kipeänä. Punkkaan kaaduttiin ikäjärjestyksessä nuorimmasta vanhimpaan. Lapset alkoivat olla jo terveitä, kun tauti kaappasi käsiinsä seniorisarjan. Oma 39,2 asteen lämpöni hävisi perheen sisäiset kuumekarkelot. Miehen lukemat huitelivat lähempänä neljääkymppiä. Niinpä minun vastuulleni lankesi lastenhoitovelvoite. Siinä tuli kahdensadan kilometrin päässä asuvaa äitiä kova ikävä, kun kuumepäissäni yritin suitsia villivarsojamme iltatoimiin.

Vaivojamme mieheni kanssa vertaillessamme emme ole osanneet päättää, mikä on ollut pahinta. Ensin oli pari päivää kestänyt korkea kuume. Sitten käsiin ja jalkapohjiin ilmestyivät hullunlailla kutisevat rokkonäppylät. Neljäntenä päivänä näppylät muuttuivat kutisevista pisteleviksi. Tässä vaiheessa tuntui kuin olisi karhukävellyt nuppineulojen päällä. Nyt ei kutise, eikä pistele. Paitsi kun yrittää asettaa jalalle painoa tai tarttua johonkin, sattuu aivan helvetisti. Melkoinen metamorfoosi kaiken kaikkiaan. Sisko kirjoitteli juuri, että hänellä taudin sairastettuaan irtosi lopulta kynsiäkin. Sehän tästä nyt oikeastaan enää puuttuukin.

Olen monesti miettinyt, kuinka yleissivistävää vanhemmuus on. Tästä lastentaudistakin on nyt täyslaidallinen uunituoretta kokemusta sekä lasten että aikuisten sairastamana. Ihan näin perusteellisesti en olisi silti välittänyt perehtyä aiheeseen.

Ehkä tässä kuitenkin ollaan jo voiton puolella tämän nimenomaisen virustyypin kanssa. Näitä viekkaita veijareita on lukemani mukaan yli 60 erilaista. Näin ollen saman vitsauksen kanssa voi pahimmassa tapauksessa joutua painimaan aika monta erää. Valmiina ollaan - inkivääridrinkki ja D-vitamiini näppyläisessä kourassa.


Enterock Rock,
Jokusten äiti


PS. Alla mieheni työpaikalleen lähettämä poissaoloilmoitus siinä vaiheessa kun tauti jylläsi vasta lapsilla.


Rokkohan mie. Entero on etunim.

Näin tuttavallisesti esitteli kavala rakkokersantti itsensä puolipituiselle peuhapartiollemme pari päivää sitten. Samalla solukaappari jo syöksyi tyrskynä tenavien tomumajan rakenteisiin. Nyt tonttumittainen taistelupari käy punkkapoteroistaan käsin kiivasta kamppailua kätyrin kellistämiseksi. Olen tämän vuoksi tiistain tukemassa kaksikkoa kotirintamalla.

Saavun siis seuraavan kerran keskustan konttorilinnoitukseen keskiviikkoaamuna. Yhteydenpito tänne väliaikaiseen veksiin onnistuu parhaiten molskauttamalla eemeliä milloin vain tai kilauttamalla keskipäivällä kenttäkapulaan.

Terveiset täältä jostain,
Sylivääpeli Sinisalo
Lassilan viruskunnan vt. potilaskoti-isä

---

"Viestin lähettämisen jälkeen pojat heräsivät luonnollisesti tarmokkaina ja terveinä. Vaimoni puolestaan tarttui taudin soihtuun. Minä olen nyt komentokorsulla. Ja kohta taas kotona. Aika ja avaruus ovat melkoisia velikultia", kirjoitti mies FB-statuksessaan. Kotiin päästyään hän mittasi itseltään hurjat lukemat, 39,7.

"Pidän vaaroista, en Teroista." 

- Jokusten isä 

Jokusten Sanomat - muistin kätköistä

1 v 6 kk

Pienen heleä-äänisen ja melko täsmällisen herätyskellon soittoääni on yhtäkkiä muuttunut. Viikkojen ajan kuuluneen iloisen äiti, äiti, äiti -huutelun sijaan havahduin tänä aamuna tomeraan vahaa, vahaa, vahaa -huudahdukseen. Lassilan syystrendi on todellakin selvillä: muovaileminen on in, kaikki muu out.

1 v 10 kk

Junnu ja vanhemmat olivat lomailleet Espanjassa Teneriffalla:
Hauskaa seuraa tuo hieman alle 2-v. "Juusto möllöttää ja pienet pisteet" ihasteltiin taivaalta joka ilta. Sanavarastoon kuuluu nyt myös hola ja gracias (vaikka jälkimmäisessä oli sen verran persoonallista ääntämystä, ettei sitä tainnut ymmärtää kuin vanhemmat). Kotimatkalla Junnu ohjeisti taksikuskia heti alkuun: "punainen ei saa mennä, vihree saa mennä". Kuski hämääntyi takapenkin pienestä liikennepoliisista niin, ettei muistanut laittaa mittaria päälle alkumatkasta. Junnu kertoi samaan hengenvetoon taksikuskille myös eläinpuistossa näkemistään meduusoista ja polkupyörällä ajaneesta papukaijasta. Ja että on pimeetä, koska on yö.


Äidin ja Junnun aamukeskustelu:
”Äiti laittaa silmälasit”, sanoi Junnu osoittaen pöydällä lojuvia silmälaseja.
”Joo, äiti laittaa lasit päähän sitten kun äiti lähtee töihin."
”Äiti sanoi väärin, ei päähän, silmiin”, korjaa Junnu.


Aamuisen naperojumpan jälkeen salin rappusia alaspäin tultaessa:
"Muista, Junnu, keskittyä", tokaisi äiti.
"Keksittyä, keksiyö, keksi - Junnu haluaa Muumi-keksin", sanaili napero vastaukseksi.


Isä riimitteli iltasella:
"Pääni on palatsi, johon suu on ovi. Kieli on kuningas, ja hampaat hovi."
Junnu: "Mikäs se semmonen suuovi oikein on. Ovi, tovi. Junnu runoilee."


1 v 11 kk

Junnu halusi osallistua perunoiden kuorimiseen. Annoin Junnulle astian, johon hän voisi kerätä kuoret. Junnu katsoi hieman hölmistyneenä ja totesi topakasti: "Kuoret menee biojätepussiin."

Samainen pikkumies pääsi ojentamaan äitiään jälleen ruokailun aikana. Poimin lautasen viereen pöydälle tipahtaneen kananmunan palan sormin ja tarjosin sitä pojalle. "Ei, syödään haarukalla", torui Junnu.


"Olipa rankka reissu", totesi Junnu mummulle hoitoharjoittelujakson päätteeksi. Harjoittelu itsessään sujui onneksi hyvin. Pieni tarkkaavainen poikamme hämmästytti ensitöikseen hoitotädit. "Mutta missä on ruotsalainen oo?", kummasteli Junnu tutkaillessaan päiväkodin seinässä olevaa kirjainriviä. Ehkä tädit vielä korjaavat tilanteen.


2 v

Kaupunkilaispojan ensikosketus lapin karun kauniiseen luontoon. Täti ja eno auttoivat tuulisella taipaleella kohti vaaran huippua. Junnu löysi matkalla kasapäin mustikoita, mutta sai kuulla että ne olivatkin poron papanoita. Uusi tieto ei vähentänyt yhtään saaliin arvoa. Mutta pettymys oli siinä vaiheessa kova, kun lounaaksi luvattu poro näyttikin tavalliselta jauhelihakastikkeelta.


2 v 2 kk

Junnu, äiti ja mummu lomailivat Kyproksella:
"Yksi yksi kaksi, hätänumero. Jos tulee pissahätä tai kakkahätä, voi soittaa." Näin totesi Junnu kun meidät ravintolan pöytään nro 112 ohjattiin.


2 v 4 kk

Arkiset kauppareissut ovat muuttuneet rytinällä tosielämän toimintaseikkailuiksi. Kohtauksia tähdittää ”minä itse” (tunnetaan myös nimellä ”Junnu itse"). Viime kerralla sankari törmäili ostoskärryillä jok'ikiseen reitille sattuneeseen hyllyyn, kieritteli tomaatit kaupan lattialle, otti oma-aloitteisesti mustikkamaistiaisia, kuskasi kärryyn milloin mitäkin sinne kuulumatonta ja taisteli äänekkäästi lähes kaikkea sanomaani vastaan. Lopulta sain pojan turvavöihin ja valahdin itse auton ratin taakse. Syvä huokaus ja päässä pyörivä ajatus livahti suupielestä, "en jaksa" taisin puhista ääneen. "Pitäiskös sun äiti mennä vaikka nukkumaan", kuittasi tietäväinen ääni takapenkiltä.


"Junnu niistää itse. Äiti laittaa nuhan takaisin. Äiti laittaa nuhan valumaan uudestaan." Tämä höystettynä lohduttomalta huudolla, kyynelmerellä ja jalan poljennalla. Että pitikin mennä pyyhkimään nenä pyytämättä. Enkä edes oppinut kerrasta.


2 v 5 kk

Isä soitti Mozartia ja kysyi Junnulta tietääkö tämä kenen musiikista oli kyse.
"Joo tiedän, Tarzanin", kuului vastaus.


2 v 7 kk

Junnun pohdintoja:
"Milloin kuu herää ja milloin se menee nukkumaan, entä aurinko? Talossa on katto, niin sateella ei kastu. Mutta miksi taivaalla ei ole kattoa?"


2 v 8 kk

Junnu runoili aamusella:
"Äiti, olet niin ihana ja söpönen,
kunhan et sentään kovin pöpönen."


Junnu kilkutteli ruokapöydässä lusikalla lautastaan. Äiti pyysi lopettamaan kilkuttelun. ”En saa selvää, kun äiti puhuu näkkäri suussa”, vastasi Junnu.


Äiti kuunteli Maija Vilkkumaata.
"Äiti, onko tämä Lauri kilpa-auto? Kuulostaa vähän Lauri kilpa-autolta", tuumi Junnu.


Junnu ja vanhemmat olivat laivalla matkalla kohti Tukholmaa:
"Isi, voiko Ruotsiin mennä kengät jalassa?", pohti Junnu

"Vähän niin kuin Väinämöisen laiva", totesi Junnu 2 v 3 kk töhryn maassa nähtyään.

Satunnainen talsija

Mieheni tapaa kutsua itseään satunnaiseksi talsijaksi. Satunnainen talsija näkee maailman hyvin eri tavalla kuin puolisonsa. Pragmaatikko kiitää helmat hulmuten kelloa tuijottaen, puikkelehtii ihmisvilinässä, kiiruhtaa perille. Satunnainen talsija nauttii matkasta ja maisemasta. Se tuntuu usein olevan elämyksiä täynnä. Poimin tähän muutamia niistä.


Yhteistä aikaa. 

“En mä ikinä keksi mitään sanottavaa, mut jaksan kuunnella aika hyvin. Niinku toista ihmistä, musiikkia, luontoa tai omaa hengitystä. Yhä useammin mun silti tekee vain mieli vaientaa kaikki äänet. Ihan kaikki.” - Postitalon seinäruusu / GutterGirl2017

Postitalon pallonokkakin oli ilmestynyt nuuskuttelemaan kevätaamun tihkuisia tunnelmia.

Oi niitä aikoja.

Kivimiesten lisäksi sähkömiehet päättivät kunnioittaa naamaribändin Suomen vierailua. Plug It Up!

Aarre oli matkalla työpaikalleen investointipankkiin. Kesken vetävän askelluksen mies kuuli kuiskauksen. Sitten päähän tulvahtivat lintujen viserrys, autojen äänet, tuhansien katukivien vaikerrus ja tulevan päivän palaverisorina. Lopulta kasvava sekasointujen mellakka kallossa pysäytti pankkiirin. Aarre pudotti salkkunsa, nosti kourat korvilleen ja kivettyi hiljaisena paikalleen. Hänestä tuli Ullanlinnan toteemi.

Treeniputki

El Clásico. Parsa vastaan Real.

Olinpa kerran asemalla kun
pikku pönttö töllisteli hämillään
miten väki turvotti sen jämillään
röökirahvas riensi takaisin sometranssiin
älyhärvelistä imaisemaansa intoleranssiin
maitopaukku sisältä massua muksi
roskista ravisteli krooninen refluksi
lopulta se laski laktoosit katukiville
tarina tosin levähti jokuselle riville

Keittiön kauhuklassikko: The Texas Capsicum Massacre.

Pakkanen on pistellyt jo useamman päivän yhteen putkeen. Toivottavasti ränni kestää vielä.

I'm so happy to see you again!

Hyvinvointimatka Italiaan

Tapasimme lentokenttäjunassa varhain perjantaiaamuna. Nelikymppisten perheenäitien unelmaloma alkoi hyväntuulisissa ja innostuneen odottavissa tunnelmissa. Jätimme synkeän sateisen Helsingin taaksemme ja suuntasimme Maggiore-järvelle Pohjois-Italiaan. Perillä meitä odottaisi hulppea villa, huikeat maisemat, monipuolinen treenikattaus ja jonkun muun tekemä ruoka. Määmatka. Näin osuvasti yksi valmentajista oli konseptin blogitekstissään nimennyt.

Treenipaletti oli rakennettu järkevästi. Kaikkiin harjoituksiin oli mahdollisuus osallistua ja silti jäi aikaa lähitienoon tutkailemiseen. Yhtenä päivänä kävimme tuliaisostoksilla viereisen kylän markkinoilla. Toisena vuokrasimme polkupyörät ja lähdimme ottamaan mittaa seudun mäkisestä maastosta. Lähtöä edeltävänä päivänä päädyimme vaihtamaan kehonhuoltotreenin pieneen turistiretkeen. Olimme usean päivän ajan ihastelleet asumuksemme parvekkeelta ja puutarhasta avautuvia henkeäsalpaavia maisemia. Täydensimme elämyksen ihmettelemällä seutuvia myös järveltä käsin.

Paluumatkalla lentokoneessa ynnäilin, että viiteen lomapäivään oli mahtunut yhteensä viisitoista ohjattua treeniä. Rauhalliset aamulenkit ja -joogat, vauhdikkaat bootcampit, uuvuttavat porrastreenit, eri lihasryhmille kohdennetut harjoitukset sekä kehonhuoltotuokiot. Koko komeuden kruunasi aamuhikoilun jälkeiset pulahdukset uima-altaaseen. Samaan aikaan aurinko alkoi hiljalleen pilkahdella taustalla kohoavien vuorten takaa. Se värjäsi maiseman kauniin kellerväksi. Aamuinen aistielämys oli vaikuttava. Kokonaisvaltainen. Jopa taianomainen.

Yhteiseen päiväohjelmaan sisältyi lisäksi kasvispainotteinen ateriakattaus. Lounaat tarjoiltiin pääosin puutarhassa, muut murkinat tunnelmallisessa ruokailuhuoneessa. Villan upeat puitteet viimeistelivät makunautinnot. Vaikka omia kullanmuruja oli matkan aikana kova ikävä, nautin suunnattomasti jokaisesta rauhallisesta ateriahetkestä. Kukaan ei kiukutellut vääränmallisen ruoan vuoksi, eikä ollut vaatimassa jatkuvasti lisää kepsuttia.

Öinen aika oli kahden pienen lapsen äidille harvinaisen rauhallista. Unia yritti häiritä ainoastaan hyttynen ja kuuden tunnin öihin tottunut elimistö.

Matka täytti kaikki odotukset. Mitään en muuksi muuttaisi. Kertakaikkisen huikea ja ikimuistoinen kokemus.


Terveisin,
Saappaanvarresta Suomeen palannut
Jokusten äiti

Kaikenkarvaisia kamppailuja

Lopetin koreanmuksinnan pari vuotta sitten. Silti tämäkin viikonloppu vilahti tiiviisti kamppailun parissa. Ensin multitaskasin aamusta iltaan katsojana, valmentajana ja erotuomarina, kun kaksi kekkapoikaa nujusi keskenään sisä- ja ulkoareenoilla. Pihapainissa pienempi puikkaaja oli ripeämpi tuuppimaan tahinan alkuun. Itse kähinässä varta vasten kasaan haravoitu pihlajavaahterapatja pöllysi punakeltaisena, nauravana pilvenä. Matsin päätyttyä päällekkäin pötköttävät pojanpätkät kiepsahtivat ketterästi jaloilleen ja kohta oli taas kariketatami potkittu valmiiksi seuraavaa kierrosta varten. Päivän pimettyä turnausta jatkettiin olkkarissa. Miten monelle mutkalle minimyhit maton mylläävätkin muutamassa minuutissa.

Veljesten simahdettua seurasin jännityksellä toistakin kiivasta mittelöä. Silmää vinhemmin tikkaavat tuplatriplasarjat lennättivät ajatukseni 1990-luvun ottelutaekwondon klassikoihin. Ärhäkkä rähinä päättyi parissa minuutissa. Villin jalanvatkuun möyhentämä peitto nöyrtyi tasaisesti pussilakanan sisälle, laskeutuen keveänä ja kesytettynä yöpuulle asettuvan voittajansa päälle. Taputin seisaaltani vaimoni ällistyttävälle suoritukselle.

Illan viimeisen matsin aioin voittaa itse. Nyökkäsin vastukselleni. Ja kohta uudestaan. Eeei väsytä, lepuutan vain hetken luomiani, vastasin uteluun. Nyökkäsin jälleen. Sitten se tapahtui. Nukkumatti tyrmäsi minut täysin, pyytämättä ja yllättäen. Kietoutuessani pimeyden viittaan ja kuulokkeitteni johtoon pohdin vielä:

kuinka junnu jutoava ehti
olla hetken putoava lehti
vaikka veikkaa vasta veti
ruskaisen maan nasta peti

- Jokusten isä