Perustuu Junnun äidin kolmen vuoden takaisiin muistiinpanoihin.
Ekat hetket
Huh. Syntymä oli rankka ja muhkurainen kokemus. Olin hieman väärässä asennossa, joten emme selvinneet koitoksesta äidin kanssa yksissä tuumin. Niinpä lääkärisetä kiskoi minut kylmään ja kirkkaaseen maailmaan päähäni asetetun vempaimen avulla, pitkän porun saattelemana.
Jouduimme viettämään sairaalassa yhden ylimääräisen vuorokauden, sillä painoni laski alle sallitun rajan. Olin kyllä tehnyt kaikkeni, ettei näin olisi päässyt käymään, sillä vietin etenkin öiseen aikaan baarissa pitkät tovit. Pääsimme lopulta sairaalasta kotiin ollessani 3,5 vuorokauden ikäinen.
Ekat päivät kotona
Alkuun en tehnyt juuri muuta kuin nukuin tai söin. Se riitti hyvin minulle. Äiti ja isä olivat tuoneet olohuoneen lattialle patjan, jonka päällä makoilin vuoroin äidin kanssa, vuoroin itsekseni. Kissat kävivät tutustumassa minuun, mutta kovin lähelle ne eivät vielä uskaltautuneet. Pysyttelivät nuuhkaisuetäisyyden päässä.
Ekat vieraat
Neuvolatäti kävi kotikäynnillä vaakansa kanssa ja totesi, että paino oli lähtenyt mukavasti nousuun. Äiti naureskeli, että tämä taitaa olla niitä harvoja hetkiä elämässä, kun painonnoususta ollaan näin riemuissaan. Samana päivänä myös ensimmäinen oikea vieras saapui ihmettelemään pieniä sormia ja varpaitani.
Ekat harrastukset
Pidempään ne eivät malttaneet odottaa, vaan ottivat minut mukaansa harrastuksensa pariin. Olin tuolloin 10 päivän ikäinen. Se tuntui olevan vanhempieni mielestä jotenkin erityisen hieno hetki. En jaksanut innostua asiasta yhtä paljon kuin vanhempani. Minusta paikka, etenkin kaikki äänet, tuntuivat niin tutuilta, sillä olinhan käynyt siellä äidin vatsassa ollessani lukuisia kertoja.
Eka Vappu
Vappuna sain ekan raivarini. Sekös sai isään ja äitiin liikettä. Ne tuudittelivat, hyssyttelivät, vaihtoivat vaippaa, lauloivat, loruttelivat, itkivät, stressasivat (äiti lähinnä). Mikään ei kelvannut minulle. Lopulta isä lähti metsästämään äidinmaidonkorviketta, kun viimeisenä oljenkortena pähkäilivät, etten saanut tarpeeksi äidinmaitoa. Vappuna lähikauppa oli kiinni, joten isä kävi läheisillä kioskeilla ja huoltamoilla, mutta mistään ei löytynyt minulle sopivaa suuhunpantavaa. Niinpä isän piti matkata keskustaan asti. Sieltä hän viimein löysi vastasyntyneelle vauvalle kelpaavan purnukan. Äiti luuli, että isä selviää urakastaan nopeammin, kun lähettelee tälle jatkuvasti hoputusviestejä. Hassu äiti. Isän tullessa kotiin, rauhoituin. Ja kai ne lopulta tajusivat, että kyseessä oli vain ensimmäinen mielenosoitukseni.
Samoihin aikoihin päättyi isän ensimmäinen isyyslomapätkä. Äitiä taisi vähän jännittää jäädä kanssani kaksin kotiin. Hyvin se pärjäsi.
1 kk
Näihin aikoihin nukuin yöni melko huonosti. Äiti kanniskeli minua öisin muutaman tunnin ajan. Päiväsaikaan otettiin yhdessä pitkiä nokosia. Nukuin päiväunet paljon mieluummin äidin vieressä kuin yksikseni. Äitikin piti järjestelystä, sillä sai näin kuitattua yölliset univelat.
Jälkitarkastuksessa sydämestäni löytyi sivuääni. Kylläpäs se säikäytti vanhempani. Kävimme Lastenklinikalla tutkimuksissa. Minua nauratti, kun täti laittoi minut täyteen tarroja, joista lähti hassuja piuhoja. Äiti ja isä yrittivät olla reippaita, vaikka huomasin että niitä jännitti kauheasti. Seuraavaksi rintakehäni päälle levitettiin kylmää ainetta. Äiti kertoi, että sydämeni ultrattaisiin. Se ei ollut enää hauskaa. Tutkimuksen jälkeen lääkärin sanat saivat äidin ja isän hymyilemään helpottuneina. Minulla oli kuin olikin terve sydän.
2 kk
Keksin, että voin pyöritellä päätäni puolelta toiselle ja että nyrkit saa mahtumaan suuhun. Jokelteluni sai tarinankerronnan rytmiä ja pärinä-ääniä. Sellaista oli pitkälti elämäni parikuisena.
3 kk
Kolmikuisena maailmaani tuli taas uusia ulottuvuuksia: hekottelunaurua ja käännös ensin kyljelle, sitten masulle asti. Toinen käsi jäi vielä harmillisesti alle. Onneksi äiti auttoi sen kanssa. Muuten olin suoritukseeni oikein tyytyväinen.
4 kk
Lueskellessamme äidin kanssa kuvakirjaa, näytin hänelle kuinka sivuja voidaan kääntää hieman nopeampaan tahtiin. Äiti jää milloin ihmettelemään pupun suuria korvia, milloin kissan pehmeää turkkia. Kyllä ne on jo nähty.
5 kk
Aloin nostella takapuoltani vatsalla maatessani, mutta raivostuin, kun en sinnikkäästä yrityksestä huolimatta päässyt vielä etenemään.
Ja taas niitä piikkejä. Olin rokotuksen jäljiltä hieman kuumeinen ja erittäin kiukkuinen. Protestoin asiaa jatkamalla kärttyilyä 1,5 vuorokautta.
6 kk
Bataatti- & maito-yhdistelmä alkoi maistua. Muuten en oikein välittänyt tyrkytettävistä maistiaisista. Uudet sapuskat saivat myös omat tuotokseni uuteen kiinteämpään formaattiin.
Heureka! Keksin vihdoin miten pääsen etenemään. Otin mallia mittarimadolta. Pylly ylös ja menoksi. Ja ahkeran harjoittelun myötä vauhti kiihtyi päivä päivältä.
Pöydän taputtelu oli kivaa. Tykkäsin myös matkia erilaisia rytmejä. Ääää muuttui rytmikkääksi ä-ä-ääksi, kuvaili äiti.
7 kk
Äiti innostui silmin nähden, kun lisäsin ääntelyyn syvyyttä: än-nän-nän-nää ja däd-däd-dää olivat kuumimmat puheenaiheet.
Kokeilin karhukävelyasentoa. Siinä oli niin hauskaa huojua ja hytkyä, että jatkoin sen treenaamista usean päivän ajan.
Sitten lähdin kunnolla konttailemaan. Äiti sanoi, että reipastuin konttaamisen myötä. Konttailin innoissani toisten lasten luo ja tervehdin heitä pukkaamalla kevyesti päälläni. Kaikki eivät tuntuneet pitävän siitä.
Opin taas uusia hokemia: mam-mam-maa ja pap-pap-paa. Aloin harjoitella myös kuiskaamista.
8 kk
Opin istumaan tuetta. Nousin sohvaa vasten seisomaan ja otin ensimmäiset askeleeni tukea vasten. Pian laskeuduin myös alas tuolin/sohvan/kissojen kiipeilytelineen nojalta. Sittemmin olen harjoitellut näitä todella ahkerasti. Olen kuulemma uuttera kaveri. Äiti esitti ihastelevansa holtitonta ja uhkarohkeaa huojuntaani, vaikka huomasin sen oikeasti olevan kauhusta suunniltaan.
Keksin terävät tä-huudahdukset ja huulipapatuksen. Sanavarastooni tuli myös kissa (tai iss, mutta onneksi äiti tajuaa minun tarkoittavan kissaa).
9 kk
”Kyllä susta varmaan fyysikko tai kemisti tulee, kun tota vauhtia pilkot parsan lähes atomitasolle”, tuumasi isä minulle. Mitä lie sillä tarkoitti. Suuhun en viitsinyt laittaa murun murua. Haisikin niin järkyttävän pahalle. Kaiken huippu oli mielestäni se, etteivät ne itse syöneet sitä laisinkaan, mutta silti yrittivät tarjota minulle. En mennyt siihen ansaan.
9 kuukauden ja 11 päivän ikäisenä otin kolme horjuvaa askelta sohvalta äidin luo. Siitäkös äiti ja isä sekosivat - hurrasivat ja kehuivat.
Hampaiden narskuttelu on uusin keksintöni, samoin eri asioiden osoittelu. Osoittelen kissoja, lamppuja, pyykinpesukonetta ja jääkaappia.
Äiti on melko varma, että on muutaman kerran kuullut minun sanovan ”äiti”. Uskokoon niin. Äiti luulee kuulleensa myös jotain lamppu-sanaan viittaavaa.
Sain muuten ensimmäisen soittimeni, xylofonin. Ajattelin ensin testata kapuloiden kestävyyden. Heittelin niitä raivokkaasti pitkin olohuonetta. Kapuloiden läpäistyä rasitustestin siirryin soittelemaan. Hienosti sujuu, vaikka itse sanonkin.
Suutun todella nopeasti, jos asiat eivät mene siten kuin haluan. Olen huomannut, että sillä saan äitiin vauhtia. Hauska katsella, kun se alkaa pörrätä hermostuneesti ympärilläni.
Äiti on muuten tosikko. Ei anna painella tiskikoneen painikkeita, eikä käännellä hellan nappuloita, vaikka se olisi hirvittävän hauskaa puuhaa. Olen yrittänyt väsytystaktiikkaakin, muttei sekään tunnu tepsivän. Kyllä kismittää.
10-11 kk
Sitten sain jalat toden teolla alleni. Samalla päättyivät äidin muistiinpanot. Äiti ei sen jälkeen ehtinyt muuta kuin toimia innokkaiden kävelyharjoitusteni huoltojoukkoina. Omasta mielestäni olisin pärjännyt hyvin jo itseksenikin, mutta onhan se toisaalta kiva, kun on yleisöä.
--
Näin se homma etenee. Kohta pitäisi neuvoa samat metkut pikkubabylle. Olen päättänyt ensitöikseni opettaa, kuinka junaradalla ajetaan ja ettei leluja saa heitellä. Niillä tiedoilla ja taidoilla pääsee mielestäni hyvin elämän alkuun.
Syysterkuin,
Junnu
PS. Äiti kirjoitteli tammi-helmikuun vaihteessa ekaa blogipostaustaan, jolloin kirjaili ylös omia vauvavuoteni aikaisia fiiliksiään (postaus nro 1. Siitä se lähti).
Ekat hetket
Huh. Syntymä oli rankka ja muhkurainen kokemus. Olin hieman väärässä asennossa, joten emme selvinneet koitoksesta äidin kanssa yksissä tuumin. Niinpä lääkärisetä kiskoi minut kylmään ja kirkkaaseen maailmaan päähäni asetetun vempaimen avulla, pitkän porun saattelemana.
Jouduimme viettämään sairaalassa yhden ylimääräisen vuorokauden, sillä painoni laski alle sallitun rajan. Olin kyllä tehnyt kaikkeni, ettei näin olisi päässyt käymään, sillä vietin etenkin öiseen aikaan baarissa pitkät tovit. Pääsimme lopulta sairaalasta kotiin ollessani 3,5 vuorokauden ikäinen.
Ekat päivät kotona
Alkuun en tehnyt juuri muuta kuin nukuin tai söin. Se riitti hyvin minulle. Äiti ja isä olivat tuoneet olohuoneen lattialle patjan, jonka päällä makoilin vuoroin äidin kanssa, vuoroin itsekseni. Kissat kävivät tutustumassa minuun, mutta kovin lähelle ne eivät vielä uskaltautuneet. Pysyttelivät nuuhkaisuetäisyyden päässä.
Ekat vieraat
Neuvolatäti kävi kotikäynnillä vaakansa kanssa ja totesi, että paino oli lähtenyt mukavasti nousuun. Äiti naureskeli, että tämä taitaa olla niitä harvoja hetkiä elämässä, kun painonnoususta ollaan näin riemuissaan. Samana päivänä myös ensimmäinen oikea vieras saapui ihmettelemään pieniä sormia ja varpaitani.
Ekat harrastukset
Pidempään ne eivät malttaneet odottaa, vaan ottivat minut mukaansa harrastuksensa pariin. Olin tuolloin 10 päivän ikäinen. Se tuntui olevan vanhempieni mielestä jotenkin erityisen hieno hetki. En jaksanut innostua asiasta yhtä paljon kuin vanhempani. Minusta paikka, etenkin kaikki äänet, tuntuivat niin tutuilta, sillä olinhan käynyt siellä äidin vatsassa ollessani lukuisia kertoja.
Eka Vappu
Vappuna sain ekan raivarini. Sekös sai isään ja äitiin liikettä. Ne tuudittelivat, hyssyttelivät, vaihtoivat vaippaa, lauloivat, loruttelivat, itkivät, stressasivat (äiti lähinnä). Mikään ei kelvannut minulle. Lopulta isä lähti metsästämään äidinmaidonkorviketta, kun viimeisenä oljenkortena pähkäilivät, etten saanut tarpeeksi äidinmaitoa. Vappuna lähikauppa oli kiinni, joten isä kävi läheisillä kioskeilla ja huoltamoilla, mutta mistään ei löytynyt minulle sopivaa suuhunpantavaa. Niinpä isän piti matkata keskustaan asti. Sieltä hän viimein löysi vastasyntyneelle vauvalle kelpaavan purnukan. Äiti luuli, että isä selviää urakastaan nopeammin, kun lähettelee tälle jatkuvasti hoputusviestejä. Hassu äiti. Isän tullessa kotiin, rauhoituin. Ja kai ne lopulta tajusivat, että kyseessä oli vain ensimmäinen mielenosoitukseni.
Samoihin aikoihin päättyi isän ensimmäinen isyyslomapätkä. Äitiä taisi vähän jännittää jäädä kanssani kaksin kotiin. Hyvin se pärjäsi.
1 kk
Näihin aikoihin nukuin yöni melko huonosti. Äiti kanniskeli minua öisin muutaman tunnin ajan. Päiväsaikaan otettiin yhdessä pitkiä nokosia. Nukuin päiväunet paljon mieluummin äidin vieressä kuin yksikseni. Äitikin piti järjestelystä, sillä sai näin kuitattua yölliset univelat.
Jälkitarkastuksessa sydämestäni löytyi sivuääni. Kylläpäs se säikäytti vanhempani. Kävimme Lastenklinikalla tutkimuksissa. Minua nauratti, kun täti laittoi minut täyteen tarroja, joista lähti hassuja piuhoja. Äiti ja isä yrittivät olla reippaita, vaikka huomasin että niitä jännitti kauheasti. Seuraavaksi rintakehäni päälle levitettiin kylmää ainetta. Äiti kertoi, että sydämeni ultrattaisiin. Se ei ollut enää hauskaa. Tutkimuksen jälkeen lääkärin sanat saivat äidin ja isän hymyilemään helpottuneina. Minulla oli kuin olikin terve sydän.
2 kk
Keksin, että voin pyöritellä päätäni puolelta toiselle ja että nyrkit saa mahtumaan suuhun. Jokelteluni sai tarinankerronnan rytmiä ja pärinä-ääniä. Sellaista oli pitkälti elämäni parikuisena.
3 kk
Kolmikuisena maailmaani tuli taas uusia ulottuvuuksia: hekottelunaurua ja käännös ensin kyljelle, sitten masulle asti. Toinen käsi jäi vielä harmillisesti alle. Onneksi äiti auttoi sen kanssa. Muuten olin suoritukseeni oikein tyytyväinen.
4 kk
Lueskellessamme äidin kanssa kuvakirjaa, näytin hänelle kuinka sivuja voidaan kääntää hieman nopeampaan tahtiin. Äiti jää milloin ihmettelemään pupun suuria korvia, milloin kissan pehmeää turkkia. Kyllä ne on jo nähty.
5 kk
Aloin nostella takapuoltani vatsalla maatessani, mutta raivostuin, kun en sinnikkäästä yrityksestä huolimatta päässyt vielä etenemään.
Ja taas niitä piikkejä. Olin rokotuksen jäljiltä hieman kuumeinen ja erittäin kiukkuinen. Protestoin asiaa jatkamalla kärttyilyä 1,5 vuorokautta.
6 kk
Bataatti- & maito-yhdistelmä alkoi maistua. Muuten en oikein välittänyt tyrkytettävistä maistiaisista. Uudet sapuskat saivat myös omat tuotokseni uuteen kiinteämpään formaattiin.
Heureka! Keksin vihdoin miten pääsen etenemään. Otin mallia mittarimadolta. Pylly ylös ja menoksi. Ja ahkeran harjoittelun myötä vauhti kiihtyi päivä päivältä.
Pöydän taputtelu oli kivaa. Tykkäsin myös matkia erilaisia rytmejä. Ääää muuttui rytmikkääksi ä-ä-ääksi, kuvaili äiti.
7 kk
Äiti innostui silmin nähden, kun lisäsin ääntelyyn syvyyttä: än-nän-nän-nää ja däd-däd-dää olivat kuumimmat puheenaiheet.
Kokeilin karhukävelyasentoa. Siinä oli niin hauskaa huojua ja hytkyä, että jatkoin sen treenaamista usean päivän ajan.
Sitten lähdin kunnolla konttailemaan. Äiti sanoi, että reipastuin konttaamisen myötä. Konttailin innoissani toisten lasten luo ja tervehdin heitä pukkaamalla kevyesti päälläni. Kaikki eivät tuntuneet pitävän siitä.
Opin taas uusia hokemia: mam-mam-maa ja pap-pap-paa. Aloin harjoitella myös kuiskaamista.
8 kk
Opin istumaan tuetta. Nousin sohvaa vasten seisomaan ja otin ensimmäiset askeleeni tukea vasten. Pian laskeuduin myös alas tuolin/sohvan/kissojen kiipeilytelineen nojalta. Sittemmin olen harjoitellut näitä todella ahkerasti. Olen kuulemma uuttera kaveri. Äiti esitti ihastelevansa holtitonta ja uhkarohkeaa huojuntaani, vaikka huomasin sen oikeasti olevan kauhusta suunniltaan.
Keksin terävät tä-huudahdukset ja huulipapatuksen. Sanavarastooni tuli myös kissa (tai iss, mutta onneksi äiti tajuaa minun tarkoittavan kissaa).
9 kk
”Kyllä susta varmaan fyysikko tai kemisti tulee, kun tota vauhtia pilkot parsan lähes atomitasolle”, tuumasi isä minulle. Mitä lie sillä tarkoitti. Suuhun en viitsinyt laittaa murun murua. Haisikin niin järkyttävän pahalle. Kaiken huippu oli mielestäni se, etteivät ne itse syöneet sitä laisinkaan, mutta silti yrittivät tarjota minulle. En mennyt siihen ansaan.
9 kuukauden ja 11 päivän ikäisenä otin kolme horjuvaa askelta sohvalta äidin luo. Siitäkös äiti ja isä sekosivat - hurrasivat ja kehuivat.
Hampaiden narskuttelu on uusin keksintöni, samoin eri asioiden osoittelu. Osoittelen kissoja, lamppuja, pyykinpesukonetta ja jääkaappia.
Äiti on melko varma, että on muutaman kerran kuullut minun sanovan ”äiti”. Uskokoon niin. Äiti luulee kuulleensa myös jotain lamppu-sanaan viittaavaa.
Sain muuten ensimmäisen soittimeni, xylofonin. Ajattelin ensin testata kapuloiden kestävyyden. Heittelin niitä raivokkaasti pitkin olohuonetta. Kapuloiden läpäistyä rasitustestin siirryin soittelemaan. Hienosti sujuu, vaikka itse sanonkin.
Suutun todella nopeasti, jos asiat eivät mene siten kuin haluan. Olen huomannut, että sillä saan äitiin vauhtia. Hauska katsella, kun se alkaa pörrätä hermostuneesti ympärilläni.
Äiti on muuten tosikko. Ei anna painella tiskikoneen painikkeita, eikä käännellä hellan nappuloita, vaikka se olisi hirvittävän hauskaa puuhaa. Olen yrittänyt väsytystaktiikkaakin, muttei sekään tunnu tepsivän. Kyllä kismittää.
10-11 kk
Sitten sain jalat toden teolla alleni. Samalla päättyivät äidin muistiinpanot. Äiti ei sen jälkeen ehtinyt muuta kuin toimia innokkaiden kävelyharjoitusteni huoltojoukkoina. Omasta mielestäni olisin pärjännyt hyvin jo itseksenikin, mutta onhan se toisaalta kiva, kun on yleisöä.
--
Näin se homma etenee. Kohta pitäisi neuvoa samat metkut pikkubabylle. Olen päättänyt ensitöikseni opettaa, kuinka junaradalla ajetaan ja ettei leluja saa heitellä. Niillä tiedoilla ja taidoilla pääsee mielestäni hyvin elämän alkuun.
Syysterkuin,
Junnu
PS. Äiti kirjoitteli tammi-helmikuun vaihteessa ekaa blogipostaustaan, jolloin kirjaili ylös omia vauvavuoteni aikaisia fiiliksiään (postaus nro 1. Siitä se lähti).
