Olen opiskellut seitsemisen vuotta. Verkkaan edennyt kouluttautumisprosessi on palkinnut ruhtinaallisesti ja kehittänyt minuutta monimuotoisesti. Kevään aikana sain lopulta perusopinnot paketoitua, vaikka joitain kursseja tankkasinkin hartaasti kerraten. Nyt olen yhtä kaikki suorittanut hyväksytysti aviomiehen approbaturin.
Osaan siis vihdoin asentaa vessapaperirullan oikein päin telineeseen. Revin arkkeja vain tarpeeni mukaan. Aluspöksyt ja sukat donkkaan refleksinomaisesti pyykkikoriin. Tuupin kaapinovet kiinni käytön jälkeen ja tyhjästä maitopurkista kääräisen ketterästi kierrätyskelpoisen origamin. Imuroin myös sohvan alta. Roskat raahaan kohtalaisen omatoimisesti taloyhtiön materiaalinkeräyslaatikoihin. Pudottelen ostoskoriin selkärankatuntumalla olennaiset elintarvikkeet kauppalistan ulkopuoleltakin ja ripottelen päälle vielä pieniä, oivaltavia arjen makupaloja. Tuuditan ryömintäikäisen uneen sylissäni luontevasti, samalla kun luen eläytyen iltasatua nelisen vuotta vanhemmalle hyrränpyörälle. Muistan syntymäpäivät, lempijätskit ja herkullisimmat hierontatekniikat. Seison kumisaappaat jalassa, rauhallisen vakaana hirmumyrskyn keskellä. Sateella ojennan nenäliinan. Tummat pyörteet aistin pienestäkin turbulenssista ja hallitsen perusloitsut niiden taltuttamiseen. Kääntelen taiten mittakaavoja ja tulokulmia. Ajatus “olet kyllä kärttyisin tuntemani ihminen” tulkkaantuu suustani ulos aitona ja uskottavana “silmäsi iskevät rakastettavaa tulta, se saa kehoni molskahtamaan ihastuksen lammikkoon, jossa sukeltelen mielelläni”.
Koulutuskokonaisuuteen kuuluu tietysti paljon muutakin. Tärkeintä on kuitenkin muistaa henkinen ja fyysinen joustavuus, ja oivaltavan reaktiivinen suhtautuminen yhteiselon arvaamattomiin juonenkäänteisiin. Tämä vinkkinä tuleville opiskelijoille.
Huumorin tyylilajeissa, rytmittämisessä, ajoituksessa ja keskustelun hienovireisyydessä tarvitsen vielä jatkokurssin tai parikin. Sama pätee aitoon nauttimiseen kaikkein sokerisimmista romanttisista komedioista. Tohtorin hattuun on siis vielä matkaa ja uskoakseni hyvä niin. Olkoon kiire karussa. Nyt nautiskellaan.
Osaan siis vihdoin asentaa vessapaperirullan oikein päin telineeseen. Revin arkkeja vain tarpeeni mukaan. Aluspöksyt ja sukat donkkaan refleksinomaisesti pyykkikoriin. Tuupin kaapinovet kiinni käytön jälkeen ja tyhjästä maitopurkista kääräisen ketterästi kierrätyskelpoisen origamin. Imuroin myös sohvan alta. Roskat raahaan kohtalaisen omatoimisesti taloyhtiön materiaalinkeräyslaatikoihin. Pudottelen ostoskoriin selkärankatuntumalla olennaiset elintarvikkeet kauppalistan ulkopuoleltakin ja ripottelen päälle vielä pieniä, oivaltavia arjen makupaloja. Tuuditan ryömintäikäisen uneen sylissäni luontevasti, samalla kun luen eläytyen iltasatua nelisen vuotta vanhemmalle hyrränpyörälle. Muistan syntymäpäivät, lempijätskit ja herkullisimmat hierontatekniikat. Seison kumisaappaat jalassa, rauhallisen vakaana hirmumyrskyn keskellä. Sateella ojennan nenäliinan. Tummat pyörteet aistin pienestäkin turbulenssista ja hallitsen perusloitsut niiden taltuttamiseen. Kääntelen taiten mittakaavoja ja tulokulmia. Ajatus “olet kyllä kärttyisin tuntemani ihminen” tulkkaantuu suustani ulos aitona ja uskottavana “silmäsi iskevät rakastettavaa tulta, se saa kehoni molskahtamaan ihastuksen lammikkoon, jossa sukeltelen mielelläni”.
Koulutuskokonaisuuteen kuuluu tietysti paljon muutakin. Tärkeintä on kuitenkin muistaa henkinen ja fyysinen joustavuus, ja oivaltavan reaktiivinen suhtautuminen yhteiselon arvaamattomiin juonenkäänteisiin. Tämä vinkkinä tuleville opiskelijoille.
Huumorin tyylilajeissa, rytmittämisessä, ajoituksessa ja keskustelun hienovireisyydessä tarvitsen vielä jatkokurssin tai parikin. Sama pätee aitoon nauttimiseen kaikkein sokerisimmista romanttisista komedioista. Tohtorin hattuun on siis vielä matkaa ja uskoakseni hyvä niin. Olkoon kiire karussa. Nyt nautiskellaan.
