maanantai 11. heinäkuuta 2016

Ihmeellinen Islanti

Islannin luonto, kulttuuri ja historia ovat kiehtoneet Jokusten aikuisväkeä jo pitkään. Päätimme tänä kesänä lähteä vihdoin tutustumaan niihin. Ensin suunnittelimme saaren kiertämistä vuokra-autolla, mutta Pohjois-Suomeen suuntautuneella talvilomallamme majoituspaikkojen muuttuminen (11 päivän aikana menopaluu-yöjunat sekä kolme muuta eri petipaikkaa) tuntui olevan liikaa rutiineja rakastavalle Junnulle. Päädyimme vuokraamaan tukikohdan Reykjavikista, josta sitten puikkailisimme Islannin ihmeisiin. Ensimmäinen Airbnb-kokemuksemme osoittautui kelvoksi ratkaisuksi kovaäänisesti surisevasta jääkaapista ja leukaansa lerputtavasta uunista huolimatta. Kuuma vesi nyt olisi haissut peräprutkulle missä tahansa majoituspaikassa.

Maaperän laavamuodostelmat, geysirit ja horisontissa siintävät tulivuoret tekivät meihin aikuisiin suurimman vaikutuksen. Myös paikallisen jalkapallohuuman aistiminen sekä jäätikköelämykset hilautuvat kokemuslistan kärkipäähän. 3-vuotiaan reissupekan mielestä matkan kohokohtia sen sijaan olivat:

1. Kivien nakkelu valtamereen Reykjavikin rantaraitilla (päivittäin). Samalla tarkastettiin meduusat.

2. Vararenkaiden ihastelu (autojen, ei isän).

Islannissa maasturien ulkoisia vararenkaita näkyi merkittävästi enemmän kuin kotikulmilla. Paikkuupyörät jaksoivat kiehtoa Junnua loputtomiin. Pidemmätkin kävelymatkat sujuivat sutjakkaasti niitä havainnoidessa.

3. Hallgrímskirkja-kirkon bongaus.

Tallusteluidemme aikana Junnusta oli hupaisaa tarkkailla milloin kirkon torni pujahtaa esiin talojen välistä tai takaa. Voitonriemuinen "hei, nyt se kirkko taas näkyy" raikasi ilmoille tämän tästä. Lähes yhtä monta kertaa saimme vastata kysymykseen, miksi kirkko ja sen torni eivät näy koko ajan. Tai miksi siitä näkyy välillä enemmän ja välillä vähemmän.

4. Patsaskiipeily.

Samaisen kirkon edustalla on suurehko patsas, johon Junnu tutustui omalla tavallaan. Patsaaseen kiipeily ja sieltä hyppely alas katukivetykselle oli erään iltapäivän kohokohtia. Tätä pontevaa parkouria poika harrasti ajoittain myös muissa kohteissa.

5. "Puolikuplan" keinotekoinen geysir.

Yksi Reykjavikin maamerkeistä, Perlan, kohoaa 86 metrin korkeudelle merenpinnasta. Sieltä oli vanhempien mielestä upeat näkymät kaupunkiin ja lähimaastoon. Junnua sen sijaan kiehtoi tämän lasipallon sisään rakennettu suihkulähde, joka mukaili aidon geysirin purskahtelurytmiä. Suihkulähde kiinnosti junnua paljon enemmän kuin varsinaiset geysirit, joiden purkaukset aiheuttivat lähinnä säpsähtelyä.

6. Keskustan lintulammikko (Tjörn-lampi) ja sen lukuisat sorsat sekä tukkasotkat, joutsenet ja lokit. Erityisesti tukkasotkan poikasten ahkera sukeltelu ihastutti.

7. Reykjavikin rantabulevardin viikinkilaivamonumentti. Oiva kiipeilyteline sekin, vaikka muistuttikin Junnun mielestä jättimäistä ötökkää.

8. Ulkouima-altaat.

Reykjavikin suurin ja suosituin ulkouima-allas oli majapaikkamme vieressä. Junnu nautti kovasti lämpimässä vedessä pluttaamisesta. 10-asteinen ulkoilma ja korvissa viuhuva kylmä tuuli saivat vanhemmat kaipaamaan uimapukujen kavereiksi pipoja.


9. Vesiputoukset.

Harpa-konserttitalon edustalla on teos, jossa vesi virtaa ylemmistä altaista alempiin. Kanavan vierustaa juostiin päästä päähän ja hämmästeltiin veden kulkua. Toinen vanhemmista ehti samalla kätevästi tutkailemaan itse konserttitaloa. Junnun mielestä Kultaisen kolmion -retkellä näkemämme Gullfossin suuri vesiputous oli kiinnostava, mutta jäi armotta kakkoseksi Harpan pihan vesiväylälle.

10. Turistikrääsäkaupan lasinen pyrypallo.

Matkamuistomyymälät ovat pullollaan lasisia tai muovisia koriste-esineklassikoita, joita heiluttamalla saa pallon sisällä aikaan lumisateen. Näitä Junnu olisi jaksanut toljottaa loputtoman kauan.

Yhteiset elämykset

Matkallemme osui muutama yhteinenkin kiinnostuksen kohde. Laavakentän päällä makoileva Blue Lagoon -kylpylä ja sen 39-asteinen mineraalipitoinen vesi oli erityisesti Junnun ja äidin mielestä merkillisen ihana kokemus. Geysir-puiston vuorelle kiipeäminen taas sai perheen miehet pauloihinsa. Hysteerinen äiti oli ensin toppuuttelemassa vuorikiipeilyajatusta miettien sen olevan liian haasteellista Junnulle. "Äiti voi odottaa alhaalla, jos ei uskalla kiivetä", totesi tähän Junnu. Äiti pohti vielä, että vuorelta pitäisi jaksaa laskeutua myös takaisin alas. "Joo, voidaan kävellä ylös-alas, ylös-alas ja ylös-alas", vastasi pieni vuorikiipeilijä reippaasti. 

Yksi huikeimmista hetkistä koko porukan mielestä oli kipuaminen Islannin toiseksi suurimmalle jäätikölle, Langjökullille. Vuoristorekka töyssytteli matkalaiset jääluolan suulle. "Tämä on kyllä kaikkein kivoin leikkipaikka", totesi Junnu innosta jäätikön uumenissa hypähdellen. Vanhemmat olivat asiasta samaa mieltä.

Mukanamme kaikkialla kulki myös matkalaulugeneraattori. Vastaantulijat suhtautuivat kovaäänisiin potpureihin huvittuneesti hymyillen. Eräs toimittaja yritti tarjota Junnulle mikrofoniaankin, mutta siihen poika vastasi topakalla pään pudistuksella. Vielä ei ollut sen aika.

Kesäinen Islanti oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Ja edelleen kiehtova.

Lomaterveisin,
Jokuset