Meillä on aika monta erikokoista pahvirasiaa ja paperirullaa, joista voi kuulemma askarrella jotakin. Useammat niistä ovat täyttäneet jo muutaman vuoden ja odottelevat edelleen jatkokäsittelyä. Yksi isohko pahvilaatikko on täynnä styroksipaloja. Nekin ovat käteviä joskus johonkin tarkoitukseen. Ovat olleet noin kolme vuotta.
Miehellä on pari muutakin ihanan ärsyttävää tapaa sisustaa kotiamme. Enkä valitettavasti voi väittää olevani itsekään täysin syytön.
Elinkaarensa päässä olevat vaatteet
Helmasta riispaantunut takki. Kainaloiden tuuletusaukoilla varustettu t-paita. Haaroista puhkikuluneet farkut. Mitään näistä ei saa heittää pois. Takin mies aikoo korjata. Paidan nyrkinkokoiset reiät eivät haittaa, onhan kyseessä suosikkipaita. Farkutkin menee vielä, sillä kankaan pinta-ala on reikiä suurempi.
Tyhjät putelit
Erilaiset purkit ja purnukat päätyvät harvoin roskiin miehen toimesta. Useimmiten kyllästyn tyhjiin puteleihin kahden kohdalla ja heitän ne itse roskiin. Henkilökohtainen ennätykseni on kuitenkin kuuden tyhjän nenäsuihkeen sietäminen. Siinä vaiheessa dokumentoin tilanteen ja tuuletin uutta ennätystäni. Sitten heitin purnukat vähin äänin roskiin.
Tärkeiden paperien pino
Oma paheeni liittyy asiakirjoihin. Ja sotii melko järjestelmällistä luonnettani vastaan.
Minulla tuppaa kertymään erilaisia säilytettäviä papereita keittiön pöydälle. Välietappina toimii mikroaaltouunin päällinen, josta ne aikanaan päätyvät loppusijoituspaikkaansa. Vastoin kaikkea logiikkaa, tämä ei suinkaan ole mappi, vaan kannellinen pahvilaatikko. Siellä ovat sulassa sovussa - hemmetillisen kaaoksen keskellä - kaikki kylppäriremontin kuiteista lapsen lääkeresepteihin ja kissan rokotustodistuksiin.
Onneksi papereita tarvitsee etsiä vain harvoin. Mutta silloin kun on sen aika, kiroan tätä saamattomuuttani. Pari vuotta sitten tein asialle vihdoin jotain. Ostin mapin. Joskus viime syksynä toin mapin autosta kotiin. En suinkaan siksi, että alkaisin vihdoin mapittaa papereita, vaan siksi että sain vauvan kärryt mahtumaan auton peräkonttiin liiskaamatta pian kaksivuotiasta mappiani.
Puolikäytetyt vaatteet -kasa
Toinen paheeni liittyy vaatteisiin. Pyykinpesukoneen päälle kasaantuu verkkaria, villapaitaa, farkkua ja muuta kolttua, joita ei heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen tarvitse heittää pesukoneeseen. Tämä epämääräinen röykkiö kasvaa kasvamistaan, kunnes pino on saavuttanut lakipisteensä. Vieressä oleva potta on monesti nielaissut osan. Kun pari kertaa käytössä ollut neulepusero sukelsi hiha edellä Junnun tuotoksiin, päätin ryhdistäytyä. Ryhtiliike jäi valitettavan lyhyeksi.
Iltasatukasa
Junnu puolestaan pinoaa makuuhuoneeseensa kirjoja. Ilta toisensa jälkeen uusi opus ilmestyy yöpöydälle. Jossain vaiheessa niille käy kuten puolikäytetyille vaatteilleni ja pino rämähtää kolisten lattialle. Vasta silloin kiikutamme kirjat takaisin niiden varsinaiselle paikalle, olkkarin hyllyyn.
Vessalukemiskasa
Junnu on kasvanut potastaan ohi jo hyvä tovi sitten, mutta ei millään malttaisi luopua siitä. Suurin syy tähän on hänen tapansa selailla Aku Ankkoja vessassa käydessään. Potalla on tukevampi istua lukemassa Akkaria kuin keikkua pöntöllä. Olemme halunneet kaikin tavoin tukea Junnun lukemisharrastusta, joten emme ole toistaiseksi rajoittaneet lehtien viemistä vessaan. Nyt niille on jopa hankittu ihan säilytyspaikkakin. Tai alunperin metallinen kori oli varattu vessapaperirullille, mutta Junnun Aku Ankat valtaavat jatkuvasti enemmän ja enemmän alaa.
Junnu tuntuu siis omaksuneen minun kasailupaheeni. Saapa nähdä liittyykö nuorempi jannu aikanaan keräilijöiden vai kasailijoiden tiimiin.
Paheellisin terveisin,
Jokusten äiti
