Jompikumpi lapsista herää aina ennen kuutta, niin tänäänkin. Toisin käy ainoastaan vanhempien toiveissa ja mummulassa. Viikko sitten karkasimme kahdestaan Vanhan Rauman puutaloidylliin. Lapset jäivät kokonaiseksi vuorokaudeksi mummun hellään huomaan. Toinen oli herännyt varttia vaille, toinen varttia yli k a h d e k s a n. Kotona palattiin jälleen normaaliin arkirytmiin. Tietysti.
Keittelin aamupuuroa. Vessasta kuului Junnun parahdus. ”Äitiiii!” Löysin pytyltä järkyttyneen näköisen poikaseni. ”Äiti, mun lempiauto tippui pönttöön”, itki Junnu ja osoitti löysähkön kakan ruskeaksi värjäämää vettä. Suoritin pelastusoperaation jälkikasvuni tarkkaillessa toimenpidettä vierestä. Mies yritti ehdottaa, että käyttäisin apuna Ryhmä Haun Rollen pihtejä. Päätin olla sotkematta enempiä leluja ulosteeseen ja selviytyä tehtävästä ilman Ryhmä Hauta. Onnistuneen pelastustehtävän jälkeen aloin pestä kulkuneuvoa. ”Äiti, älä pese sitä autoa. Se ruostuu, jos sä peset sitä”, itki Junnu. ”Joskus on vain huonoja vaihtoehtoja ja silloin on valittava se vähemmän huono”, vastasin ja kehotin Junnua olkkariin pukemaan. ”Äiti, sä oot laittanut vaatteet liian vaikeeseen paikkaan. Ne on aina sohvalla ja nyt ne oli tossa tuolilla,” huusi kaavoihin kangistunut lapseni kohta. "Jaaha", ynähdin vastaukseksi.
Aamupalan, Kimblen ja Afrikan tähden jälkeen kuopus halusi syliini. Samassa hän oksensi asusteemme vaihtoon. Koska kyseessä oli jo kuudes vatsatautipäivä, varasin lääkärin jo toistamiseen samalle viikolle. Ennen lääkärireissua kipaisin viemässä auton päiväksi kemialliseen pesuun. Takapenkin selkämystä komistivat vielä maanantaiset oksennustahrat mummulareissun jäljiltä.
Junailin kuopuksen kanssa lääkäriin. Tohtori epäili, että kyse on normaalista vatsataudista, vaikka pitkä onkin. Kehotti antamaan Floridralia ja ottamaan mukaan ulostenäytepurkin siltä varalta että tauti vielä pitkittyy. Viestittelin apteekista tilannetietoa kotiin. Ai niin, se hiton purkki. Kärräilimme takaisin lääkäriasemalle hakemaan unohtunutta kakkaputkea.
Paluumatkalla kuopus nukahti rattaisiin, mutta jatkoi onneksi uniaan omassa punkassaan. Lähdin Junnun kanssa läheiselle tekojäälle, jonne olimme sopineet muutamien lapsiperhetuttujen kanssa luistelutreffit. Luistelun jälkeen Junnu ja naapuruston lapset touhusivat jääkoneen tekemällä lumikasalla. Kotiin palatessamme selkä alkoi ilmoitella ettei ollut tykännyt luistelusta. Laahustin hakemaan auton pesusta. Kun tulin kotiin, mies seisoi keskellä olkkarin lattiaa ja huitoi kaikkialle käsillään. Lapset puikkelehtivat kiljuen hänen jalkojensa välistä. Leikkivät kuulemma viljapeltoa. Viiden tunnin yöunet alkoivat painaa. Menin hetkeksi sohvalle pitkäkseni. Lapset leikkivät yllättävän sopuisasti keskenään. Nautiskelin näkemästäni. Sitten muistin aamuiset oksennusvaatteet. Nousin pyykkäämään niitä.
Iltatoimien jälkeen vein lapset nukkumaan. Laskeskelin mielessäni, että vaikka päivä oli täynnä jos jonkinlaista touhua, niin millekään normiaskareille ei ollut jäänyt aikaa. "Semmonen setti", huokaisin olkkariin palatessani. ”Paistoiko siellä tänään aurinko?”, kysyi mies. Ratkesin nauramaan.
Keittelin aamupuuroa. Vessasta kuului Junnun parahdus. ”Äitiiii!” Löysin pytyltä järkyttyneen näköisen poikaseni. ”Äiti, mun lempiauto tippui pönttöön”, itki Junnu ja osoitti löysähkön kakan ruskeaksi värjäämää vettä. Suoritin pelastusoperaation jälkikasvuni tarkkaillessa toimenpidettä vierestä. Mies yritti ehdottaa, että käyttäisin apuna Ryhmä Haun Rollen pihtejä. Päätin olla sotkematta enempiä leluja ulosteeseen ja selviytyä tehtävästä ilman Ryhmä Hauta. Onnistuneen pelastustehtävän jälkeen aloin pestä kulkuneuvoa. ”Äiti, älä pese sitä autoa. Se ruostuu, jos sä peset sitä”, itki Junnu. ”Joskus on vain huonoja vaihtoehtoja ja silloin on valittava se vähemmän huono”, vastasin ja kehotin Junnua olkkariin pukemaan. ”Äiti, sä oot laittanut vaatteet liian vaikeeseen paikkaan. Ne on aina sohvalla ja nyt ne oli tossa tuolilla,” huusi kaavoihin kangistunut lapseni kohta. "Jaaha", ynähdin vastaukseksi.
Aamupalan, Kimblen ja Afrikan tähden jälkeen kuopus halusi syliini. Samassa hän oksensi asusteemme vaihtoon. Koska kyseessä oli jo kuudes vatsatautipäivä, varasin lääkärin jo toistamiseen samalle viikolle. Ennen lääkärireissua kipaisin viemässä auton päiväksi kemialliseen pesuun. Takapenkin selkämystä komistivat vielä maanantaiset oksennustahrat mummulareissun jäljiltä.
Junailin kuopuksen kanssa lääkäriin. Tohtori epäili, että kyse on normaalista vatsataudista, vaikka pitkä onkin. Kehotti antamaan Floridralia ja ottamaan mukaan ulostenäytepurkin siltä varalta että tauti vielä pitkittyy. Viestittelin apteekista tilannetietoa kotiin. Ai niin, se hiton purkki. Kärräilimme takaisin lääkäriasemalle hakemaan unohtunutta kakkaputkea.
Paluumatkalla kuopus nukahti rattaisiin, mutta jatkoi onneksi uniaan omassa punkassaan. Lähdin Junnun kanssa läheiselle tekojäälle, jonne olimme sopineet muutamien lapsiperhetuttujen kanssa luistelutreffit. Luistelun jälkeen Junnu ja naapuruston lapset touhusivat jääkoneen tekemällä lumikasalla. Kotiin palatessamme selkä alkoi ilmoitella ettei ollut tykännyt luistelusta. Laahustin hakemaan auton pesusta. Kun tulin kotiin, mies seisoi keskellä olkkarin lattiaa ja huitoi kaikkialle käsillään. Lapset puikkelehtivat kiljuen hänen jalkojensa välistä. Leikkivät kuulemma viljapeltoa. Viiden tunnin yöunet alkoivat painaa. Menin hetkeksi sohvalle pitkäkseni. Lapset leikkivät yllättävän sopuisasti keskenään. Nautiskelin näkemästäni. Sitten muistin aamuiset oksennusvaatteet. Nousin pyykkäämään niitä.
Joulukuisin terveisin,
Jokusten äiti
