Sain tänään mojovan mikrobimoukun olkavarteeni. Seuralaiseni puolestaan imuroi viljelysmaljan sadon suoraan nokkaonteloihin. Tyytyväisyys valui kehoihimme, vaikka edessä olisi vielä selviytyminen villinä hilluvasta väkijoukosta. Tehtävää onneksi helpotti mellakoitsijoiden perässä puuskuttava järjestyshenkilöiden lauma. Loikkasimme kuohuvaan odotusaulaan. Väistin kyynärpään. Potkaisin vahingossa kirahvia. Kiperien käänteiden jälkeen heittäydyimme ovelle. Pihalla katsoimme helpottuneina toisiamme. Avoimen neuvolan influenssarokotusten hullut päivät olisivat perheeltämme tämän vuoden osalta ohi. Tallustelimme viisivuotiaan kanssa takaisin tarhan rauhaan.
Lasten lääkitseminen on aina yllätyksellinen tragikomedia. Jokunen päivä takaperin pureskelimme porukalla iltapalaa. Nuorempi muksuista porasi keskittyneesti etusormellaan banaanista nokkahuilua. Isoveikka märehti annostaan etuhampaiden ja ylähuulen välisessä taskussa. Kaikki sujui tavallisen leppoisasti, vaikka silmätulehdus nassikoita kiivaasti kurittikin. Sitten kolistelin kaapista apteekin antimia. Kaksikon korvat hörähtivät. Esitys oli alkamassa.
Lämmittelynä toimi struuttaus troppia matalamman mukulan kurkkuun. Sama sankari kumosi päälle vielä pontevan Precosa-grogin. Sekoitettuna, ei ravistettuna. Varsinainen show syttyi silmätipoista. Kohtaukseen sisältyi pikkuitkut, ärhäkkä motkotus, lievä kahdensuuntainen uhkailu, maanittelu ja loppulohduttelu. Sisäänhengityksen jälkeen vuorossa oli vanhemman vesselin visuaaliaistimen voitelu. Alaluomen alle piti ujuttaa sentti salvaa. Toimitus on periaatteessa mutkaton ja teknisesti yksinkertainen. Jos verkkokalvon verhot sijaitsevat hysterian partaalla piehtaroivan pikkumiehen päässä, nousee vaikeusaste kuitenkin jyrkästi. Välillä uhri mäkätti kovaan ääneen ja hengästymättä, ettei saa henkeä. Kun voide oli survaistu silmän pintaan, hän valitti menettäneensä näkönsä lopullisesti. Parin luomenläpsäytyksen jälkeen aisti palasi kuin taikaiskusta. Kaikki oli viimein hikisesti ja hyvin. Siirryimme nukkumaan. Lepo tuli tarpeeseen, sillä seuraavana päivänä olisi vuorossa lääkärin määräämät kuusi esitystä.
- Jokusten isä
Ps. Aamun ensimmäinen näytös starttasi vartin vuoropuhelulla sängyn alla piileskelevän protagonistin kanssa. Lopulta pääsimme toimeen. Pyysin väkkäränä pyörivää pojanpätkää pysymään paikallaan, etten vahingossa tökkää tippapurkilla tiiraimeen. "Ei se haittaa vaikka tökkäisit ja menisi näkö, näen silti toisella silmällä!", elämöi lääkittävä vastaan. Kolmannen kerran ja pikkuveljen maltillisen suorituksen seurattuaan homma sujui kuin rasvattu.
Ps2. Lääkäriaseman laboratorion nieluviljelyn yhteydessä voi muuten ketterästi testata myös äänijänteet, kuuloelimet ja painitaidot. Kaikki olivat kunnossa.
Ps3. Taistelu on tältä erää voitettu. Nyt vain odotamme seuraavaa ilmoitusta päiväkodin ovessa.
Ps4. Kuvassa on älyhautomomme kehittämä lääketieteellinen vimpain, jolla voi tarkastella tilannetta kuin tilannetta hieman tavallista pidemmällä tähtäimellä, eri suuntiin ja vaikka tulehtuneemmallakin silmällä. Laitteen nimi on luonnollisesti kekkaputki.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti