Jokusten Sanomat 5/2017

"Aina kun on samaan aikaan pissahätä ja kakkahätä, pissa tulee ensin. Maailma on varmaan kehittynyt sellaiseksi", pohti Junnu vessasta tultuaan.


"Äiti, vauva taitaa luulla sua leluksi. Aina kun se vetää sua hiuksista, susta lähtee ääniä."


"No worries ja vettä päälle", tuumasi Junnu, kun tiputti porkkanan lattialle.


”Kaikilla ihmisillä tulee joskus väärinkäsityksiä. Mutta kuolleilla ei tule väärinkäsityksiä, koska ne on jo kuolleita”, pohti Junnu.

Junnu hyppi selkänojalta sohvalle. Äiti katseli touhua huolestuneena. "Mä oon kyllä tosi varovainen, koska mä oon supersankari."


Äiti halasi Junnua roikottaen häntä samalla ilmassa. "Vähän niin kuin hotdog, vain nakki puuttuu", tuumasi Junnu.


Junnu: "Mulla on kovasti mielessä se Jean Sibelius. Voitko karkottaa sen mun mielestä?"
Äiti: "Mites se onnistuisi?"
Junnu: "En tiedä, ehkä taikomalla."


Junnu kysyi kauppaan tultaessa, että saako jätskiä. "Katsotaan", vastasi äiti. "Äiti, toi oli vähän epäkuuloinen vastaus. Pitää vastata, että ostaako vai ei."


Junnu lapioi hiekkaa kotipihassa.
"Mitä teet", kysyi isä.
"Kaivan sulle kuoppaa", vastasi Junnu.


"Appelsiini on suurin koska se on syntynyt ensin, se on saanut eniten vettä ja aurinkoa. Sitten on syntynyt klementiini, sitten mandariini", järkeili Junnu.


Junnu huusi vessasta: "Äiti, soiko pissan koski aika pitkään?"


Junnu pelasi vanhempiensa kanssa kotipihalla mölkkyä. Isä pyysi Junnua nostamaan kaatamansa palikat pystyyn. "En minä mikään kamaripalvelija ole", vastasi Junnu.


"Vuosituhatta sitten ei ollut vielä mitään. Silloin elettiin tyhjää aikaa", pohti Junnu ruokapöydässä.


Junnu äidilleen: "Mä rakastan sua niin paljon, että multa tulee melkein onnenkyyneleitä. Ei multa oikeesti tule. Se on vaan semmonen sanonta."

Junnun sydämet. <3

Nousukausi

Elämme parhaillaan kiivainta nousukautta. Havaintojeni mukaan kaikki alkoi muutamasta satunnaisesta ja horjuvasta startupista. Hyviäkin yrityksiä kupsahteli matkan varrella ajoittain nokilleen. Nyt suurin osa niistä päätyy jo itsevarmasti omille, hieman honteloille jaloilleen. Nopea kehitys on vaatinut luonnollisesti uutteria taustavoimia. Lisäksi erilaisia seuranta- ja tukijärjestelmiä tarvitaan varmasti vielä jonkin aikaa. Tuista toimivimmaksi on osoittautunut ns. kahden käden seisontavakuutus pienellä omavastuulla ja suurella reaktionopeudella.

Jos vanhat askelmerkit pitävät paikkansa, niin hetken kuluttua pikku maitonautti irroittaa kouransa emoaluksesta ja hoipertelee omatoimisesti jokusen askeleen sohvankulman tukiasemalle. Sieltä hän arvioi jo olohuoneen avaruutta. Nousukausi vaihtuu lentovuoroihin.


-Jokusten isä

Kurttukulmasta vauhtihirmuksi

Puolitoista kuukautta tätä on nyt jatkunut. Hoippumista. Pystyyn pitää päästä kaikkialla ja koko ajan, mutta alastulossa keinovalikoima on ollut rajallinen. Kädet irti ja suorilta jaloilta kumoon. Heittäytyjä on pitänyt perheen muut jäsenet kiireisinä. Isovelikin on parhaansa mukaan yrittänyt opettaa vauvalle, kuinka polvet tulisi laskeuduttaessa koukistaa, mutta on saanut vastaukseksi vain iloisen naurunremakan.

Rauhallinen, tyytyväinen, erittäin iloinen vauva. Näin kuvailin kuopusta sen jälkeen kun hän oli parikuisena luopunut kurttukulmistaan. Vauva oli niin hyväntuulinen, että kysyin puolitosissaan neuvolassakin, että onkohan tämä jo liian onnellinen tapaus. Nauraa, vähintäänkin hymyilee koko ajan. Itkun tirautukset olivat todella harvassa.

Sitten tapahtui jotain. Vauva lähti ryömimään. Samalla hänestä kuoriutui hurja vauhtihirmu. Vauva otti kiintopisteen huoneen toiselta laidalta ja lähti matkaan. Esteitä kaihtamatta. Jalkojen yli. Lelujen yli. Kissan rapinatunnelin läpi. Tuolien ali. Ihan sama mitä eteen osui, tämä tyyppi ei siitä piitannut, jatkoi vaan määrätietoisesti matkaansa. "Pois alta risut ja männyn kävyt, täältä tulee pikkubaby", nauroimme Junnun kanssa aina kun vauva lähti ryömimään.

Nyt tämä samainen vauhtihirmu on siis alkanut katsella maailmaa uudesta näkövinkkelistä. Hänellä on ollut niin kiire päästä pystyyn ja liikkeelle, ettei ole malttanut opetella istumaan. Laskeutuminen on siten ollut pitkään kaikkea muuta kuin kauniin hallittua pepulle pudottautumista. Nyt uhkarohkeiden heittäytymisten sekaan mahtuu satunnaisia napakymppejä. Itsenäiset yritykset päättyvät usein edelleen jonkunsortin muksahdukseen, joten vanhemmat eivät voi vielä kokonaan huokaista helpotuksesta.

On ollut hauska seurata matkaa kurttukulmasta ilopilleriksi ja siitä taas määrätietoiseksi etenijäksi. Nyttemmin on alkanut näkyä myös oma tahto. Sitä tältä päättäväiseltä pikkuihmiseltä löytyy. Hänellä on myös hyvin epämiellyttävältä, jopa kivuliaalta näyttävä tapa ilmaista asia. Kun ruokapöydässä asiat eivät etene toivotulla tavalla, alkaa takaraivo paukkua syöttötuoliin. Kun leikki ei etene halutusti, leukaa loksutetaan laminaattiin.

Junnun vauvavuoden aikana eri vaiheet eivät näyttäytyneet näin voimakkaina. Junnulla asiat tuntuivat olevan pääosin enemmän tai vähemmän huonosti, ellei häntä heijannut, keikuttanut, kiikuttanut tai muuten viihdyttänyt jatkuvasti. Toisaalta Junnun nousuharjoittelun aikana en osannut arvata, että kyseinen vaihe voisi olla näin paljon haastavampi.

Huh kaivattua hellettä, ennustan meille joka tapauksessa hikistä kesän jatkoa.

Terveisin,
Jokusen perheen mutsi