Jokusten Sanomat 5/2018

"Onpas positiivinen alku päivään", huokaisi äiti poikien aamuiseen riitelyyn.
"Eiku negatiivinen", korjasi Junnu.
"Eiku krokotiilinen", jatkoi perheen pienin.

Veljesten keskusteluja:

"Olet rakas", sanoi isoveli.
"Ei oo rakas, on aarnegaattori", vastasi pikkuveli


"Kinder-munia ei voi syödä kovin paljon", opasti isoveli.
"Miksi?", kysyi pikkuveli.
"Siinä on niin paljon semmoista happohyökkäystä. Hammaspeikot tulee muuten suuhun mylläämään ja jylläämään."


Aulangon kansallismaisemasta kotiinpäin körötellessä takapenkin pienet tiedemiehet kävivät kosmologista dialogia:
"Saturnus koostuu pääosin vedystä."
"Miksi?"
"Koska se on kaasuplaneetta."


Junnu: "Milloin te unohdatte ne asiat, jotka on ollu kauan mielessä?"
Isä: "Hyvä kysymys." (Isän pitkähkö selitys asioiden merkityksestä ihmisille ja pitkäkestoisen muistin toiminnasta.) "Minkälaisia asioita sinä olet unohtanut?"
Junnu: "Ainakin yhden patsaan mä olen unohtanut. Mä en muista sen nimeä, enkä sen muotoa. Tarkoitin sen Turtlesin niminen. Sieltä teidän Italian matkalta." (Donatello)

Junnu maistoi ekaa hattaraansa ja sai kuulla sen olevan tehty sokerista. "Ai pelkkää sokeria? No on kyllä tyhmä keksintö." Hattara jäi syömättä.

Junnu keikkui sohvalla pää alaspäin.
"Miksi kaikki on niin ylösalaisin? Koska minä olen alasylöisin."

Junnu istuutui lattialle äidin jalkojen päälle, mutta pomppasi sitten äkkiä pois. "Nää sun karvat on pistäviä kuin ruusunpiikit."


Taapero lauloi Maamme-laulua:
"Ei vettä antaa, hah hah haa."


"Miksi tossa on tota?", kysyi taapero ja tökkäsi sormellaan äiti silmään. "Miksi äitiä pisti?", jatkoi tämä äidin vaikeroidessa silmäänsä.


”Äiti miksi on silmät suussa?”, kysyi taapero äidiltään, joka oli laittanut hetkeksi aurinkolasit suuhunsa.