Maanantai
"Aamu sujui smuutisti. Mulahdettiin pihalle ja vaihdettiin katoksessa sadetakit. Marssi oli hiljainen. Sateen ropina, pulisevat rännit, viemärin kierteet ja leviävät lätäköt imaisivat kaksikon kiinnostuksen. Päiväkodilla sama toimien liukkaus jatkui. Veikka käveli suoraan, taakseen katsomatta aamupalapöytään. Nappasin lennosta ulkopöksyt ja lakin naulakkoon. Viime vilkaisulla hyväntuuliset höpsöttelijät huitelivat aamupalaa konkarin elkein."
Lapsia hakiessani hoitaja kertoi, että olivat päiväkodissa ihmetelleet kuopuksen suurta sadetakkia. 85 senttisen lapsen naulakossa oli roikkunut 120 senttinen asuste. Junnun lokerosta oli lopulta löytynyt sopivampaa vaatetusta.
"Hups. Niillä mentiin päiväkotiin, ja hyvin sujui. Pojat eivät motkottaneet yhtään", vastasi mies viestiini. Hihittelin aamuista näkyä mielessäni. Junnu piukeissa vetimissä, Veikka ylisuurissa tamineissa hihat maata viistäen.
Kotiin tullessamme ruokapöydän neljästä tuolista yksikään ei ollut siellä missä piti. Kaikki olivat levällään pitkin huushollia. Lisäksi makkarin jalkalamppu oli siirretty paraatipaikalle keskelle olkkarin lattiaa. "Aamulla oli vähän kaikenlaista leikkihommaa. Avaruuslentäjät aurinkokunnassa ja mönkijät keittiönpöydällä eli kuun pinnalla -tyyppisiä tilanteita." Palauttelin tavaroita paikoilleen. Kämpän myllänneet avaruuslentäjät painivat lattialla.
Tiistai
"Tiistain aamutoimet hoituivat leppoisasti leikkien ja lukuhetkien lomassa. Kakkakatiskasta ongittiin keskikokoinen kampela. Marssin aikana Junnu harjoitteli pyörähdyshyppyjä ja ihmetteli miksi pilvet heijastuvat lätäköistä. Mietimme valon rakennetta ja käyttäytymistä yhdessä. Veikka kulki puolen patikkaa sylitaksilla, puiden lehtiä kepillä huitoen. Päiväkodin porstuassa touhuttiin tehokkaasti. Sitten pienempi pojista huikkasi moikut ja isoveikka vilkutti vinhasti ikkunasta. Hymyn kyhny kapusi leukalihoille päivää paistattelemaan. Pus<3"
Hymyilin luettuani viestin. Aamupäivän kohokohtia nuo kekkapoikien kuulumiset. Haukotutti. Veikka oli nukkunut pari yötä vähän huonommin. Omalla kohdallani se näyttäytyi tavallista hajamielisempänä toimintana. Sähläsin työpäivän mittaan yhtä jos toista, onneksi kuitenkin melko harmitonta. Töiden jälkeen kiiruhdin päiväkodille kuopuksen vanhempainiltaan. Tilaisuuden päätyttyä Junnu oli jo pienten puolen ovella kärkkymässä. Kyselin vielä pikaisesti lastentarhanopettajalta Veikan kuulumiset ja lähdimme autoa kohti. Olin saanut lapset turvavöihin, kun tajusin, etten ollut huomannut huikata kenellekään Junnun lähtevän kotiin. Kipaisin pikaisesti takaisin päiväkodille. "Vähän tässä katselin, että mihin se Junnu hävisi", vastasi hoitaja anteeksipyytelevään ja noloutta tihkuvaan puuskutukseeni.
Koska yölliset itkeskelyt mietityttivät, olin varannut Veikalle illaksi lääkäriajan. Pientä nuhaa kummempaa oiretta hänellä ei huonojen öiden lisäksi ollut, mutta ajattelin, että menemme varoiksi lääkäriin. Diagnoosi oli korvatulehdus. Taas. Edellisen kuurin päättymisestä ei ollut kulunut edes kahta viikkoa. Pienen potilaan yleisolemus oli kaikesta huolimatta reipas. Lääkärin toivottaessa hyviä vointeja, vastasi Veikka kohteliaasti, että kiitos samoin ja kysyi saako sammuttaa lääkärin huoneesta valon.
Kipaisimme apteekin kautta kotiin. Lääkintätuokion jälkeen luovutin jälkikasvun mieheni hoiviin ja aloin kiskoa urheiluvermettä ylleni. Hullunhektisen ja väsyneen päivän jälkeen lenkkeily hämärtyvässä syysillassa mammakaverien kanssa olisi mitä mainiointa terapiaa.
Tihkusateisen lenkin jälkeen olin vakuuttunut siitä, että kuntoilu on parasta lääkettä ruuhkavuosiahdistuksen torjuntaan. Ajoittainen livistäminen lasten iltahulinoista tulee selviytymiskeinojen paletissa heti hyvänä kakkosena.
Jokusten äiti
"Aamu sujui smuutisti. Mulahdettiin pihalle ja vaihdettiin katoksessa sadetakit. Marssi oli hiljainen. Sateen ropina, pulisevat rännit, viemärin kierteet ja leviävät lätäköt imaisivat kaksikon kiinnostuksen. Päiväkodilla sama toimien liukkaus jatkui. Veikka käveli suoraan, taakseen katsomatta aamupalapöytään. Nappasin lennosta ulkopöksyt ja lakin naulakkoon. Viime vilkaisulla hyväntuuliset höpsöttelijät huitelivat aamupalaa konkarin elkein."
Lapsia hakiessani hoitaja kertoi, että olivat päiväkodissa ihmetelleet kuopuksen suurta sadetakkia. 85 senttisen lapsen naulakossa oli roikkunut 120 senttinen asuste. Junnun lokerosta oli lopulta löytynyt sopivampaa vaatetusta.
"Hups. Niillä mentiin päiväkotiin, ja hyvin sujui. Pojat eivät motkottaneet yhtään", vastasi mies viestiini. Hihittelin aamuista näkyä mielessäni. Junnu piukeissa vetimissä, Veikka ylisuurissa tamineissa hihat maata viistäen.
Kotiin tullessamme ruokapöydän neljästä tuolista yksikään ei ollut siellä missä piti. Kaikki olivat levällään pitkin huushollia. Lisäksi makkarin jalkalamppu oli siirretty paraatipaikalle keskelle olkkarin lattiaa. "Aamulla oli vähän kaikenlaista leikkihommaa. Avaruuslentäjät aurinkokunnassa ja mönkijät keittiönpöydällä eli kuun pinnalla -tyyppisiä tilanteita." Palauttelin tavaroita paikoilleen. Kämpän myllänneet avaruuslentäjät painivat lattialla.
Tiistai
"Tiistain aamutoimet hoituivat leppoisasti leikkien ja lukuhetkien lomassa. Kakkakatiskasta ongittiin keskikokoinen kampela. Marssin aikana Junnu harjoitteli pyörähdyshyppyjä ja ihmetteli miksi pilvet heijastuvat lätäköistä. Mietimme valon rakennetta ja käyttäytymistä yhdessä. Veikka kulki puolen patikkaa sylitaksilla, puiden lehtiä kepillä huitoen. Päiväkodin porstuassa touhuttiin tehokkaasti. Sitten pienempi pojista huikkasi moikut ja isoveikka vilkutti vinhasti ikkunasta. Hymyn kyhny kapusi leukalihoille päivää paistattelemaan. Pus<3"
Hymyilin luettuani viestin. Aamupäivän kohokohtia nuo kekkapoikien kuulumiset. Haukotutti. Veikka oli nukkunut pari yötä vähän huonommin. Omalla kohdallani se näyttäytyi tavallista hajamielisempänä toimintana. Sähläsin työpäivän mittaan yhtä jos toista, onneksi kuitenkin melko harmitonta. Töiden jälkeen kiiruhdin päiväkodille kuopuksen vanhempainiltaan. Tilaisuuden päätyttyä Junnu oli jo pienten puolen ovella kärkkymässä. Kyselin vielä pikaisesti lastentarhanopettajalta Veikan kuulumiset ja lähdimme autoa kohti. Olin saanut lapset turvavöihin, kun tajusin, etten ollut huomannut huikata kenellekään Junnun lähtevän kotiin. Kipaisin pikaisesti takaisin päiväkodille. "Vähän tässä katselin, että mihin se Junnu hävisi", vastasi hoitaja anteeksipyytelevään ja noloutta tihkuvaan puuskutukseeni.
Koska yölliset itkeskelyt mietityttivät, olin varannut Veikalle illaksi lääkäriajan. Pientä nuhaa kummempaa oiretta hänellä ei huonojen öiden lisäksi ollut, mutta ajattelin, että menemme varoiksi lääkäriin. Diagnoosi oli korvatulehdus. Taas. Edellisen kuurin päättymisestä ei ollut kulunut edes kahta viikkoa. Pienen potilaan yleisolemus oli kaikesta huolimatta reipas. Lääkärin toivottaessa hyviä vointeja, vastasi Veikka kohteliaasti, että kiitos samoin ja kysyi saako sammuttaa lääkärin huoneesta valon.
Kipaisimme apteekin kautta kotiin. Lääkintätuokion jälkeen luovutin jälkikasvun mieheni hoiviin ja aloin kiskoa urheiluvermettä ylleni. Hullunhektisen ja väsyneen päivän jälkeen lenkkeily hämärtyvässä syysillassa mammakaverien kanssa olisi mitä mainiointa terapiaa.
Tihkusateisen lenkin jälkeen olin vakuuttunut siitä, että kuntoilu on parasta lääkettä ruuhkavuosiahdistuksen torjuntaan. Ajoittainen livistäminen lasten iltahulinoista tulee selviytymiskeinojen paletissa heti hyvänä kakkosena.
Jokusten äiti
Avaruuslentäjä piilosilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti