Vauvavuosi pätkän päästä

Perustuu Junnun äidin kolmen vuoden takaisiin muistiinpanoihin.

Ekat hetket

Huh. Syntymä oli rankka ja muhkurainen kokemus. Olin hieman väärässä asennossa, joten emme selvinneet koitoksesta äidin kanssa yksissä tuumin. Niinpä lääkärisetä kiskoi minut kylmään ja kirkkaaseen maailmaan päähäni asetetun vempaimen avulla, pitkän porun saattelemana.

Jouduimme viettämään sairaalassa yhden ylimääräisen vuorokauden, sillä painoni laski alle sallitun rajan. Olin kyllä tehnyt kaikkeni, ettei näin olisi päässyt käymään, sillä vietin etenkin öiseen aikaan baarissa pitkät tovit. Pääsimme lopulta sairaalasta kotiin ollessani 3,5 vuorokauden ikäinen.

Ekat päivät kotona

Alkuun en tehnyt juuri muuta kuin nukuin tai söin. Se riitti hyvin minulle. Äiti ja isä olivat tuoneet olohuoneen lattialle patjan, jonka päällä makoilin vuoroin äidin kanssa, vuoroin itsekseni. Kissat kävivät tutustumassa minuun, mutta kovin lähelle ne eivät vielä uskaltautuneet. Pysyttelivät nuuhkaisuetäisyyden päässä.

Ekat vieraat

Neuvolatäti kävi kotikäynnillä vaakansa kanssa ja totesi, että paino oli lähtenyt mukavasti nousuun. Äiti naureskeli, että tämä taitaa olla niitä harvoja hetkiä elämässä, kun painonnoususta ollaan näin riemuissaan. Samana päivänä myös ensimmäinen oikea vieras saapui ihmettelemään pieniä sormia ja varpaitani.

Ekat harrastukset

Pidempään ne eivät malttaneet odottaa, vaan ottivat minut mukaansa harrastuksensa pariin. Olin tuolloin 10 päivän ikäinen. Se tuntui olevan vanhempieni mielestä jotenkin erityisen hieno hetki. En jaksanut innostua asiasta yhtä paljon kuin vanhempani. Minusta paikka, etenkin kaikki äänet, tuntuivat niin tutuilta, sillä olinhan käynyt siellä äidin vatsassa ollessani lukuisia kertoja.

Eka Vappu

Vappuna sain ekan raivarini. Sekös sai isään ja äitiin liikettä. Ne tuudittelivat, hyssyttelivät, vaihtoivat vaippaa, lauloivat, loruttelivat, itkivät, stressasivat (äiti lähinnä). Mikään ei kelvannut minulle. Lopulta isä lähti metsästämään äidinmaidonkorviketta, kun viimeisenä oljenkortena pähkäilivät, etten saanut tarpeeksi äidinmaitoa. Vappuna lähikauppa oli kiinni, joten isä kävi läheisillä kioskeilla ja huoltamoilla, mutta mistään ei löytynyt minulle sopivaa suuhunpantavaa. Niinpä isän piti matkata keskustaan asti. Sieltä hän viimein löysi vastasyntyneelle vauvalle kelpaavan purnukan. Äiti luuli, että isä selviää urakastaan nopeammin, kun lähettelee tälle jatkuvasti hoputusviestejä. Hassu äiti. Isän tullessa kotiin, rauhoituin. Ja kai ne lopulta tajusivat, että kyseessä oli vain ensimmäinen mielenosoitukseni.

Samoihin aikoihin päättyi isän ensimmäinen isyyslomapätkä. Äitiä taisi vähän jännittää jäädä kanssani kaksin kotiin. Hyvin se pärjäsi.

1 kk

Näihin aikoihin nukuin yöni melko huonosti. Äiti kanniskeli minua öisin muutaman tunnin ajan. Päiväsaikaan otettiin yhdessä pitkiä nokosia. Nukuin päiväunet paljon mieluummin äidin vieressä kuin yksikseni. Äitikin piti järjestelystä, sillä sai näin kuitattua yölliset univelat.

Jälkitarkastuksessa sydämestäni löytyi sivuääni. Kylläpäs se säikäytti vanhempani. Kävimme Lastenklinikalla tutkimuksissa. Minua nauratti, kun täti laittoi minut täyteen tarroja, joista lähti hassuja piuhoja. Äiti ja isä yrittivät olla reippaita, vaikka huomasin että niitä jännitti kauheasti. Seuraavaksi rintakehäni päälle levitettiin kylmää ainetta. Äiti kertoi, että sydämeni ultrattaisiin. Se ei ollut enää hauskaa. Tutkimuksen jälkeen lääkärin sanat saivat äidin ja isän hymyilemään helpottuneina. Minulla oli kuin olikin terve sydän.

2 kk

Keksin, että voin pyöritellä päätäni puolelta toiselle ja että nyrkit saa mahtumaan suuhun. Jokelteluni sai tarinankerronnan rytmiä ja pärinä-ääniä. Sellaista oli pitkälti elämäni parikuisena.

3 kk

Kolmikuisena maailmaani tuli taas uusia ulottuvuuksia: hekottelunaurua ja käännös ensin kyljelle, sitten masulle asti. Toinen käsi jäi vielä harmillisesti alle. Onneksi äiti auttoi sen kanssa. Muuten olin suoritukseeni oikein tyytyväinen.

4 kk

Lueskellessamme äidin kanssa kuvakirjaa, näytin hänelle kuinka sivuja voidaan kääntää hieman nopeampaan tahtiin. Äiti jää milloin ihmettelemään pupun suuria korvia, milloin kissan pehmeää turkkia. Kyllä ne on jo nähty.

5 kk

Aloin nostella takapuoltani vatsalla maatessani, mutta raivostuin, kun en sinnikkäästä yrityksestä huolimatta päässyt vielä etenemään.

Ja taas niitä piikkejä. Olin rokotuksen jäljiltä hieman kuumeinen ja erittäin kiukkuinen. Protestoin asiaa jatkamalla kärttyilyä 1,5 vuorokautta.

6 kk

Bataatti- & maito-yhdistelmä alkoi maistua. Muuten en oikein välittänyt tyrkytettävistä maistiaisista. Uudet sapuskat saivat myös omat tuotokseni uuteen kiinteämpään formaattiin.

Heureka! Keksin vihdoin miten pääsen etenemään. Otin mallia mittarimadolta. Pylly ylös ja menoksi. Ja ahkeran harjoittelun myötä vauhti kiihtyi päivä päivältä.

Pöydän taputtelu oli kivaa. Tykkäsin myös matkia erilaisia rytmejä. Ääää muuttui rytmikkääksi ä-ä-ääksi, kuvaili äiti.

7 kk

Äiti innostui silmin nähden, kun lisäsin ääntelyyn syvyyttä: än-nän-nän-nää ja däd-däd-dää olivat kuumimmat puheenaiheet.

Kokeilin karhukävelyasentoa. Siinä oli niin hauskaa huojua ja hytkyä, että jatkoin sen treenaamista usean päivän ajan.

Sitten lähdin kunnolla konttailemaan. Äiti sanoi, että reipastuin konttaamisen myötä. Konttailin innoissani toisten lasten luo ja tervehdin heitä pukkaamalla kevyesti päälläni. Kaikki eivät tuntuneet pitävän siitä.

Opin taas uusia hokemia: mam-mam-maa ja pap-pap-paa. Aloin harjoitella myös kuiskaamista.

8 kk

Opin istumaan tuetta. Nousin sohvaa vasten seisomaan ja otin ensimmäiset askeleeni tukea vasten. Pian laskeuduin myös alas tuolin/sohvan/kissojen kiipeilytelineen nojalta. Sittemmin olen harjoitellut näitä todella ahkerasti. Olen kuulemma uuttera kaveri. Äiti esitti ihastelevansa holtitonta ja uhkarohkeaa huojuntaani, vaikka huomasin sen oikeasti olevan kauhusta suunniltaan.

Keksin terävät tä-huudahdukset ja huulipapatuksen. Sanavarastooni tuli myös kissa (tai iss, mutta onneksi äiti tajuaa minun tarkoittavan kissaa).

9 kk

”Kyllä susta varmaan fyysikko tai kemisti tulee, kun tota vauhtia pilkot parsan lähes atomitasolle”, tuumasi isä minulle. Mitä lie sillä tarkoitti. Suuhun en viitsinyt laittaa murun murua. Haisikin niin järkyttävän pahalle. Kaiken huippu oli mielestäni se, etteivät ne itse syöneet sitä laisinkaan, mutta silti yrittivät tarjota minulle. En mennyt siihen ansaan.

9 kuukauden ja 11 päivän ikäisenä otin kolme horjuvaa askelta sohvalta äidin luo. Siitäkös äiti ja isä sekosivat - hurrasivat ja kehuivat.

Hampaiden narskuttelu on uusin keksintöni, samoin eri asioiden osoittelu. Osoittelen kissoja, lamppuja, pyykinpesukonetta ja jääkaappia.

Äiti on melko varma, että on muutaman kerran kuullut minun sanovan ”äiti”. Uskokoon niin. Äiti luulee kuulleensa myös jotain lamppu-sanaan viittaavaa.

Sain muuten ensimmäisen soittimeni, xylofonin. Ajattelin ensin testata kapuloiden kestävyyden. Heittelin niitä raivokkaasti pitkin olohuonetta. Kapuloiden läpäistyä rasitustestin siirryin soittelemaan. Hienosti sujuu, vaikka itse sanonkin.

Suutun todella nopeasti, jos asiat eivät mene siten kuin haluan. Olen huomannut, että sillä saan äitiin vauhtia. Hauska katsella, kun se alkaa pörrätä hermostuneesti ympärilläni.

Äiti on muuten tosikko. Ei anna painella tiskikoneen painikkeita, eikä käännellä hellan nappuloita, vaikka se olisi hirvittävän hauskaa puuhaa. Olen yrittänyt väsytystaktiikkaakin, muttei sekään tunnu tepsivän. Kyllä kismittää.

10-11 kk

Sitten sain jalat toden teolla alleni. Samalla päättyivät äidin muistiinpanot. Äiti ei sen jälkeen ehtinyt muuta kuin toimia innokkaiden kävelyharjoitusteni huoltojoukkoina. Omasta mielestäni olisin pärjännyt hyvin jo itseksenikin, mutta onhan se toisaalta kiva, kun on yleisöä.

--

Näin se homma etenee. Kohta pitäisi neuvoa samat metkut pikkubabylle. Olen päättänyt ensitöikseni opettaa, kuinka junaradalla ajetaan ja ettei leluja saa heitellä. Niillä tiedoilla ja taidoilla pääsee mielestäni hyvin elämän alkuun.


Syysterkuin,
Junnu


PS. Äiti kirjoitteli tammi-helmikuun vaihteessa ekaa blogipostaustaan, jolloin kirjaili ylös omia vauvavuoteni aikaisia fiiliksiään (postaus nro 1. Siitä se lähti).

Jokusten Sanomat 3/2016

Päätoimittaja Junnu Jokusen (3 v 4 kk) havaintoja ja ajatuksia elämänmenosta.


Junnu pyöritteli äitinsä kanssa lihapullia:
"Äiti, mä vähän juksaan sua. Teen tästä ensin semmosen arpakuution ja vasta sitten pyöreän lihapullan. Taas vähän juksaan. Teen ensin Egyptin pyramidin ja vasta sitten pyöreän lihapullan."


Junnu pohti isälleen aamupuuroa syödessään:
"Tiedätkö mitä, ruoka ei maistu masun sisällä millekään."


Äiti yritti saada Junnua illalla rauhoittumaan ja nukkumaan, jolloin Junnu totesi vakavalla äänellä:
”Äiti, kyllä sinunkin pitää mennä jo nukkumaan. Kaikkien ihmisten pitää levätä. Ihmiset tarvitsevat lepoa. Et muuten jaksa huomenna touhuta. Äiti, ihan totta.”


Junnu kuunteli autossa Eppujen Repullinen hittejä -levyä. Tämä poiki muutamia kysymyksiä:
”Miksei saa itkeä kun kitara soi? Mitä se suru soittaa? Miksi se uraani halkeaa? Miksi lamput tarvitsevat sähköä? Mitkä muut tarvitsevat sähköä? Mitkä eivät tarvitse sähköä?”


Seurattuaan hetken olympialaisten rintauinteja Junnu teki havainnon:
"Katso, nuo uimarit sanoo aina 'kyllä', kun ne uivat. Ne nyökkii uidessaan tuollalailla. Kyllä. Kyllä. Kyllä."

Junnu pohti ruokapöydässä:

"Miksi minä kasvan koko ajan? Miksen minä pysty mitenkään estämään kasvamista?"


Aamupalapöydässä Junnu totesi kaihoisasti:
"Voi kun laittaisin viinirypäleen suuhun ja joku osanen menisi sellaiseksi ruusunkukaksi."

Vauhdikkaat ostosrallit

Perheemme väkiluku kasvaa näillä näkymin syksyllä ja Junnusta on siten tulossa isoveli. Tämä tuo arkeemme lukuisia muutoksia, joita kaikkia en tässä vaiheessa osaa edes arvata. Yksi mieltäni askarruttanut seikka on tulevat kauppareissumme. Pelkoni on, että kadotettujen ostoskärryjen, käsilaukkujen ja pikkulasten määrä tulee lisääntymään huimasti. Tästä kielii tämänhetkinen kaupassa asioinnin malli.

Tyypillistä on, että viimeistään maito- ja leipäosaston jälkeen Junnun mielenkiinto ostosapulaisen hommaan lopahtaa. Kerrankin, banaaneja punnitessani huomasin sivusilmällä tutun pipontupsun häviävän kulman taakse. Sekunnin sadasosan ehdin miettiä juoksisinko siltä seisovilta pojan perään vai keräisinkö mukaani kärryissä ammottavan käsilaukun lompakkoineen ja kännyköineen. Käsilaukku sisältöineen jäi orpona kärryihin aloittaessani hurjan takaa-ajon. Asetelma oli silti armotta pojan puolella. Junnun mielestä tämä jahtaava äiti -leikki oli mitä hupaisin. Kikattaen hän puikkelehti ostoskärryjen ja -hyllyjen välissä - äiti kintereillään.

Suomen suurimman Prisman käytäviä peräkanaa kirmatessamme ehdin pohtia, mitä olisi tapahtunut, jos ostoskärryissä olisi ollut käsilaukun lisäksi vauva. Vaihtoehdot hirvittivät. Antaisinko isoveljen kadota tavara- ja ihmispaljouteen toivoen, että löytäisimme toisemme myöhemmin. Vai jättäisinkö vastasyntyneen yksin kärryihin juostessani esikoisen perään. Kumpikaan tarjolla olevista vaihtoehdoista ei erityisesti houkutellut.

Laskettuun aikaan on vajaa kolme kuukautta. Ehdin siis vielä pohtia taktisia kuvioita tulevia Prisma-keikkoja silmällä pitäen. Tämän lisäksi voin vain toivoa, että keväästä lähtien suuressa suosiossa olleet karkailupyrähdykset poistuvat muodista syksyn myötä.

Tällä hetkellä se ei näytä todennäköiseltä. Kävimme eilen kolmistaan läheisessä kauppakeskuksessa syömässä ja jatkoimme samalla kokoonpanolla ruokaostoksille. Työnjaoksi muodostui se, että minä keräsin ostoksia ja mies paimensi lasta. Junnun perään sännätessään isä huikkasi, että löytävät kyllä minut myöhemmin. Olin saanut tehdä ostoksia kaikessa rauhassa, kun kännykkäni piippasi viestin merkiksi: "Ollaan karusellissa". Nostaessani katseeni puhelimesta ohi viuhahti tuttu pipopää ja tovin kuluttua perässä juoksi lapsen isä. Näky nauratti, mutta tulevat kauppareissut vauvan ja tekstaria nopeamman lapsen kanssa kauhistuttivat.


Elokuisin terveisin,
Junnun äiti

Ihmeellinen Islanti

Islannin luonto, kulttuuri ja historia ovat kiehtoneet Jokusten aikuisväkeä jo pitkään. Päätimme tänä kesänä lähteä vihdoin tutustumaan niihin. Ensin suunnittelimme saaren kiertämistä vuokra-autolla, mutta Pohjois-Suomeen suuntautuneella talvilomallamme majoituspaikkojen muuttuminen (11 päivän aikana menopaluu-yöjunat sekä kolme muuta eri petipaikkaa) tuntui olevan liikaa rutiineja rakastavalle Junnulle. Päädyimme vuokraamaan tukikohdan Reykjavikista, josta sitten puikkailisimme Islannin ihmeisiin. Ensimmäinen Airbnb-kokemuksemme osoittautui kelvoksi ratkaisuksi kovaäänisesti surisevasta jääkaapista ja leukaansa lerputtavasta uunista huolimatta. Kuuma vesi nyt olisi haissut peräprutkulle missä tahansa majoituspaikassa.

Maaperän laavamuodostelmat, geysirit ja horisontissa siintävät tulivuoret tekivät meihin aikuisiin suurimman vaikutuksen. Myös paikallisen jalkapallohuuman aistiminen sekä jäätikköelämykset hilautuvat kokemuslistan kärkipäähän. 3-vuotiaan reissupekan mielestä matkan kohokohtia sen sijaan olivat:

1. Kivien nakkelu valtamereen Reykjavikin rantaraitilla (päivittäin). Samalla tarkastettiin meduusat.

2. Vararenkaiden ihastelu (autojen, ei isän).

Islannissa maasturien ulkoisia vararenkaita näkyi merkittävästi enemmän kuin kotikulmilla. Paikkuupyörät jaksoivat kiehtoa Junnua loputtomiin. Pidemmätkin kävelymatkat sujuivat sutjakkaasti niitä havainnoidessa.

3. Hallgrímskirkja-kirkon bongaus.

Tallusteluidemme aikana Junnusta oli hupaisaa tarkkailla milloin kirkon torni pujahtaa esiin talojen välistä tai takaa. Voitonriemuinen "hei, nyt se kirkko taas näkyy" raikasi ilmoille tämän tästä. Lähes yhtä monta kertaa saimme vastata kysymykseen, miksi kirkko ja sen torni eivät näy koko ajan. Tai miksi siitä näkyy välillä enemmän ja välillä vähemmän.

4. Patsaskiipeily.

Samaisen kirkon edustalla on suurehko patsas, johon Junnu tutustui omalla tavallaan. Patsaaseen kiipeily ja sieltä hyppely alas katukivetykselle oli erään iltapäivän kohokohtia. Tätä pontevaa parkouria poika harrasti ajoittain myös muissa kohteissa.

5. "Puolikuplan" keinotekoinen geysir.

Yksi Reykjavikin maamerkeistä, Perlan, kohoaa 86 metrin korkeudelle merenpinnasta. Sieltä oli vanhempien mielestä upeat näkymät kaupunkiin ja lähimaastoon. Junnua sen sijaan kiehtoi tämän lasipallon sisään rakennettu suihkulähde, joka mukaili aidon geysirin purskahtelurytmiä. Suihkulähde kiinnosti junnua paljon enemmän kuin varsinaiset geysirit, joiden purkaukset aiheuttivat lähinnä säpsähtelyä.

6. Keskustan lintulammikko (Tjörn-lampi) ja sen lukuisat sorsat sekä tukkasotkat, joutsenet ja lokit. Erityisesti tukkasotkan poikasten ahkera sukeltelu ihastutti.

7. Reykjavikin rantabulevardin viikinkilaivamonumentti. Oiva kiipeilyteline sekin, vaikka muistuttikin Junnun mielestä jättimäistä ötökkää.

8. Ulkouima-altaat.

Reykjavikin suurin ja suosituin ulkouima-allas oli majapaikkamme vieressä. Junnu nautti kovasti lämpimässä vedessä pluttaamisesta. 10-asteinen ulkoilma ja korvissa viuhuva kylmä tuuli saivat vanhemmat kaipaamaan uimapukujen kavereiksi pipoja.

9. Vesiputoukset.

Harpa-konserttitalon edustalla on teos, jossa vesi virtaa ylemmistä altaista alempiin. Kanavan vierustaa juostiin päästä päähän ja hämmästeltiin veden kulkua. Toinen vanhemmista ehti samalla kätevästi tutkailemaan itse konserttitaloa. Junnun mielestä Kultaisen kolmion -retkellä näkemämme Gullfossin suuri vesiputous oli kiinnostava, mutta jäi armotta kakkoseksi Harpan pihan vesiväylälle.

10. Turistikrääsäkaupan lasinen pyrypallo.

Matkamuistomyymälät ovat pullollaan lasisia tai muovisia koriste-esineklassikoita, joita heiluttamalla saa pallon sisällä aikaan lumisateen. Näitä Junnu olisi jaksanut toljottaa loputtoman kauan.

Yhteiset elämykset

Matkallemme osui muutama yhteinenkin kiinnostuksen kohde. Laavakentän päällä makoileva Blue Lagoon -kylpylä ja sen 39-asteinen mineraalipitoinen vesi oli erityisesti Junnun ja äidin mielestä merkillisen ihana kokemus. Geysir-puiston vuorelle kiipeäminen taas sai perheen miehet pauloihinsa. Hysteerinen äiti oli ensin toppuuttelemassa vuorikiipeilyajatusta miettien sen olevan liian haasteellista Junnulle. "Äiti voi odottaa alhaalla, jos ei uskalla kiivetä", totesi tähän Junnu. Äiti pohti vielä, että vuorelta pitäisi jaksaa laskeutua myös takaisin alas. "Joo, voidaan kävellä ylös-alas, ylös-alas ja ylös-alas", vastasi pieni vuorikiipeilijä reippaasti. 

Yksi huikeimmista hetkistä koko porukan mielestä oli kipuaminen Islannin toiseksi suurimmalle jäätikölle, Langjökullille. Vuoristorekka töyssytteli matkalaiset jääluolan suulle. "Tämä on kyllä kaikkein kivoin leikkipaikka", totesi Junnu innosta jäätikön uumenissa hypähdellen. Vanhemmat olivat asiasta samaa mieltä.

Mukanamme kaikkialla kulki myös matkalaulugeneraattori. Vastaantulijat suhtautuivat kovaäänisiin potpureihin huvittuneesti hymyillen. Eräs toimittaja yritti tarjota Junnulle mikrofoniaankin, mutta siihen poika vastasi topakalla pään pudistuksella. Vielä ei ollut sen aika.

Kesäinen Islanti oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Ja edelleen kiehtova.

Lomaterveisin,
Jokuset

Lapsi lomailee

Kolmevuotias Junnu aloitti tällä viikolla kesälomansa junaretkellä mummulaan. Olemme nyt muutaman päivän ajan olleet kotona aikuis- ja kissaporukassa. Tässä muutamia tekemiäni huomioita:

Aamu ei ala "äiti, tule tänne" -huudoilla, vaan on turvauduttava pitkästä aikaa perinteiseen herätyskelloon. 

Keittiön pöydällä ja olkkarin lattialla ei ole röykkiöittäin pikkuautoja.

Ilmassa ei ole jatkuvaa kysymysryöppyä.

Kukaan ei mopoile vessaan.

Kukaan ei pyydä ihastelemaan kakan määrää tai muotoa.

Vaatteet löytävät päälle ilman että ketään tarvitsee kehottaa ja muistuttaa pukeutumaan.

Ruokailtaessa voi keskittyä syömiseen, ei astioiden kilkuttelua, ei motkotusta ruoasta. Sapuskat päätyvät tavallista suuremmalla prosentilla ruokailijoiden suuhun, ei niinkään rinnuksille, pöydälle tai lattialle.

Postimies Paten, Ryhmä Haun tai Touhulan tunnusbiisejä ei kuulu mistään tuutista.

Lentävien esineiden (pallot, paperitollot, pikkuautot) määrä on merkittävästi normaalia pienempi. 

Kukaan ei kanna sisälle aarrekiviä.

Esitettyihin kysymyksiin riittää pääsääntöisesti yksi vastaus ilman loppumattomilta tuntuvien miksi-kysymysten sarjaa.

Ei kilpajuoksuja vessaan tai valokatkaisimille.

"Puhtaat kalsarit, puhtaat kalsarit, ne lystikkäitä on. Ei raitoja, ei raitoja, ei pissan tippaakaan." Tätä tai muita iltatoimia vauhdittavia rallatuksia ei ole tarvittu.

Iltasatua - ja yleisesti ottaen kirjoja ja lehtiä - ei ole tarpeen lukea ääneen.

 "Kivaa kun kaikki ollaan kotona", "äiti minä rakastan sinua", "isi olet ihana" ja muut pienen ihmisen ihastelevat toteamukset ja hellittelysanat eivät ole värittämässä kodin tunnelmaa.

Pariin päivään emme ole myöskään miekkailleet, puhallelleet saippuakuplia, ajaneet kilpaa pikkuautoilla, piiloutuneet verhojen taakse, toimineet kiipeilytelineinä tai puhuneet Jean Sibeliuksesta. Onneksi ylihuomenna taas kaikki on toisin. ❤️

Kesäisin terveisin,
Junnun äiti

Liikkumisen riemu

Olen ajatellut, että yksi suurimmista rikkauksista, jonka voin lapselleni antaa, on liikkumisen riemu. Näkisin, että sen aikaansaamisessa meidän vanhempien esimerkillä on valtava voima ja merkitys. Tässä on lisäksi toinenkin näkökulma, oma pieni Mansikki ojassa. Yhteiset temmellystuokiot lapsen kanssa täyttävät parhaassa tapauksessa hyvän siivun myös aikuisen päivittäisestä liikunnan tarpeesta. Eihän se viimeisen päälle viritetyn kuntosalitreenin tai vauhdikkaan juoksulenkin kanssa samassa kategoriassa kilpaile, mutta varteenotettava vaihtoehto, jos aika on kortilla. Vähintäänkin se on omien harrastusten hyvä lisä. Junnun isä ottaa hyödyn irti myös viikkosiivouksesta. Ranne- ja nilkkapainojen asettaminen paikoilleen ennen imurinvarteen tarttumista on jo rutiiniksi muodostunut juttu.

Ulkojumpat

Ulkotouhuista kestosuosikeiksi ovat nousseet juoksukilpailut sekä hippa- ja piiloleikit. Niitä voi harrastaa lähes säässä kuin säässä. Mitään erityisvarusteitakaan ei tarvita. Juoksukilpailussa riittää, kun piirtää maahan lähtö- ja maaliviivan ja muistaa vaihtaa korkkarit lenkkareihin. Erilaisten lähtöasentojen ja etenemistyylien kehittely antavat mukavaa vaihtelua puuhaan. Vain mielikuvitus on rajana. Samoin hippaleikkejä voi lapsen kasvun ja kehityksen myötä varioida yksinkertaisista kiinniottamisista monimutkaisempiin viritelmiin.

Talvi toi ulkoleikkivalikoimaan uusia sävyjä. Lumihangessa tarpominen ja mäenlasku olivat mukavia tuttavuuksia. Kun juoksee viitisenkymmentä kertaa pulkkamäen huipulle, saattaa pari hikipisaraa pyrkiä otsalle.

Pallon potkiminen

Junnulle pallo on ollut tärkeä ihan pienestä pitäen. Aluksi annoimme hänen potkia palloa sisälläkin, mutta siinä vaiheessa kun hän alkoi saada sillä tuhoja aikaan, päätimme jättää pallojen potkinnat ulkohommiksi.

Jostain lähikauppakeskuksen tilaisuudesta kotiimme rantautui mainosilmapallo. Junnu ja isänsä keksivät, että sitä voi potkia sisälläkin ilman että tarvitsee pelätä rikkovansa paikkoja. Tätä palloa voi myös mukavasti lyödä tai pukkailla. Yksin, kaksin tai kolmestaan. Ilmapallon kanssa touhuilu on saavuttanut niin suuren suosion, että peruselintarvikkeiden lisäksi ostoslistallamme on nykyisin myös ilmapallot. Onneksi niitä saa edullisesti ja yksi pakkaus riittää melko pitkään.

Paperitollot

Kissallamme pyörii lattialla leikkikaluina aina useampia kuiteista, sanomalehden kulmasta tai A4:n palasesta pyöriteltyjä paperitolloja. Ne ovat päässeet myös muuhun käyttöön. Aluksi niitä potkiskeltiin, mutta sittemmin ne ovat toimineet myös tarkkuusheittovälineinä. Pojat käänsivät kissan rapinatunnelin pystyyn, jolloin siitä saatiin oiva maali paperitollojen pussittamiseen. Itse heittäminen tapahtuu sohvalla seisten. Puoli tuntia heittoalustalle nousua on ihan tehokasta jumppaa sekin. Ja heittotarkkuuttakin tulee samalla treenattua.

Ikioma seikkailurata

Kotiin viritellään harva se päivä oma seikkailurata. Tuolit, tyynyt ja jakkarat jonoon ja temppurata on valmis. Hyvä liikuntamuoto, jossa lapsen seurana voi hyvin olla 1-2 vanhempaa kerrallaan. Joskus jopa kissakin on osallistunut. Toiseen suuntaan mennessä lapsi ryömii tuolirivin ali. Tämä osio aikuisten on syytä jättää mittasuhde- ja turvallisuussyistä väliin.

Juoksuleikit

Aluksi sisällä juostiin huoneesta toiseen lapsi edellä ja toinen vanhemmista perässä. Tällä hetkellä suosikkilaji on "kasirata". Kahdeksikon toisena lenksuna toimii ruokapöytä ja toisena esimerkiksi jokin lelukori. Kikatuksen ja hikipisaroiden määrä on hurja, kun tätä painellaan menemään kymmeniä ja taas kymmeniä kierroksia.

Pallojen vierittäminen vatsalihastwistillä

Uusinta uutta sisäleikkirintamalla on pallojen vierittäminen kissan rapinatunnelin läpi. Tämä toimii haluttaessa samalla myös aikuisen vatsalihasharjoitteena. Lapsi istuu tunnelin toiseen päähän, aikuinen toiseen ja pallojen vieritys voi alkaa. Meillä käytössä on kaksi palloa, jotka vuorossa oleva vierittää peräkanaa tunneliin. Aikuinen ehtii tehdä kunnosta riippuen yhdestä useampaan istumaannousua oman pallonvierityksensä jälkeen seuraavaa vuoroaan odotellessaan.

Tuotekehittelyvisio

Edellä mainitut lajit ovat kaikki tällä hetkellä ahkerassa käytössä. Ja mikä parasta, ne ovat lähes poikkeuksetta ilmaista hupia ja hyvää kuntoilua koko perheelle. Toistaiseksi olemme pysytelleet näissä leikinomaisissa tekemisissä, mutta mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä monipuolisemmiksi ja urheilumaisemmiksi yhteisiä liikuntahetkiä voi kehitellä. Eikä ne yhdessä tehtynä ole rasitteita kukkarolle. Kaikki perheenjäsenet pääsevät liikkumaan ja voivat viettää mukavaa aikaa yhdessä.

Riemukkaat yhteiset hetket

Nähtäväksi jää mitkä urheilulajeista ovat erityisesti Junnun mieleen. Saammeko seuraa juoksulenkeille vai pääsemmekö pelaamaan jalkapalloa lähikentälle. Vai käykö niin, että Junnu vie koko perheen jonkin täysin uuden lajin pariin. Mielenkiinnolla seurailen, mihin pienen ihmisen mieli meidät kuljettaa.

Palkitsevinta on joka tapauksessa se, kun näkee lapsen nauttivan liikunnasta. Riemunkiljahdusten saattelemana ja leveä hymy kasvoilla käytiin vappunakin kirmailemassa läheisen urheilupuiston juoksuratoja - ilmapallon kanssa tietenkin.


Liikkumisiin,
Junnun äiti

Jokusten Sanomat nro 2/2016

Päätoimittaja: Junnu Jokunen 2 v 11 kk
Toimitussihteerit: Jokunen vanhempi (2 kpl)

"Minä yritän suoristaa näitä", sanoi Junnu ja oikoi ryppyjä mummun kaulalta.

Äiti ja Junnu keskustelivat hampaiden harjaamisesta ja hammaspeikoista. Äiti näytti koloa hammasrivistössään ja kertoi, että häneltä oli poistettu hammas, koska ei ollut hätistellyt hammaspeikkoja pois. Junnu katseli äidin purukalustossa ammottavaa aukkoa mietteliäänä ja kysyi sitten: "Mahtuuko sinne pikkuauto?"

Junnu juoksenteli ympäri huushollia.

Junnu: "Miksi minun jalat hyörii ja pyörii? Ne menee hurjaa vauhtia. Miksi minä menen hurjaa vauhtia?"

Isä: "No miksi?"

Junnu: "Siksi kun minä tykkään."

Junnu istui potalla ja pohti:
"Pissat ja kakat eivät ole ihmisiä."

"Äiti, laita jotain muuta päälle. Olishan se nyt hassua, jos keittelisit noin aamupuuroa."
(Äidillä oli päällään kylpytakki ja päässään "pyyheturbaani".)

Junnu seisoskeli olkkarissa ja katseli jalkojaan:

"Eihän yhdellä jalalla voi kävellä? Miksi Mato Matala voi kävellä yhdellä jalalla?"

"Keskity, Junnu-kulta."

"Joo, minä keskityn, äiti-kulta."

"Minun masu on tässä (näyttää vatsaansa). Se ei ole tässä (näyttää selkäänsä), eikä tässä (näyttää peppuaan). Olispa hassua, jos se olis tässä (näyttää selkäänsä ja nauraa makoisasti päälle)."

"Vedestä ei voi tehdä lumiukkoa", tuumaili Junnu kylvyssä.

Palatessaan äitinsa kanssa päiväkodista Junnu tarkkaili tapansa mukaan autoja. "Volkswagen volkswagenoi, Mersu mersunoi, Volvo volvonoi", totesi poika autoista.


Mummu lupasi kuoria ja paloitella Junnulle omenan.
"Millaisina paloina sinä haluat ompun", kysyi mummu.
"Sellaisina sateenkaaren muotoisina", vastasi Junnu.

"Haluatko laittaa pantin kärryihin", kysyy äiti ojentaen Junnulle kolikkoa ostoskärryjä varten.

"Se on kyllä itse asiassa kolikko. Sitä ei kannata ainakaan laittaa suuhun", kuuluu Junnun vastaus.