Lomakuume

Istuin meren äärellä ja katselin kuinka Junnu polski innoissaan. Työnsin varpaani kuohuihin ja annoin ajatuksen lennähdellä vapaasti. Tuijotin maisemaa haltioituneena. Ostimme läheisestä kioskista tötteröt ja istahdimme penkille herkuttelemaan. Aurinko porotti jossain kaukana. Illalla maistelimme tapaksia, joista kukin meistä löysi heti oman suosikkinsa. Lasten mentyä nukkumaan nautimme kaksin Palmasta ja toisistamme.

Lauantai-iltana olin saanut "Tervetuloa Mallorcalle" -tekstarin. Sunnuntaiaamuna puhelin piippasi jälleen: "Toivottavasti lomanne on alkanut mukavasti! Tule kuulemaan parhaat vinkit lomallesi."

"Hiukan sutinut tämä lomabussi ensikaasutuksella", tuumasi mies kun yritimme jekuttaa vauvaa ottamaan lääkkeensä. Olimme laittaneet uikkarit ja lipilapit takaisin komeronperille kun kuopukseen tuupatun kuumemittarin lukema kohosi turhan korkeaksi. Lastenlääkärin diagnoosi oli akuutti korvatulehdus. Riemuloma Baleaareilla vaihtui huoli&hoiva-viikkoon kotinurkilla.

HopLopin pallomeri, Valion mansikkatuutti, kotitekoiset tapakset ja Hartwallin Palma-limsa eivät ihan ole auttaneet tavoittamaan matkaesitteessä kuvailtua tunnelmaa. Maisema toki näyttää upealta, kännykästä käsin.

Kyllä, kaipaamme vinkkejä lomallemme.

Terveisin lääkkeitä vastusteleva puolivuotias, yltiöaktiivinen 4-vuotias ja kaksi väsynyttä vanhempaa noin 2749 kilometrin päässä lomakohteestaan.

Jokusten Sanomat 4/2017

Mummu ja Junnu olivat ulkoilleet 1,5 tuntia pihahommia tehden.

"Pelataanko Kimbleä?", kysyi Junnu heti heidän tultua sisälle.

"Mun pitää kyllä pieni hetki istahtaa", puhisi mummu väsyneesti.

"Mutta Kimblessä voi istua", vastasi Junnu voitonriemuisena.

Mummu yritti saada Junnua päiväunille. Hetken kuluttua Junnu riensi makuuhuoneesta äidin luo:

"Mua ei väsyttänyt yhtään. Halusin vaan jumpata sängyllä sillä välin kun mummu nukkuu."

"Kympin arvoinen suoritus mummulta, jäätelön osto", totesi Junnu mummun kauppakassin sisällöstä.

"Äiti, tule nyt katsomaan, vauva on ihan Tertun tulilinjalla", huusi Junnu vauvan makoillessa mummulan lattialla ja kissan loikoillessa viereisellä nojatuolilla.

Junnu ja muu perhe olivat matkalla uimaan, kun huomasivat ambulanssin kaartavan talon pihaan lähellä heidän kotiaan:

Junnu: "Miksi toi ambulanssi on menossa tonne?"

Isä: "Siellä on voinut sattua esimerkiksi jokin tapaturma."

Junnu: "Tai joku mörkö on voinut haukata jotain ihmistä."

"Otatko vielä jotain?", tiedusteli isä Junnulta perheen lopetellessa lounastelua.

"En ota, kyllä mä tarkenen jo tällä ruualla", vastasi Junnu.

Junnu kertaili Voice of Finlandin eri vaiheita (ääni ratkaisee, kaksintaistelu, knockout ja live-lähetykset) ja kysyi sitten:

"Milloin alkoi ne suorat lähetykset?"

"Tällä viikolla", vastasi äiti.

"Milloin ne oli vielä sellaisia mutkikkaita?"

Junnu hyräili jotain palatessaan äidin kanssa kotiin leikkipuistosta.

"Mä hyräilin kesäistä muistolaulua", tokaisi Junnu sitten.

"Mikäs se sellainen on?", kysyi äiti.

"Mä oon itse keksinyt sen."

"Mikäs possun nenävärkin nimi on", kysyi äiti Junnulta heidän lukiessa kirjaa. "Se on röhkintälaite", pikkubiologi vastasi tietävästi.

Junnu muisteli erään laulun sanoja: "Mitenköhän se meni? Mä kaivan sen täältä mun elimistöstä."

Junnu huutaa pöntöltä: ”Äiti, tuu kattomaan, mä oon lootus-asennossa.”

Junnu jätti potkulautansa kotona keskelle kulkuväylää. Äiti huomautti, ettei potkulaudan paikka ollut siinä ja pyysi Junnua siirtämään sen syrjään.

"Äiti, ei sun tarvi muistuttaa. Olen kyllä painanut sen mieleeni, mutta unohdin vaan."


Junnu ihasteli eteisessä kauppareissulta saamaansa vappupalloa.
"Ota kengät pois jalasta", äiti kehotti.
Ei reaktiota, vappupallon ihastelu jatkui.
"Hei, kengät pitää ottaa sisällä pois jalasta", jatkoi äiti.
"Tiedän, tiedän", tokaisi Junnu vappupalloaan narusta nykien.

"Tietämisen lisäksi pitäisi myös oikeasti ottaa ne kengät pois", jatkoi äiti. 

"Ai, en mä sitä tiennyt", vastasi Junnu.  

Äiti oli suihkussa. Junnu tuli kylpyhuoneeseen talouspaperipalan kanssa: "Äiti, sun ei tarvitse kuivata itseäsi, kun mä kuivaan sut tällä."

Jokusten Sanomat 3/2017

Junnun kevättalven kootut sanailut.


Junnu ja äiti pukivat ulkovaatteita päälleen.

"Kohta mä oon sun pukuoppimisrajalla", sanoi Junnu.
"Mitäs se tarkoittaa?", tiedusteli äiti.
"No sitä, että osaan pukea sillai ku sä."


Junnu ryömi olkkarin lattialla: ”Tämä on kuollut perhonen, joka matelee luurankona.”

Mummu otti Junnulta nuhaköntsän paperiin ja pyysi, ettei Junnu enää kaivaisi nenäänsä.
"No tuli vielä yksi ihan suolistosta asti", tuumasi Junnu.

"Äiti, olisko hassua, jos planeetat voisi pompata toisten planeettojen kiertoradoille." 

Äiti levitti kosteusvoidetta kasvoilleen ja kumartui sitten Junnun puoleen:

"Olet ihana, saanko antaa pusun?"
"Et saa", vastasi Junnu napakasti.

"Miksen saa antaa pusua", kysyi äiti hämmästyneenä.
"Siks ku sulla on niin rasvainen naama, yök".

Junnu kyseli äidiltään lallatellen:
"Mennäänkö huomenna Huimalaan?

Mennäänkö ylihuomenna Huimalaan?

Mennäänkö superylihuomenna Huimalaan?

Mennäänkö tosisuperylihuomenna Huimalaan?"


Junnu kaipasi seuraa pikkulegoprojektiinsa. Äiti yritti osallistua, mutta tarjolla oli kuitenkin ainoastaan statistin rooli. "Opit paremmin, kun katsot ensin mallia", perusteli Junnu äidilleen.


"Onko hyvää leipää", kysyi isä Junnulta iltapalalla.
Ei vastausta.
"Onko hyvää leipää", kysyy isä uudelleen.
Ei vastausta.
"Olisi kohteliasta vastata", sanoi isä.
"Mä en ehdi vastata, kun haluan syödä tämän nopeasti pois", vastasi Junnu viimein ja jatkoi kauraleivän järsimistä.


"Mannapuuro, mannapuu, Anna Puu", riimitteli Junnu aamiaisella.


"Painitaanko?", kysyi Junnu äidiltä. "Paini sillai kun isikin. Isi ärisee ja murisee."


Äiti ja Junnu ostivat kaupasta jätskit.

Junnu: "Otitko sä toffeen?"

Äiti: "En, vaan minttusuklaan."

Junnu: "Mäkin otan isinä minttusuklaan." 

Junnu katseli vanhempiensa kanssa The Voice of Finlandia. "Voisiko tulla vielä semmonenkin vaihe, missä tuolit on ensin kääntyneenä laulajiin päin ja sit pois laulajista", pohti Junnu.


"Äiti, miksi sä olet niin legomainen? Sulla on samanlaiset hiukset kuin mun legonaispoliisilla."

Siskot

Asuin koko lapsuuteni kaksin äitini kanssa, mutta haaveilin aina sisaruksista. Mielikuvitussiskoja todellisempaa ei ollut hartaasta toiveesta huolimatta tarjolla.

Joskus teinivuosina sain kuulla, että minulla on siskopuoli, kymmenkunta vuotta minua nuorempi. Suhtauduin uutiseen ristiriitaisin tuntein. Minun teki kovasti mieli ottaa häneen yhteyttä, mutta pelkäsin kuollakseni, ettei yhteydenottoni tuottaisi toivomaani tulosta. Mietin siskoani usein. Puntaroin mahdollista tapaamista yhä uudelleen ja uudelleen. Pelko torjutuksi tulemisesta vei kuitenkin aina voiton.

Joitain vuosia myöhemmin olin viettämässä juhannusta tuttavan vanhempien luona. Paikalla oli paljon tuttuja, mutta vähintään yhtä paljon minulle entuudestaan tuntemattomia ihmisiä. Olimme saunoneet ja valmistauduimme lähtemään juhannusjuhliin, kun äitini soitti minulle. "Täällä on joku, joka haluaa puhua kanssasi", sanoi äiti. "Moi, täällä on Jenna, olen pikkusiskosi", kuulin sitten nuoren äänen sanovan.

Lopetettuani puhelun juoksin kertomaan muille mitä oli tapahtunut. Ne, jotka tunsivat minut, hämmästyivät uutistani. Muut ihmettelivät, miksi siskon kanssa käydystä puhelusta piti tehdä niin suuri numero.

Tuo puhelinkeskustelu on yksi elämäni merkittävimmistä. Lupasin lähteä tapaamaan siskoani vielä samana kesänä. Matkaa oli reilut 1000 kilometriä, mutta tuntui että voisin pyöräillä, juosta tai vaikka hyppelehtiä siskoni luo. Niin uskomattoman ihanalta tuntui ajatus siitä, että näkisin hänet ensikertaa.

Tapaaminen oli jännittävä, mutta samalla tosi luonteva. Tuntui hassulta katsoa toista silmiin. Tyttöä, joka tuntui käsittämättömän tutulta, vaikka olikin ventovieras. Vaikka meillä oli vain yksi yhteinen vanhempi, oli meissä paljon samoja piirteitä. Siinä me pisamanaamaiset, hymykuoppaiset, ruskeasilmäiset, tummahiuksiset nuoret naiset katselimme hymyillen toisiamme. Olin tuolloin 25-vuotias, siskoni oli neljäntoista. Siitä alkoi uusi elämänvaihe, jota on nyt jatkunut pian 14 vuotta.

Olen todella iloinen, että äitini sattui törmäämään isääni ja siskooni. Ja erityisen kiitollinen olen siskolleni, että hän rohkeni soittamaan minulle. En tiedä, olisinko itse koskaan uskaltautunut tekemään aloitetta.

Tapaamisen jälkeen aloimme pitää säännöllisesti yhteyttä. Sisko vieraili joka kesä luonani Helsingissä. Pari vuotta ensikohtaamisen jälkeen sisko kertoi, että meitä olisi vielä kolmaskin sisarpuoli, minua kolme vuotta nuorempi, siskoani kahdeksan vuotta vanhempi. Pienen pohdiskelun jälkeen päätimme yhdessä tuumin ottaa häneen yhteyttä. Saimme muutaman mutkan kautta selvitettyä sisaremme yhteystiedot. Hän asui minun tavoin pääkaupunkiseudulla. Kirjoitimme hänelle tekstiviestin: "Hei Jaana, nyt olisi oiva tilaisuus tutustua sisariisi, kun pikkusisko Jenna on kyläilemässä isosisko Jonnan luona Helsingissä." Viesti vaikutti hullunkuriselta, mutta niin oli koko tilannekin. Emme ehtineet onneksi kauan jännittää vastausta. Treffit oli sovittu seuraavalle päivälle alta aikayksikön.

Seisoimme Manskulla Lasipalatsin edessä ja odotimme keskimmäistä siskoamme saapuvaksi. Tilanne tuntui epätodelliselta. Pian meitä lähestyi hymyilevä ponihäntäpäinen nuori nainen, jolla oli korkeat poskipäät, hymykuopat ja pisamia. Oli helppo tunnistaa hänet yhdeksi meistä.

Yhteydenpito keskimmäisen siskon kanssa hiipui muutama vuosi sitten hänen lähdettyä reilun vuoden mittaiselle maailmanympärimatkalle. Viime syksynä löysimme toisemme uudestaan. Siskolle oli syntynyt kesällä esikoislapsi, joten vauvoillamme on vain kolme kuukautta ikäeroa. Nuorempi sisareni sai esikoisensa runsas vuosi sitten. Näin ollen Junnun ja vauvan elämässä on kaksi ihanaa serkkupoikaa.

Olen ikionnellinen, että sain tutustua sisariini. Heistä on tullut minulle läheisiä. Vaikka toinen sisar asuu fyysisesti aika kaukana, on hän silti merkittävä osa elämääni. Keskimmäisen siskon kanssa viestittelemme vauvakuulumisia nykyään lähes päivittäin. Viimeksi tavatessamme halasin häntä ja kerroin kuinka ihanaa on, että hän on elämässäni. Pienempää sisartani pääsen halaamaan myöhemmin keväällä, kun lennämme hänen häihinsä.

Lapsuuden haave kävi kuin kävikin toteen.

Rakkaille siskoilleni. Olette tärkeitä. <3

Leppoisasti lomalle

Meille on rantautunut taas uusi vaihe. Äiti on tyhmä ja isi on kakkapää. Siinä taitaakin samalla kiteytyä seuraavien Jokusten Sanomien ydinviesti. Näissä leppoisissa tunnelmissa teimme lähtöä pienimuotoiselle lomamatkalle.

"Hei meillähän alkaa olla valmista, tiskaan vain tämän kattilan vielä", totesin lopulta helpottuneena. Siinä samassa Junnu oli hakenut hyllystään rasiallisen Hama-helmiä ja toimittanut ne epäonnistuneesti pöydälle. Satakunta eriväristä helmeä pyöri pitkin keittiön lattiaa. Isä kumartui keräilemään niitä vauva sylissään. Plurp. Kuinka ollakaan, vauva sylkäisi lattialle aimo annoksen puklua. Isän noukkiessa helmiä puklulammikosta ehti Junnu jo toisaalle. "Hei äiti, isi, katsokaa, olen täällä Hilman pesässä", kuului pian olohuoneen perältä. Junnu möyri kissan majapaikassa ainoastaan varpaat oviaukosta pilkistäen.

Onneksi meillä ei ollut lentoa odottamassa tai muuten tiukkaa aikataulua. Olisi jäänyt tahmaiset helmet keräämättä ja kissankarvaiset vaatteet vaihtamatta. Nyt pääsimme säällisesti ulos kotiovesta, eikä pieni viivästys laskenut lomamielialaa.

Auto teki seuraavaksi oman tepposensa. Sen takaovet olivat jäätyneet kiinni. Saimme kuitenkin ujutettua sekä Junnun että pienen venkslauksen jälkeen myös vauvan turvakaukaloineen etuistuinten välistä takapenkille. Matka saattoi vihdoin alkaa.

Bensavalo ilmoitti, että meidän olisi syytä pysähtyä hyvissä ajoin ennen määränpäätä. Takapenkki oli nukahtanut alkumatkasta. Päätimme juhlistaa kahdenkeskistä juttutuokiota matkaeväsherkuilla, sillä olimme mielestämme ansainneet vähän ekstraa. Loman kunniaksi ja aamushow'n vuoksi. Ainahan sitä syitä keksii, tänäänkin.

Minä jäin tankkaamaan, mies lähti hakemaan kahvia, teetä ja palanpainikkeita. Tankatessani seurasin väsyneesti bensamittarin lukemia. Yö oli ollut katkonainen, joten ylimääräinen kahviannos tekisi terää. Euro- ja litramäärät vaihtuivat mittarissa. Mietin, voisinkohan mennä niistä hypnoosiin. Klonks. Tankki oli tullut täyteen ja havahduin takaisin tähän hetkeen.

Auton oven avatessani sain vastaani huutokonsertin. Kumpikin takapenkin myssypäistä oli herännyt ja itki sydäntäsärkevästi. Ryömin takapenkille asettelemaan tuttia vauvan suuhun samalla Junnua lohduttaen. Kumpikin rauhoittui, joten palasin istumaan etupenkille. Plop. Vauva sylki tutin suustaan ja aloitti taas itkun. Menin jälleen laittamaan tuttia paikoilleen. Jatkoimme tätä kissa-hiiri-leikkiä hyvän tovin. Junnu hekotti ääneen tuttitaistoani. Lopulta vauva nukahti, mutta Junnu sinnitteli väsymyksestään huolimatta hereillä. Kahdenkeskeinen juttutuokio jäi pitämättä ja eväsherkut sellaisinaan nautiskelematta. Loppumatkan vastailimme Dallas-pulliamme mutustelevan Junnun kysymyksiin. "Kuinka pitkä matka vielä on?" kuului noin kilometrin välein vajaan sadan kilometrin ajan.

Majapaikan respassa selvitimme pysäköintipaikkaa ja muita käytännön asioita. Vauva heräsi huutamaan nälkäänsä ja liian pitkään paikoillaan istunut Junnu säntäsi juoksuun kuin villivarsa. Mies lähti Junnun perään, minä selvitin välttämättömimmän. Miehen palatessa Junnu kainalossaan sanoin virkailijalle, että veisimme lapsemme ensin huoneeseen ja siirtäisimme sitten auton oikealle paikalle. "Mutta ettehän te noita keskenään voi jättää", totesi kauhistunut virkailija, joka oli tulkinnut sanomaani turhan kirjaimellisesti. "Meillä on onneksi sellainen auto, johon tarvitaan vain yksi kuljettaja", vastasi mies siihen. Virkailija naurahti väkinäisesti. Minua hihitytti.


Lomaterveisin,
Jokusten äiti

Katkoksia

Havahduin eräänä aamuna suihkussa poikkeukselliseen tilanteeseen. Olin yksin. Omissa ajatuksissani. Kukaan ei keskeyttänyt niitä. Se on kotioloissa nykyään erittäin harvinaista herkkua.

Joskus mietin iltasella, sainko päivän aikana yhtään ajatusta kasaan. Kokonaiset virkkeet ovat pelkkä vitsi ja kaukaiselta tuntuva haave. Arkitodellisuutta on keskustelu puolikkailla lauseilla. Pikkulapsiaika pitäisikin ehkä nähdä mahdollisuutena. Ajanjaksona, joka tuuppii opettelemaan asioiden kiteyttämistä ja sähäkämpää ilmaisua.

Tuumin hetken arkeamme. Tulin siihen tulokseen, että erilaisia keskeyttäjiä on ainakin kahta perustyyppiä. Lisäksi tunnistin näiden jonkinsorttisen yhdistelmän.

Äiti kato

Junnu touhuaa vielä harvoin itsekseen. Hänellä pitää olla puuhasteluissaan vähintäänkin yleisöä. "Äiti kato, miten mä seison mopon päällä. Äiti kato mitä nämä legoukot tekevät. Äiti kato, tämä punainen nappula söi sinisen. Äiti kato, pikkuauto heitti voltin ja meni katolleen. Äiti tuu katsomaan, miten liimasin tämän kirjan suihkun seinään. Äiti kato millaisia kuvioita vesipisarat muodostaa kun heittelen kylppärin seiniin vettä." Ja minähän katson. Joskus ylpeänä, usein kauhistuneena.

Mitä, miten, miksi?

Junnun tiedonjano on valtava. Hän kyselee kaiken aikaa ja aivan kaikesta. Viimeisin kiinnostuksenkohde on ollut ihmisen anatomia. Junnua kiinnostaa kovasti, miten ruoka kulkee suun kautta ihmiskehon läpi ja päätyy lopulta pönttöön asti. Luonnollisesti juuri ruokailuhetki laukaisee tämän pohdinnan. Näin ollen ohutsuoli, paksusuoli ja peräsuoli - kakkapökäleistä puhumattakaan - vierailevat ruokapöytäkeskusteluissamme paljon enemmän kuin toivoisin.

Mietinnän aiheena on ollut myös ihmisen luusto. "Mua kiinnostaa mitä isin sisällä on. Onko siellä luuranko? Onko minun sisällä pieni luuranko? Kasvaako luuranko ihmisen sisällä?"

Tiedonjano on ihailtavaa, mutta myös uuvuttavaa. Omien ajatusten kasailun aika tulee vasta Junnun nukkumaanmenon jälkeen. Tai tulisi, jos jaksaisi muutakin kuin tuijottaa Netflixiä lasittunein katsein.

Katso ja vastaa

Junnu osallistuu mielellään arkiaskareisiin. Puuron ja kahvin keittämisestä on tullut hänen lempipuuhiaan. Aiemmin kaurapuuron hämmentely oli minulle eräänlainen meditatiivinen hetki. Äidin omaa aikaa. Nyt vastailen kysymyksiin. "Miksi puurosta nousee höyryä? Mihin höyry katoaa?" Napsautettuaan kahvinkeittimen päälle, Junnu jää seuraamaan keittimen toimintaa. "Katso, tuolta se kahvi valuu pannuun. Miksi? Katso, höyry tanssahtelee kahvinkeittimestä. Miksi?" Ja taas minä katson ja vastaan.


Tänään suihkuvisiitti muistutti jo enemmän tavanomaista. Ensin kylppäriin ilmestyi kolmipäinen otus sanomaan ihan vaan moi. Sitten Junnu tuli kertomaan, että vauva oli puklannut isin päälle. Pian ovi avautui jälleen ja Junnu ilmoitti, että oli toivonut Sataa salamaa ja tiedusteli, tykkäsinkö hänen musiikkivalinnastaan.

Tykkäsinhän minä - kaikesta tästä. Jatkan katselua ja vastailua. Herkuttelen kokonaisilla lauseilla sitten myöhemmin.


Terveisin,
Jokusten äiti

Jokusten Sanomat 2/2017

Vuoden toinen Jokusten Sanomat niputtaa Junnun (3v 9kk) tuoreet turinat tammikuulta.


Junnu kuivasi käsiään. Äiti tiedusteli onko jo valmista. "Äiti, mun käsien kuivaus kestää vähän pidempään kuin sun. Mun pitää kuivata joka sormen välistäkin."


Junnu jutteli leikkimatolla köllöttelevälle pikkuveljelleen:
"Sä oot vielä vauva. Kun sä synnyit, sä tulit synnytyskanavaa pitkin."

Junnu aamulla äidille ja isälle:

"Mulla on teille kummallekin nuhaköntsät. Äiti sai isomman. Voitit nuhaköntsäkisan. Onnittelut voittajalle!"

Junnu kärtti peliseuraa, mutta koska äidin piti laittaa ruokaa äiti ehdotti Junnulle, että tämä pelaisi Kimbleä itsekseen kaikilla neljillä nappuloilla. "Mutta äiti, mulla on vain kaksi kättä", tuumasi Junnu.

Junnu: "Äiti, sanoin vastaantulevalle ihmiselle moi."

Äiti: "Vastasiko se sulle moi takaisin?"

Junnu: "Ei. Sen suusta kuului vaan yim."

Junnu ekan (ja vikan) tanssitunnin jälkeen: "Tiedätkö mitä, sen opettajan nimi oli ope."

Junnu: "Mitä meillä on aamupalaksi?"
Äiti: "Puuroa."
Junnu: "En halua taas puuroa."
Äiti: "Olen jo keittelemässä sitä, joten tänään on tarjolla puuroa."
Junnu: "Mutta äiti, pitää syödä monipuolisesti."
Äiti: "Totta."
Junnu: "Ei siksi aina voi syödä puuroa."


Aamiaisen jälkeen Junnu ja isä aikoivat pelata eläinpyramidipeliä.
"Käydään ensin vessassa", ehdotti isä.
"Säännöissä ei sanota niin”, tuumasi Junnu pelin ohjevihkoa selaillen.


Arki-illan rikkinäinen puhelin:

Äiti istui Junnun huoneessa vauva sylissään aikeissa lukea Junnulle iltasatu. 

Äiti: "Voitko pyytää isiä etsimään vielä mun silmälasit?"
Junnu juoksee olkkariin isän luo: "Isi, äiti pyysi etsimään veikan tutin."


Äiti ja Junnu lounastelivat kahdestaan isän ollessa töissä. Äiti ehdotti Junnulle, että söisivät jälkkäriksi edellispäivältä jääneet kaksi korvapuustia. Junnulta pääsi itku: "Miksei meillä ole kolmea korvapuustia. Isikin varmasti haluaisi." <3