Leppoisasti lomalle

Meille on rantautunut taas uusi vaihe. Äiti on tyhmä ja isi on kakkapää. Siinä taitaakin samalla kiteytyä seuraavien Jokusten Sanomien ydinviesti. Näissä leppoisissa tunnelmissa teimme lähtöä pienimuotoiselle lomamatkalle.

"Hei meillähän alkaa olla valmista, tiskaan vain tämän kattilan vielä", totesin lopulta helpottuneena. Siinä samassa Junnu oli hakenut hyllystään rasiallisen Hama-helmiä ja toimittanut ne epäonnistuneesti pöydälle. Satakunta eriväristä helmeä pyöri pitkin keittiön lattiaa. Isä kumartui keräilemään niitä vauva sylissään. Plurp. Kuinka ollakaan, vauva sylkäisi lattialle aimo annoksen puklua. Isän noukkiessa helmiä puklulammikosta ehti Junnu jo toisaalle. "Hei äiti, isi, katsokaa, olen täällä Hilman pesässä", kuului pian olohuoneen perältä. Junnu möyri kissan majapaikassa ainoastaan varpaat oviaukosta pilkistäen.

Onneksi meillä ei ollut lentoa odottamassa tai muuten tiukkaa aikataulua. Olisi jäänyt tahmaiset helmet keräämättä ja kissankarvaiset vaatteet vaihtamatta. Nyt pääsimme säällisesti ulos kotiovesta, eikä pieni viivästys laskenut lomamielialaa.

Auto teki seuraavaksi oman tepposensa. Sen takaovet olivat jäätyneet kiinni. Saimme kuitenkin ujutettua sekä Junnun että pienen venkslauksen jälkeen myös vauvan turvakaukaloineen etuistuinten välistä takapenkille. Matka saattoi vihdoin alkaa.

Bensavalo ilmoitti, että meidän olisi syytä pysähtyä hyvissä ajoin ennen määränpäätä. Takapenkki oli nukahtanut alkumatkasta. Päätimme juhlistaa kahdenkeskistä juttutuokiota matkaeväsherkuilla, sillä olimme mielestämme ansainneet vähän ekstraa. Loman kunniaksi ja aamushow'n vuoksi. Ainahan sitä syitä keksii, tänäänkin.

Minä jäin tankkaamaan, mies lähti hakemaan kahvia, teetä ja palanpainikkeita. Tankatessani seurasin väsyneesti bensamittarin lukemia. Yö oli ollut katkonainen, joten ylimääräinen kahviannos tekisi terää. Euro- ja litramäärät vaihtuivat mittarissa. Mietin, voisinkohan mennä niistä hypnoosiin. Klonks. Tankki oli tullut täyteen ja havahduin takaisin tähän hetkeen.

Auton oven avatessani sain vastaani huutokonsertin. Kumpikin takapenkin myssypäistä oli herännyt ja itki sydäntäsärkevästi. Ryömin takapenkille asettelemaan tuttia vauvan suuhun samalla Junnua lohduttaen. Kumpikin rauhoittui, joten palasin istumaan etupenkille. Plop. Vauva sylki tutin suustaan ja aloitti taas itkun. Menin jälleen laittamaan tuttia paikoilleen. Jatkoimme tätä kissa-hiiri-leikkiä hyvän tovin. Junnu hekotti ääneen tuttitaistoani. Lopulta vauva nukahti, mutta Junnu sinnitteli väsymyksestään huolimatta hereillä. Kahdenkeskeinen juttutuokio jäi pitämättä ja eväsherkut sellaisinaan nautiskelematta. Loppumatkan vastailimme Dallas-pulliamme mutustelevan Junnun kysymyksiin. "Kuinka pitkä matka vielä on?" kuului noin kilometrin välein vajaan sadan kilometrin ajan.

Majapaikan respassa selvitimme pysäköintipaikkaa ja muita käytännön asioita. Vauva heräsi huutamaan nälkäänsä ja liian pitkään paikoillaan istunut Junnu säntäsi juoksuun kuin villivarsa. Mies lähti Junnun perään, minä selvitin välttämättömimmän. Miehen palatessa Junnu kainalossaan sanoin virkailijalle, että veisimme lapsemme ensin huoneeseen ja siirtäisimme sitten auton oikealle paikalle. "Mutta ettehän te noita keskenään voi jättää", totesi kauhistunut virkailija, joka oli tulkinnut sanomaani turhan kirjaimellisesti. "Meillä on onneksi sellainen auto, johon tarvitaan vain yksi kuljettaja", vastasi mies siihen. Virkailija naurahti väkinäisesti. Minua hihitytti.


Lomaterveisin,
Jokusten äiti

Katkoksia

Havahduin eräänä aamuna suihkussa poikkeukselliseen tilanteeseen. Olin yksin. Omissa ajatuksissani. Kukaan ei keskeyttänyt niitä. Se on kotioloissa nykyään erittäin harvinaista herkkua.

Joskus mietin iltasella, sainko päivän aikana yhtään ajatusta kasaan. Kokonaiset virkkeet ovat pelkkä vitsi ja kaukaiselta tuntuva haave. Arkitodellisuutta on keskustelu puolikkailla lauseilla. Pikkulapsiaika pitäisikin ehkä nähdä mahdollisuutena. Ajanjaksona, joka tuuppii opettelemaan asioiden kiteyttämistä ja sähäkämpää ilmaisua.

Tuumin hetken arkeamme. Tulin siihen tulokseen, että erilaisia keskeyttäjiä on ainakin kahta perustyyppiä. Lisäksi tunnistin näiden jonkinsorttisen yhdistelmän.

Äiti kato

Junnu touhuaa vielä harvoin itsekseen. Hänellä pitää olla puuhasteluissaan vähintäänkin yleisöä. "Äiti kato, miten mä seison mopon päällä. Äiti kato mitä nämä legoukot tekevät. Äiti kato, tämä punainen nappula söi sinisen. Äiti kato, pikkuauto heitti voltin ja meni katolleen. Äiti tuu katsomaan, miten liimasin tämän kirjan suihkun seinään. Äiti kato millaisia kuvioita vesipisarat muodostaa kun heittelen kylppärin seiniin vettä." Ja minähän katson. Joskus ylpeänä, usein kauhistuneena.

Mitä, miten, miksi?

Junnun tiedonjano on valtava. Hän kyselee kaiken aikaa ja aivan kaikesta. Viimeisin kiinnostuksenkohde on ollut ihmisen anatomia. Junnua kiinnostaa kovasti, miten ruoka kulkee suun kautta ihmiskehon läpi ja päätyy lopulta pönttöön asti. Luonnollisesti juuri ruokailuhetki laukaisee tämän pohdinnan. Näin ollen ohutsuoli, paksusuoli ja peräsuoli - kakkapökäleistä puhumattakaan - vierailevat ruokapöytäkeskusteluissamme paljon enemmän kuin toivoisin.

Mietinnän aiheena on ollut myös ihmisen luusto. "Mua kiinnostaa mitä isin sisällä on. Onko siellä luuranko? Onko minun sisällä pieni luuranko? Kasvaako luuranko ihmisen sisällä?"

Tiedonjano on ihailtavaa, mutta myös uuvuttavaa. Omien ajatusten kasailun aika tulee vasta Junnun nukkumaanmenon jälkeen. Tai tulisi, jos jaksaisi muutakin kuin tuijottaa Netflixiä lasittunein katsein.

Katso ja vastaa

Junnu osallistuu mielellään arkiaskareisiin. Puuron ja kahvin keittämisestä on tullut hänen lempipuuhiaan. Aiemmin kaurapuuron hämmentely oli minulle eräänlainen meditatiivinen hetki. Äidin omaa aikaa. Nyt vastailen kysymyksiin. "Miksi puurosta nousee höyryä? Mihin höyry katoaa?" Napsautettuaan kahvinkeittimen päälle, Junnu jää seuraamaan keittimen toimintaa. "Katso, tuolta se kahvi valuu pannuun. Miksi? Katso, höyry tanssahtelee kahvinkeittimestä. Miksi?" Ja taas minä katson ja vastaan.


Tänään suihkuvisiitti muistutti jo enemmän tavanomaista. Ensin kylppäriin ilmestyi kolmipäinen otus sanomaan ihan vaan moi. Sitten Junnu tuli kertomaan, että vauva oli puklannut isin päälle. Pian ovi avautui jälleen ja Junnu ilmoitti, että oli toivonut Sataa salamaa ja tiedusteli, tykkäsinkö hänen musiikkivalinnastaan.

Tykkäsinhän minä - kaikesta tästä. Jatkan katselua ja vastailua. Herkuttelen kokonaisilla lauseilla sitten myöhemmin.


Terveisin,
Jokusten äiti

Jokusten Sanomat 2/2017

Vuoden toinen Jokusten Sanomat niputtaa Junnun (3v 9kk) tuoreet turinat tammikuulta.


Junnu kuivasi käsiään. Äiti tiedusteli onko jo valmista. "Äiti, mun käsien kuivaus kestää vähän pidempään kuin sun. Mun pitää kuivata joka sormen välistäkin."


Junnu jutteli leikkimatolla köllöttelevälle pikkuveljelleen:
"Sä oot vielä vauva. Kun sä synnyit, sä tulit synnytyskanavaa pitkin."

Junnu aamulla äidille ja isälle:

"Mulla on teille kummallekin nuhaköntsät. Äiti sai isomman. Voitit nuhaköntsäkisan. Onnittelut voittajalle!"

Junnu kärtti peliseuraa, mutta koska äidin piti laittaa ruokaa äiti ehdotti Junnulle, että tämä pelaisi Kimbleä itsekseen kaikilla neljillä nappuloilla. "Mutta äiti, mulla on vain kaksi kättä", tuumasi Junnu.

Junnu: "Äiti, sanoin vastaantulevalle ihmiselle moi."

Äiti: "Vastasiko se sulle moi takaisin?"

Junnu: "Ei. Sen suusta kuului vaan yim."

Junnu ekan (ja vikan) tanssitunnin jälkeen: "Tiedätkö mitä, sen opettajan nimi oli ope."

Junnu: "Mitä meillä on aamupalaksi?"
Äiti: "Puuroa."
Junnu: "En halua taas puuroa."
Äiti: "Olen jo keittelemässä sitä, joten tänään on tarjolla puuroa."
Junnu: "Mutta äiti, pitää syödä monipuolisesti."
Äiti: "Totta."
Junnu: "Ei siksi aina voi syödä puuroa."


Aamiaisen jälkeen Junnu ja isä aikoivat pelata eläinpyramidipeliä.
"Käydään ensin vessassa", ehdotti isä.
"Säännöissä ei sanota niin”, tuumasi Junnu pelin ohjevihkoa selaillen.


Arki-illan rikkinäinen puhelin:

Äiti istui Junnun huoneessa vauva sylissään aikeissa lukea Junnulle iltasatu. 

Äiti: "Voitko pyytää isiä etsimään vielä mun silmälasit?"
Junnu juoksee olkkariin isän luo: "Isi, äiti pyysi etsimään veikan tutin."


Äiti ja Junnu lounastelivat kahdestaan isän ollessa töissä. Äiti ehdotti Junnulle, että söisivät jälkkäriksi edellispäivältä jääneet kaksi korvapuustia. Junnulta pääsi itku: "Miksei meillä ole kolmea korvapuustia. Isikin varmasti haluaisi." <3

Keräilijät ja kasailijat

Kaksi tyhjää vesi-ilmapalloa makoili somasti vierekkäin kylppärimme lavuaarin reunalla. Olivat koristaneet kylpyhuonettamme jo kaksi päivää. Sen enempää en malttanut odottaa, vaan kysyin mieheltäni, mikä niiden tarina oli. "Ne ovat rikki. Palloissa on pieni reikä, joten ne vuotaa. Mutta pohdin, keksisikö niistä jotain." Taas näitä pikku projekteja, mietin huokaisten.

Meillä on aika monta erikokoista pahvirasiaa ja paperirullaa, joista voi kuulemma askarrella jotakin. Useammat niistä ovat täyttäneet jo muutaman vuoden ja odottelevat edelleen jatkokäsittelyä. Yksi isohko pahvilaatikko on täynnä styroksipaloja. Nekin ovat käteviä joskus johonkin tarkoitukseen. Ovat olleet noin kolme vuotta.

Miehellä on pari muutakin ihanan ärsyttävää tapaa sisustaa kotiamme. Enkä valitettavasti voi väittää olevani itsekään täysin syytön.

Elinkaarensa päässä olevat vaatteet

Helmasta riispaantunut takki. Kainaloiden tuuletusaukoilla varustettu t-paita. Haaroista puhkikuluneet farkut. Mitään näistä ei saa heittää pois. Takin mies aikoo korjata. Paidan nyrkinkokoiset reiät eivät haittaa, onhan kyseessä suosikkipaita. Farkutkin menee vielä, sillä kankaan pinta-ala on reikiä suurempi.

Tyhjät putelit

Erilaiset purkit ja purnukat päätyvät harvoin roskiin miehen toimesta. Useimmiten kyllästyn tyhjiin puteleihin kahden kohdalla ja heitän ne itse roskiin. Henkilökohtainen ennätykseni on kuitenkin kuuden tyhjän nenäsuihkeen sietäminen. Siinä vaiheessa dokumentoin tilanteen ja tuuletin uutta ennätystäni. Sitten heitin purnukat vähin äänin roskiin.

Tärkeiden paperien pino

Oma paheeni liittyy asiakirjoihin. Ja sotii melko järjestelmällistä luonnettani vastaan.

Minulla tuppaa kertymään erilaisia säilytettäviä papereita keittiön pöydälle. Välietappina toimii mikroaaltouunin päällinen, josta ne aikanaan päätyvät loppusijoituspaikkaansa. Vastoin kaikkea logiikkaa, tämä ei suinkaan ole mappi, vaan kannellinen pahvilaatikko. Siellä ovat sulassa sovussa - hemmetillisen kaaoksen keskellä - kaikki kylppäriremontin kuiteista lapsen lääkeresepteihin ja kissan rokotustodistuksiin.

Onneksi papereita tarvitsee etsiä vain harvoin. Mutta silloin kun on sen aika, kiroan tätä saamattomuuttani. Pari vuotta sitten tein asialle vihdoin jotain. Ostin mapin. Joskus viime syksynä toin mapin autosta kotiin. En suinkaan siksi, että alkaisin vihdoin mapittaa papereita, vaan siksi että sain vauvan kärryt mahtumaan auton peräkonttiin liiskaamatta pian kaksivuotiasta mappiani.

Puolikäytetyt vaatteet -kasa

Toinen paheeni liittyy vaatteisiin. Pyykinpesukoneen päälle kasaantuu verkkaria, villapaitaa, farkkua ja muuta kolttua, joita ei heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen tarvitse heittää pesukoneeseen. Tämä epämääräinen röykkiö kasvaa kasvamistaan, kunnes pino on saavuttanut lakipisteensä. Vieressä oleva potta on monesti nielaissut osan. Kun pari kertaa käytössä ollut neulepusero sukelsi hiha edellä Junnun tuotoksiin, päätin ryhdistäytyä. Ryhtiliike jäi valitettavan lyhyeksi.

Iltasatukasa

Junnu puolestaan pinoaa makuuhuoneeseensa kirjoja. Ilta toisensa jälkeen uusi opus ilmestyy yöpöydälle. Jossain vaiheessa niille käy kuten puolikäytetyille vaatteilleni ja pino rämähtää kolisten lattialle. Vasta silloin kiikutamme kirjat takaisin niiden varsinaiselle paikalle, olkkarin hyllyyn.

Vessalukemiskasa 

Junnu on kasvanut potastaan ohi jo hyvä tovi sitten, mutta ei millään malttaisi luopua siitä. Suurin syy tähän on hänen tapansa selailla Aku Ankkoja vessassa käydessään. Potalla on tukevampi istua lukemassa Akkaria kuin keikkua pöntöllä. Olemme halunneet kaikin tavoin tukea Junnun lukemisharrastusta, joten emme ole toistaiseksi rajoittaneet lehtien viemistä vessaan. Nyt niille on jopa hankittu ihan säilytyspaikkakin. Tai alunperin metallinen kori oli varattu vessapaperirullille, mutta Junnun Aku Ankat valtaavat jatkuvasti enemmän ja enemmän alaa.


Junnu tuntuu siis omaksuneen minun kasailupaheeni. Saapa nähdä liittyykö nuorempi jannu aikanaan keräilijöiden vai kasailijoiden tiimiin.


Paheellisin terveisin,
Jokusten äiti

Reippailuhallit - huoltajan opas

Reippailin kolmevuotiaan Junnun kanssa Ristikon Huimalaan. Perillä riisuimme lumikuorrutetut ulkovaatteet ja pakkaskerrastot narikkaan. Reiman talvisaapas kourassa katselin kuinka ryntäilyenergiaa pursuileva hyrränpyörä vilahti kulman taakse. Ravasin perässä parhaani mukaan. Seuraavassa on pari kokemuksen pohjalta syntynyttä muikkaria.

Temppurata
Sukkuloimme peräkkäin pitkin putkiloita, roikkusiltoja ja kierrerappusia. Hiki pinkoi selänharjaa kolmantena. Reitistö oli suunniteltu lapsenmittaisille, joten ajoittain etenin nelivedolla.

Vinkki: Seikkailuradan muoviset rakenteet ja hihnaviritelmät rouskuttavat rouheasti ihon pintaa. Suosittelenkin vanhemmille intomielille polvi- ja rannesuojuksia. Aikuiskokoisella otsaluu kopsuilee helposti esteisiin ahtaissa tunneleissa puikkiessa. Kypärä tai muhkeataitteinen villapipo ehkäisee mukavasti turhat päänsäryt.

50 metrin töyssyliukumäki
Leväytin laskumaton liukumäen lähtöpaikalle viitisentoista kertaa. Suhautimme luikurin alas kuin vikurilla villiorilla. Röykkyinen reissu päättyi aina rahisevan karhealle jarrualustalle. Sen jälkeen viiletimme matto kainalossa kahisten takaisin ylös.

Vinkki: Muista pukea paksukankaiset pöksyt ja rasvata kankut. Kepeämmät retkeilyhousut saattavat kulahtaa jo ensimmäisten laskujen aikana läpikuultaviksi ja pakaralihoista nousta kypsä käry. Ärtyneemmät peräpukamatkin kannattaa ennakkokäsitellä jotenkin.

Vaahtomuovikuutiomeri
Loikkasin pojanpätkän perässä näyttävästi altaaseen. Jalkapohjani lätsähtivät tärähtäen pohjaan, koska pehmukkeet oli möyritty epätasaisiksi riutoiksi. Pintaan räpiköidessäni huomasin toisen sukkani hukkuneen.

Vinkki: Ota mukaan varasukat tai kiinnitä ainokaiset hakaneuloilla puntteihin. Jos mahdollista, ompele sukkien pohjiin pehmentäviä kangaskerroksia. Pinseteillä saa puolestaan mukavasti nypittyä loputtomat vaahtomuovimurut korvakanavista ja sierainonteloista. Hiusharja ja tarrarulla ovat myös käyttökelpoisia apuvälineitä.

Minigolf
Päätimme urakan vihreän verkakankaan äärelle. Osan radoista kolotimme useampaan kertaan, jonkun pelasimme väärään suuntaan ja yhden radan piiloputkiloa testailimme muuten vain.

Vinkki: Tiiauslevyllä on hyvä varmistaa mailanmittaisten golfareiden svingin suunta. Pienpelaajan pallo tai lyöntiväline saattaa singahtaa mihin tahansa ilmansuuntaan vailla varsinaista tarkoitusta. Tarkastus kannattaa suorittaa vähintään putterin mitan päästä.


Tätä vinkkilistaa voisi jatkaa pitkään. Kinkkisen hulvattomia tilanteita riittää aina trampoliineilta ravintolan ruokalistaan. Tärkeintä taitaa kuitenkin olla huoltajan homman ottaminen rennosti, ja uskallus heittäytyä tarvittaessa vaikka hupsuttelun vietäväksi.

Paluumatkalla kuuntelin “Oli kiva reissu” -toteamusta punaposkisuuteen saakka. Olihan se riemukas. Kohta menemme taas uudestaan.


Hikisin terveisin,
Jokusten isä

Jokusten Sanomat 1/2017

Vuoden ensimmäisessä Jokusten Sanomissa Junnun (3 v 8 kk) joulunajan sutkautuksia.


Junnu avasi joululahjaansa.
Junnu: "Täällä on varmasti kapukka."
Isä: "Mikä se sellainen on?"
Junnu: "En minä vaan tiedä."


Junnu iltapalalla: 
"En jaksa enää syödä jugurttia, kun olen niin täpösen täynnä joulumieltä."


Junnu: "Ajattelin rakentaa A-kirjaimen."
Äiti: "Mistä sinä sellaisen ajattelit rakentaa?"
Junnu: "No A-kirjaimen paloista tietenkin."


Junnu sai joululahjaksi Alias Junior kuvaselityspelin. Junnun selitysten joukkoon mahtui monenmoista:
"Tää on sellanen millä ostellaan ruokaa." 

- ostoskärry
"Tää on sellainen, joka laitetaan päähän." 

- etana (Junnu luuli selittävänsä lippalakkia)
"Tää on punainen ja se on mahassa." 

- sydän

"Haluan antaa sulle vielä hyvää yötä maailman rakkain -pusun", totesi Junnu äidilleen nukkumaan mennessään.


Äidin palatessa kotiin kaupasta Junnu riensi ovelle vastaan:
"Äiti, meillä on sulle yllätys. Mä oon tehnyt ikkunaan hymynaamoja."


Junnu valaisi maata taskulampulla.
"Katso, kun astuu valon päälle, siitä tulee kuun sirppi.


Junnu söi äidin valmistamaa lounasta.
Junnu: "Maistuu vihdalta."
Äiti: "Vihdalta?
Junnu (puolinokkavasti): "Äiti, no ymmärräks sä?"


Junnu touhusi isänsä kanssa ulkona ja totesi yhtäkkiä:
"Mun nenästä tuli puhekupla."

Lupsakkaa kuluvaa vuotta kaikille!

Kirjakuusi-design by Junnu & isä.

Jokusten Sanomat 5/2016

Vuoden viimeisessä Jokusten Sanomissa Junnu (3 v 7 kk) pohtii mm. ammatinvalintakysymyksiä ja tekee jouluvalmisteluja.


Mummu ja Junnu pelasivat lautapeliä:

Mummu: "Mummu sai sinisen jalan. Ei kellään taida oikeasti olla sinistä jalkaa."

Junnu: "Jos astuu siniseen maalipurkkiin, niin sit on."

Isä ja Junnu olivat menossa nukkumaan: 

Isä: "Sanoitko jo äidille hyvää yötä?"

Junnu: "En ehtinyt, kun olin niin innoissani valitsemassa iltasatua."

Junnu oli mukana vauvan neuvolalääkärin vastaanotolla. Lääkärin vempaimet kiinnostivat Junnua kovin, erityisesti odotustilan verenpainemittari.
Junnu: "Äiti, minä haluan isona lääkäriksi. Voiko minusta tulla isona lääkäri?"

Äiti: "Kyllä voi, sinä voit opiskella isona lääkäriksi."
Junnu: "Miten lääkäriksi opiskellaan?"
Äiti: "Opetellaan käyttämään lääkärin laitteita - verenpainemittaria, stetoskooppia ja muita. Samoin opetellaan myös, mikä lääke auttaa mihinkin pöpöön."
Seuraavana päivänä:
Junnu: "Äiti, minä halua olla isona dinosaurus. Voinko olla isona dinosaurus?"
Äiti: "Hmm, ihmiset eivät taida voida muuttua dinosauruksiksi."
Junnu: "Voi, jos opiskelee dinosaurukseksi."


Äiti leperteli hoitopöydällä makoilevalle vauvalle, joka oli juuri jokellellut kovasti:
"Mitä se äidin pieni muru sanoi? Sano vielä, sano vaan, mitä se ihanuus siinä jutusteli, sano sano."
"Äiti, ei se varmaan sano, voisit jo lopettaa", sanoi Junnu kyllästyneesti.


"Äiti, loppuuko numerot sataan? Milloin sinä olet satavuotias? Ethän sinä voi milloinkaan olla niin vanha, kun kattokin on jo niin lähellä."


Junnu ja isä koristelivat pipareita sokerikuorrutteella: "Hyvä isi, nyt menee oikeeta reittiä. Jatka vaan, jatka vaan, hyvin menee. Hyvä isi!"

Junnu oli kirjoitellut jokusen tovin isänsä tietokoneella. Sitten näppäimistön naputtelu taukosi. "Kirjoitatko vielä?", isä kysyi. "Mutta isi, minähän laitoin jo pisteen", vastasi Junnu.