Jokusten Sanomat 5/2017

"Aina kun on samaan aikaan pissahätä ja kakkahätä, pissa tulee ensin. Maailma on varmaan kehittynyt sellaiseksi", pohti Junnu vessasta tultuaan.


"Äiti, vauva taitaa luulla sua leluksi. Aina kun se vetää sua hiuksista, susta lähtee ääniä."


"No worries ja vettä päälle", tuumasi Junnu, kun tiputti porkkanan lattialle.


”Kaikilla ihmisillä tulee joskus väärinkäsityksiä. Mutta kuolleilla ei tule väärinkäsityksiä, koska ne on jo kuolleita”, pohti Junnu.

Junnu hyppi selkänojalta sohvalle. Äiti katseli touhua huolestuneena. "Mä oon kyllä tosi varovainen, koska mä oon supersankari."


Äiti halasi Junnua roikottaen häntä samalla ilmassa. "Vähän niin kuin hotdog, vain nakki puuttuu", tuumasi Junnu.


Junnu: "Mulla on kovasti mielessä se Jean Sibelius. Voitko karkottaa sen mun mielestä?"
Äiti: "Mites se onnistuisi?"
Junnu: "En tiedä, ehkä taikomalla."


Junnu kysyi kauppaan tultaessa, että saako jätskiä. "Katsotaan", vastasi äiti. "Äiti, toi oli vähän epäkuuloinen vastaus. Pitää vastata, että ostaako vai ei."


Junnu lapioi hiekkaa kotipihassa.
"Mitä teet", kysyi isä.
"Kaivan sulle kuoppaa", vastasi Junnu.


"Appelsiini on suurin koska se on syntynyt ensin, se on saanut eniten vettä ja aurinkoa. Sitten on syntynyt klementiini, sitten mandariini", järkeili Junnu.


Junnu huusi vessasta: "Äiti, soiko pissan koski aika pitkään?"


Junnu pelasi vanhempiensa kanssa kotipihalla mölkkyä. Isä pyysi Junnua nostamaan kaatamansa palikat pystyyn. "En minä mikään kamaripalvelija ole", vastasi Junnu.


"Vuosituhatta sitten ei ollut vielä mitään. Silloin elettiin tyhjää aikaa", pohti Junnu ruokapöydässä.


Junnu äidilleen: "Mä rakastan sua niin paljon, että multa tulee melkein onnenkyyneleitä. Ei multa oikeesti tule. Se on vaan semmonen sanonta."

Junnun sydämet. <3

Nousukausi

Elämme parhaillaan kiivainta nousukautta. Havaintojeni mukaan kaikki alkoi muutamasta satunnaisesta ja horjuvasta startupista. Hyviäkin yrityksiä kupsahteli matkan varrella ajoittain nokilleen. Nyt suurin osa niistä päätyy jo itsevarmasti omille, hieman honteloille jaloilleen. Nopea kehitys on vaatinut luonnollisesti uutteria taustavoimia. Lisäksi erilaisia seuranta- ja tukijärjestelmiä tarvitaan varmasti vielä jonkin aikaa. Tuista toimivimmaksi on osoittautunut ns. kahden käden seisontavakuutus pienellä omavastuulla ja suurella reaktionopeudella.

Jos vanhat askelmerkit pitävät paikkansa, niin hetken kuluttua pikku maitonautti irroittaa kouransa emoaluksesta ja hoipertelee omatoimisesti jokusen askeleen sohvankulman tukiasemalle. Sieltä hän arvioi jo olohuoneen avaruutta. Nousukausi vaihtuu lentovuoroihin.


-Jokusten isä

Kurttukulmasta vauhtihirmuksi

Puolitoista kuukautta tätä on nyt jatkunut. Hoippumista. Pystyyn pitää päästä kaikkialla ja koko ajan, mutta alastulossa keinovalikoima on ollut rajallinen. Kädet irti ja suorilta jaloilta kumoon. Heittäytyjä on pitänyt perheen muut jäsenet kiireisinä. Isovelikin on parhaansa mukaan yrittänyt opettaa vauvalle, kuinka polvet tulisi laskeuduttaessa koukistaa, mutta on saanut vastaukseksi vain iloisen naurunremakan.

Rauhallinen, tyytyväinen, erittäin iloinen vauva. Näin kuvailin kuopusta sen jälkeen kun hän oli parikuisena luopunut kurttukulmistaan. Vauva oli niin hyväntuulinen, että kysyin puolitosissaan neuvolassakin, että onkohan tämä jo liian onnellinen tapaus. Nauraa, vähintäänkin hymyilee koko ajan. Itkun tirautukset olivat todella harvassa.

Sitten tapahtui jotain. Vauva lähti ryömimään. Samalla hänestä kuoriutui hurja vauhtihirmu. Vauva otti kiintopisteen huoneen toiselta laidalta ja lähti matkaan. Esteitä kaihtamatta. Jalkojen yli. Lelujen yli. Kissan rapinatunnelin läpi. Tuolien ali. Ihan sama mitä eteen osui, tämä tyyppi ei siitä piitannut, jatkoi vaan määrätietoisesti matkaansa. "Pois alta risut ja männyn kävyt, täältä tulee pikkubaby", nauroimme Junnun kanssa aina kun vauva lähti ryömimään.

Nyt tämä samainen vauhtihirmu on siis alkanut katsella maailmaa uudesta näkövinkkelistä. Hänellä on ollut niin kiire päästä pystyyn ja liikkeelle, ettei ole malttanut opetella istumaan. Laskeutuminen on siten ollut pitkään kaikkea muuta kuin kauniin hallittua pepulle pudottautumista. Nyt uhkarohkeiden heittäytymisten sekaan mahtuu satunnaisia napakymppejä. Itsenäiset yritykset päättyvät usein edelleen jonkunsortin muksahdukseen, joten vanhemmat eivät voi vielä kokonaan huokaista helpotuksesta.

On ollut hauska seurata matkaa kurttukulmasta ilopilleriksi ja siitä taas määrätietoiseksi etenijäksi. Nyttemmin on alkanut näkyä myös oma tahto. Sitä tältä päättäväiseltä pikkuihmiseltä löytyy. Hänellä on myös hyvin epämiellyttävältä, jopa kivuliaalta näyttävä tapa ilmaista asia. Kun ruokapöydässä asiat eivät etene toivotulla tavalla, alkaa takaraivo paukkua syöttötuoliin. Kun leikki ei etene halutusti, leukaa loksutetaan laminaattiin.

Junnun vauvavuoden aikana eri vaiheet eivät näyttäytyneet näin voimakkaina. Junnulla asiat tuntuivat olevan pääosin enemmän tai vähemmän huonosti, ellei häntä heijannut, keikuttanut, kiikuttanut tai muuten viihdyttänyt jatkuvasti. Toisaalta Junnun nousuharjoittelun aikana en osannut arvata, että kyseinen vaihe voisi olla näin paljon haastavampi.

Huh kaivattua hellettä, ennustan meille joka tapauksessa hikistä kesän jatkoa.

Terveisin,
Jokusen perheen mutsi

Aviomiehen approbatur

Olen opiskellut seitsemisen vuotta. Verkkaan edennyt kouluttautumisprosessi on palkinnut ruhtinaallisesti ja kehittänyt minuutta monimuotoisesti. Kevään aikana sain lopulta perusopinnot paketoitua, vaikka joitain kursseja tankkasinkin hartaasti kerraten. Nyt olen yhtä kaikki suorittanut hyväksytysti aviomiehen approbaturin.

Osaan siis vihdoin asentaa vessapaperirullan oikein päin telineeseen. Revin arkkeja vain tarpeeni mukaan. Aluspöksyt ja sukat donkkaan refleksinomaisesti pyykkikoriin. Tuupin kaapinovet kiinni käytön jälkeen ja tyhjästä maitopurkista kääräisen ketterästi kierrätyskelpoisen origamin. Imuroin myös sohvan alta. Roskat raahaan kohtalaisen omatoimisesti taloyhtiön materiaalinkeräyslaatikoihin. Pudottelen ostoskoriin selkärankatuntumalla olennaiset elintarvikkeet kauppalistan ulkopuoleltakin ja ripottelen päälle vielä pieniä, oivaltavia arjen makupaloja. Tuuditan ryömintäikäisen uneen sylissäni luontevasti, samalla kun luen eläytyen iltasatua nelisen vuotta vanhemmalle hyrränpyörälle. Muistan syntymäpäivät, lempijätskit ja herkullisimmat hierontatekniikat. Seison kumisaappaat jalassa, rauhallisen vakaana hirmumyrskyn keskellä. Sateella ojennan nenäliinan. Tummat pyörteet aistin pienestäkin turbulenssista ja hallitsen perusloitsut niiden taltuttamiseen. Kääntelen taiten mittakaavoja ja tulokulmia. Ajatus “olet kyllä kärttyisin tuntemani ihminen” tulkkaantuu suustani ulos aitona ja uskottavana “silmäsi iskevät rakastettavaa tulta, se saa kehoni molskahtamaan ihastuksen lammikkoon, jossa sukeltelen mielelläni”.

Koulutuskokonaisuuteen kuuluu tietysti paljon muutakin. Tärkeintä on kuitenkin muistaa henkinen ja fyysinen joustavuus, ja oivaltavan reaktiivinen suhtautuminen yhteiselon arvaamattomiin juonenkäänteisiin. Tämä vinkkinä tuleville opiskelijoille.

Huumorin tyylilajeissa, rytmittämisessä, ajoituksessa ja keskustelun hienovireisyydessä tarvitsen vielä jatkokurssin tai parikin. Sama pätee aitoon nauttimiseen kaikkein sokerisimmista romanttisista komedioista. Tohtorin hattuun on siis vielä matkaa ja uskoakseni hyvä niin. Olkoon kiire karussa. Nyt nautiskellaan.

Lomakuume

Istuin meren äärellä ja katselin kuinka Junnu polski innoissaan. Työnsin varpaani kuohuihin ja annoin ajatuksen lennähdellä vapaasti. Tuijotin maisemaa haltioituneena. Ostimme läheisestä kioskista tötteröt ja istahdimme penkille herkuttelemaan. Aurinko porotti jossain kaukana. Illalla maistelimme tapaksia, joista kukin meistä löysi heti oman suosikkinsa. Lasten mentyä nukkumaan nautimme kaksin Palmasta ja toisistamme.

Lauantai-iltana olin saanut "Tervetuloa Mallorcalle" -tekstarin. Sunnuntaiaamuna puhelin piippasi jälleen: "Toivottavasti lomanne on alkanut mukavasti! Tule kuulemaan parhaat vinkit lomallesi."

"Hiukan sutinut tämä lomabussi ensikaasutuksella", tuumasi mies kun yritimme jekuttaa vauvaa ottamaan lääkkeensä. Olimme laittaneet uikkarit ja lipilapit takaisin komeronperille kun kuopukseen tuupatun kuumemittarin lukema kohosi turhan korkeaksi. Lastenlääkärin diagnoosi oli akuutti korvatulehdus. Riemuloma Baleaareilla vaihtui huoli&hoiva-viikkoon kotinurkilla.

HopLopin pallomeri, Valion mansikkatuutti, kotitekoiset tapakset ja Hartwallin Palma-limsa eivät ihan ole auttaneet tavoittamaan matkaesitteessä kuvailtua tunnelmaa. Maisema toki näyttää upealta, kännykästä käsin.

Kyllä, kaipaamme vinkkejä lomallemme.

Terveisin lääkkeitä vastusteleva puolivuotias, yltiöaktiivinen 4-vuotias ja kaksi väsynyttä vanhempaa noin 2749 kilometrin päässä lomakohteestaan.

Jokusten Sanomat 4/2017

Mummu ja Junnu olivat ulkoilleet 1,5 tuntia pihahommia tehden.

"Pelataanko Kimbleä?", kysyi Junnu heti heidän tultua sisälle.

"Mun pitää kyllä pieni hetki istahtaa", puhisi mummu väsyneesti.

"Mutta Kimblessä voi istua", vastasi Junnu voitonriemuisena.

Mummu yritti saada Junnua päiväunille. Hetken kuluttua Junnu riensi makuuhuoneesta äidin luo:

"Mua ei väsyttänyt yhtään. Halusin vaan jumpata sängyllä sillä välin kun mummu nukkuu."

"Kympin arvoinen suoritus mummulta, jäätelön osto", totesi Junnu mummun kauppakassin sisällöstä.

"Äiti, tule nyt katsomaan, vauva on ihan Tertun tulilinjalla", huusi Junnu vauvan makoillessa mummulan lattialla ja kissan loikoillessa viereisellä nojatuolilla.

Junnu ja muu perhe olivat matkalla uimaan, kun huomasivat ambulanssin kaartavan talon pihaan lähellä heidän kotiaan:

Junnu: "Miksi toi ambulanssi on menossa tonne?"

Isä: "Siellä on voinut sattua esimerkiksi jokin tapaturma."

Junnu: "Tai joku mörkö on voinut haukata jotain ihmistä."

"Otatko vielä jotain?", tiedusteli isä Junnulta perheen lopetellessa lounastelua.

"En ota, kyllä mä tarkenen jo tällä ruualla", vastasi Junnu.

Junnu kertaili Voice of Finlandin eri vaiheita (ääni ratkaisee, kaksintaistelu, knockout ja live-lähetykset) ja kysyi sitten:

"Milloin alkoi ne suorat lähetykset?"

"Tällä viikolla", vastasi äiti.

"Milloin ne oli vielä sellaisia mutkikkaita?"

Junnu hyräili jotain palatessaan äidin kanssa kotiin leikkipuistosta.

"Mä hyräilin kesäistä muistolaulua", tokaisi Junnu sitten.

"Mikäs se sellainen on?", kysyi äiti.

"Mä oon itse keksinyt sen."

"Mikäs possun nenävärkin nimi on", kysyi äiti Junnulta heidän lukiessa kirjaa. "Se on röhkintälaite", pikkubiologi vastasi tietävästi.

Junnu muisteli erään laulun sanoja: "Mitenköhän se meni? Mä kaivan sen täältä mun elimistöstä."

Junnu huutaa pöntöltä: ”Äiti, tuu kattomaan, mä oon lootus-asennossa.”

Junnu jätti potkulautansa kotona keskelle kulkuväylää. Äiti huomautti, ettei potkulaudan paikka ollut siinä ja pyysi Junnua siirtämään sen syrjään.

"Äiti, ei sun tarvi muistuttaa. Olen kyllä painanut sen mieleeni, mutta unohdin vaan."


Junnu ihasteli eteisessä kauppareissulta saamaansa vappupalloa.
"Ota kengät pois jalasta", äiti kehotti.
Ei reaktiota, vappupallon ihastelu jatkui.
"Hei, kengät pitää ottaa sisällä pois jalasta", jatkoi äiti.
"Tiedän, tiedän", tokaisi Junnu vappupalloaan narusta nykien.

"Tietämisen lisäksi pitäisi myös oikeasti ottaa ne kengät pois", jatkoi äiti. 

"Ai, en mä sitä tiennyt", vastasi Junnu.  

Äiti oli suihkussa. Junnu tuli kylpyhuoneeseen talouspaperipalan kanssa: "Äiti, sun ei tarvitse kuivata itseäsi, kun mä kuivaan sut tällä."

Jokusten Sanomat 3/2017

Junnun kevättalven kootut sanailut.


Junnu ja äiti pukivat ulkovaatteita päälleen.

"Kohta mä oon sun pukuoppimisrajalla", sanoi Junnu.
"Mitäs se tarkoittaa?", tiedusteli äiti.
"No sitä, että osaan pukea sillai ku sä."


Junnu ryömi olkkarin lattialla: ”Tämä on kuollut perhonen, joka matelee luurankona.”

Mummu otti Junnulta nuhaköntsän paperiin ja pyysi, ettei Junnu enää kaivaisi nenäänsä.
"No tuli vielä yksi ihan suolistosta asti", tuumasi Junnu.

"Äiti, olisko hassua, jos planeetat voisi pompata toisten planeettojen kiertoradoille." 

Äiti levitti kosteusvoidetta kasvoilleen ja kumartui sitten Junnun puoleen:

"Olet ihana, saanko antaa pusun?"
"Et saa", vastasi Junnu napakasti.

"Miksen saa antaa pusua", kysyi äiti hämmästyneenä.
"Siks ku sulla on niin rasvainen naama, yök".

Junnu kyseli äidiltään lallatellen:
"Mennäänkö huomenna Huimalaan?

Mennäänkö ylihuomenna Huimalaan?

Mennäänkö superylihuomenna Huimalaan?

Mennäänkö tosisuperylihuomenna Huimalaan?"


Junnu kaipasi seuraa pikkulegoprojektiinsa. Äiti yritti osallistua, mutta tarjolla oli kuitenkin ainoastaan statistin rooli. "Opit paremmin, kun katsot ensin mallia", perusteli Junnu äidilleen.


"Onko hyvää leipää", kysyi isä Junnulta iltapalalla.
Ei vastausta.
"Onko hyvää leipää", kysyy isä uudelleen.
Ei vastausta.
"Olisi kohteliasta vastata", sanoi isä.
"Mä en ehdi vastata, kun haluan syödä tämän nopeasti pois", vastasi Junnu viimein ja jatkoi kauraleivän järsimistä.


"Mannapuuro, mannapuu, Anna Puu", riimitteli Junnu aamiaisella.


"Painitaanko?", kysyi Junnu äidiltä. "Paini sillai kun isikin. Isi ärisee ja murisee."


Äiti ja Junnu ostivat kaupasta jätskit.

Junnu: "Otitko sä toffeen?"

Äiti: "En, vaan minttusuklaan."

Junnu: "Mäkin otan isinä minttusuklaan." 

Junnu katseli vanhempiensa kanssa The Voice of Finlandia. "Voisiko tulla vielä semmonenkin vaihe, missä tuolit on ensin kääntyneenä laulajiin päin ja sit pois laulajista", pohti Junnu.


"Äiti, miksi sä olet niin legomainen? Sulla on samanlaiset hiukset kuin mun legonaispoliisilla."