Matkalla Gotlantiin

Sitten se vihdoin alkoi. Perheen isän loma. Alkajaisiksi olimme päättäneet lähteä reissuun. Lähtökohta suunnitelmille oli ollut se, että kohteeseen pääsee muulla tavoin kuin lentäen. Roadtrip Suomen halki. Ajatus kuulosti kumpaisenkin korvaan hyvältä. Ryppyjä reitille aiheutti kuopuksen matkapahoinvointi. Auton suttaaminen oli kevään mittaan pahentunut siinä määrin, että totesimme suunnitelmiemme kaipaavan mittavaa remonttia.

Pienen aivoriihen päätteeksi voittajaksi selviytyi Gotlanti. Varasimme majoituksen Visbystä sekä laivamatkan Tukholmaan. Sieltä jatkaisimme autolla 60 kilometriä etelään, Nynäshamniin, josta lautta kuljettaisi meidät määränpäähämme. Näppärää. Ei lentoja, ei pitkiä ajomatkoja.

Runsas viikko ennen h-hetkeä huomasimme yhden pienen, mutta tärkeän yksityiskohdan unohtuneen. Lauttamatka Visbyhyn oli varaamatta. Kahden aikuisen ja kahden läppärin voimin suoritetun paniikinomaisen surffailun päätteeksi saimme todeta, ettei yhden yhtäkään lauttapaikkaa ollut enää saatavilla. Ei mistään satamasta, ei mihinkään hintaan, eikä ainakaan haluamillemme päivämäärille.

Lopulta löysimme kohtuuhintaiset ja suht järkevät lennot. Tämä tosin tarkoitti alkuperäisen ideaalin tavoitteen kuoppaamista. Saarikierros omalla autolla jäisi myös tekemättä, mutta totesimme sen olevan kuopuksen kannalta pelkästään hyvä juttu.

Pian saimme lukea lehdistä menomatkaamme uhkaavasta lakosta. Kolme päivää ennen reissua uutisoitiin lakon peruuntuneen. Tuuletimme voitonriemuisesti.

Vihdoin koitti matkapäivän aamu. Mies raahasi rinkkojamme kentälle. "Jaksatko?", kysyin. "Kyllä mä hyvin jaksan", vastasi Junnu, joka kantoi oppaanamme toimivaa männynneulasta ja Autot-lehteä.

Koneessa potkurien kova ääni pelotti Junnua. Jatkossa pitää ottaa kuulosuojaimet mukaan, mietin pidellessäni käsiäni lapsen korvilla. Perillä odotimme matkatavaroitamme. Turhaan. Molemmat rinkkamme ja kuopuksen rattaat olivat syystä tai toisesta jääneet nousematta koneeseen. En ollut pakatessa varautunut siihen, että suoralla lennolla laukkumme voisivat jäädä matkan varrelle. Nyt se kostautui.

Majapaikkaan päästyämme alkoi tuulla ja ripsiä vettä. Sääennuste lupasi ilman pahenevan iltaa kohti. Matkatavaroiden arvioitu saapumisaika oli seuraavana aamupäivänä. Suurin osa hygieniatarvikkeista oli mukanamme ja päätimme pärjätä päällämme olevalla vaatekerralla. Ruokaostoksille meidän oli kuitenkin päästävä. Arvoimme hetken kumpi lähtisi kauppaan. Koska miehellä oli vain kevyt kesäasustus ja tuulinen sade sen kun yltyi, heitin takkini niskaan ja suuntasin urhoollisesti ovelle. Ovensuussa mies taikoi repustaan sateenvarjon. Se tuntui sillä hetkellä lottovoitolta. Mahtoikohan pantata varjoa tahallaan ja katsoa kestääkö vilukissa-vaimon kantti hyytävää juhannussäätä.

Lähikaupalle oli kävelytietä pitkin runsas kaksi kilometriä, oikoreittiä matkaa tulisi vain puolitoista kilsaa. Epämääräisistä ohjeista huolimatta väsymys ohjasi oikopolulle. Eihän sekään ihan putkeen mennyt. Kännykän askelmittari kertoi kilometrejä kertyneen tuplasti. Paluumatkalla suunnistustehtävä onnistui paremmin.

Iltaa kohden tuuli yltyi hurjaksi ja sade hakkasi ikkunoihin. Asumuksemme oli jonkinsorttisesta lämmityksestä huolimatta melko kalsea. Näppituntumalta hanoista tuli ainoastaan jääkylmää vettä. Mitähän seuraavaksi. Hytisin olohuoneen sohvalla peiton alla ja seurasin kolmipäisen, 12-raajaisen olion pyörimistä lattialla. Se ilmoitti olevansa Isilisko. Sillä tuntui olevan kaikki hyvin. <3


Reissussa sopivasti rähjääntynyt,
Jokusten mutsi


Ps. Linkistä Visby kuvin -postaukseen.

Lomakotimaisema ruudun takaa.