Äiti oli tehnyt meksikolaista papupaistosta. Junnu katseli lautasta:
Mun järki estää maistamasta.
Äiti ja lapset olivat käyneet katsomassa poikien uutta serkkua. Junnu innostui kovasti pienestä sukulaisestaan.
Oisko sunkin masussa vauva?, kysyi hän äidiltään toiveikkaana.
Ei ole kovin todennäköistä, että tämän ikäinen enää saisi lapsia, vastasi äiti.
Niin, sä oisit sit legendaarinen, totesi Junnu.
Voi jumalan lauta!, huudahti kuopus.
Ja pari päivää myöhemmin:
Onko jumala kirosana?
Äiti pohti hetken miten vastata ja päätti pitkän selityksen sijaan oikaista:
Ei ole, mutta se jumalauta on.
Äiti, sä sanoit sen kirosanan.
No niin, kun kerroin mikä on kirosana ja mikä ei.
Oisit sanonut sen ilman ääntä.
Miten se ois asian selventänyt?
Kyllä mä silti oisin sen kuullut.
Voitko halkaista tämän karateiskulla, kysyi kuopus aamiaispöydässä ja ojensi leivän isälle.
Mä tiedän sun vastauksen melkein kaikkiin mun kysymyksiin, kertoi Junnu äidille. Tässä on mun muistilista:
Jos mä kysyn, että saanko pelata, vastaus on useimmiten ei.
Jos mä kysyn, että pelataanko lautapeliä, vastaus on joo, jos on sopiva hetki.
Jos mä kysyn, että leikitäänkö, riippuu mikä leikki se on.
On se kyllä kumma, että miksi muka keskisormen näyttäminen on niin rumaa. Se on kuitenkin ihan samanlainen sormi kuin muutkin, tuumaili Junnu.
Voitais piirtää pilvenpiirtäjä. Semmonen talo, joka piirtää pilviä, pohti kuopus.
Äiti ja lapset keskustelivat Korvatunturista.
Miksi sen nimi on Korvatunturi, pohti 4-vuotias. Varmaan siksi, että se kuulee kaiken.
Ja niin päin pois, lopetti isä virkkeensä.
Ai, niin päin pois vai eteenpäin, pohti kuopus.
Toivoisin joululahjaksi rannekellon, oikean puhelimen, vauvanorsun, muttei mitään villiapinoita, luetteli perheen pienin.
Isä ja äiti söivät pizzaa, jonka päällä oli jalopenoa.
Tiesittekö, että jalopeno on ensimmäinen avaruuteen matkannut pippuri, kysyi Junnu.
Mä en halua, että mun nimi on Veikka. Haluan, että mun nimi on Haukka, totesi kuopus.
Äiti voitko tulla katsomaan?
Mikä siellä on hätänä?, kysyi äiti.
Mun purkka tipahti yhden (Monopolin) talon sisään, enkä mä saa sitä nyt pois.
Ei maailma onneksi siihen kaadu, lohdutteli äiti Junnua.
Niin, miten se voisi kaatua, kun maailma on pallo, joka on avaruudessa, tuhahti Junnu.
Koululainen oli kotona flunssan vuoksi. Äiti oli luvannut, että lapsi saa äidin koulutuksen aikaan pelata hetken kännykällään. Äiti ohjeisti lasta, ettei koulutuksen aikana tulisi juttelemaan. Paitsi, jos olisi supertärkeää asiaa, silloin hän voisi kirjoittaa asian vaikkapa paperille. "Niin, jos sä pystyisit esimerkiksi estämään maailmaa räjähtämästä", tämä pohti. "Juuri niin", vastasi äiti naurahtaen. Muutamaa minuuttia ennen sovitun peliajan alkamista äidin eteen ilmestyi lappu, jossa luki: Voinko jo aloittaa pelaamisen.
Äiti kertoi lapsille muistoja omasta lapsuudestaan.
Missä mä silloin olin? Olinko mä kuollut, kysyi Veikka.
Kuopus aivasti vahingossa ruokaansa.
Nyt se varmaan maistuu makeammalle, pohti lapsi tapahtunutta.
Jos jää rankka päivä taakse, niin mikä päivä sitten tulee eteen, pohti perheen pienin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti