Jokusten Sanomat 2/2019

Äiti ripusti lasten kanssa pyykkejä kuivumaan. "Äiti mulla on täällä sun tissit", huusi perheen pienin ja roikotti käsissään äidin urheiluliivejä.

"Äiti, mitä tarkoittaa hupsista keikkaa?", kysyi kuopus.
*Äidin selitys*
"Minä en sano hupsista keikkaa, koska minä olen Veikka", totesi lapsi siihen.


Mummu oli yökylässä.
"Missäköhän mun hammasharjani on?", mietti mummu.
"Dinosaurus on syönyt sen", vastasi nuorimmainen heti.


"Onko sulla kakkahätä?", kysyi äiti kuopukselta.
"Ei vastausta", kuului napakka vastaus.


"Sulla on toi oma Exceli", sanoi isä Junnulle.
"Ai mikä henkseli?", ihmetteli perheen pienin.


"Äiti sulla on kivat kengät. Minäkin haluan sitten äitinä tai isinä tommoset. Nyt kun olen lapsi, mulla on tämmöset", pohdiskeli kuopus.


Äiti pelasi kuopuksen kanssa lasten Aliasta:
"Tää on semmonen, mikä kulkee autotiessä." (käärme)
"Tää on semmonen, mikä syödään näillä", selittää kuopus ja osoittaa hampaitaan. (letut)
"Tää on semmonen, mikä ottaa hiekkaa pois." (kaivuri)
"Tää on semmonen, mikä huutaa." (tiikeri)

"Voi hyvänen aika, mä en näe kyllä enää mitään", kauhisteli äiti kun yritti tihrustaa pientä pränttiä purnukan kyljestä.
"Nääksä mut?", kysyi Junnu huolestuneena.


"Äiti, mä pyöritin autossa niin lujaa päätä, että tuntui kuin oltais oltu paikallaan", kertoi Junnu.

Äiti veti poikia pulkassa päiväkodilta tultaessa. Paksun tuoreen lumikerroksen peitossa ollut maasto alkoi viedä äidistä mehut. Ylämäen kohdalla hän pyysi Junnua nousemaan pulkasta.

"Äiti, kyllä sun kannattaa vetää aika rankkoja lasteja niin sun lihakset kasvaa", tokaisi Junnu vastaukseksi ja jäi istumaan pulkkaan.

Jokusten Sanomat 1/2019

Junnu ja isä kasasivat lapsille kerrossänkyä. Kuopus seurasi tilannetta tarkkaavaisena vierestä.
"Näetkö sä jossain sitä Leathermania?", kysyi isä Junnulta.
"Mun Peter Pan on täällä", totesi perheen pienin innostuneesti.


"Haluatko mehua?", kysyi äiti perheen pienimmältä.
"Joo en", tämä vastasi.
"Mitäs se tarkoittaa?", kyseli äiti vielä.
"Se tarkoittaa joo ei", vastasi lapsi.


Äiti ja kuopus keskustelivat sukulaisuussuhteista.
"Mikä on vaari?", kysyi lapsi.
"Vaari on isin isi."
"Mikä on Tiina-mummo?"
"Tiina-mummo on vaarin vaimo, niin kuin äiti on isin vaimo."
"Ai niin kuin Veikka on Junnun vaimo?"


"En tykkää omppumehusta, kun se on niin herneen näköistä", analysoi kuopus makumieltymyksiään.


Junnua on viime aikoina kiinnostanut kovasti, miten asiat sanotaan eri kielillä. Pikkuveli osallistui myös keskusteluun ja kysyi:
"Mitä suomet puhuu kieleksi? Mitä ruotsit puhuu kieleksi?"


"Äiti on rakas tai sitten sohvalla se makas", riimitteli Junnu.


"Äiti, onks ää ja öö vokaaleja?", kysyi Junnu.
"On ne", vastasi äiti.
"Mun mielestä ne vois olla konsonantteja, kun ne on niin kummallisia", pohti Junnu.


Äiti kirjoitteli hätäisiä muistiinpanoja. Junnu seurasi vieressä:
"Kirjoitaksä jotain kiinaa, kun ei tosta saa mitään selvää?"


Junnu katseli pissalla olleessaan kattoon:
"Mun ei tarvi kattoo sinne päinkään, kun mä tiedän siitä lorinasta et se menee pönttöön."

Äiti ja isä hassuttelivat lapsille saadakseen heidät innostumaan hampaiden pesusta.
"Mä luulen, että teillä on kasvanut huumorintaju", totesi Junnu mietteliäänä.

Mitä isoveli edellä, sitä pikkuveli perässä. <3

Yksi lauantai

Jompikumpi lapsista herää aina ennen kuutta, niin tänäänkin. Toisin käy ainoastaan vanhempien toiveissa ja mummulassa. Viikko sitten karkasimme kahdestaan Vanhan Rauman puutaloidylliin. Lapset jäivät kokonaiseksi vuorokaudeksi mummun hellään huomaan. Toinen oli herännyt varttia vaille, toinen varttia yli k a h d e k s a n. Kotona palattiin jälleen normaaliin arkirytmiin. Tietysti.

Keittelin aamupuuroa. Vessasta kuului Junnun parahdus. ”Äitiiii!” Löysin pytyltä järkyttyneen näköisen poikaseni. ”Äiti, mun lempiauto tippui pönttöön”, itki Junnu ja osoitti löysähkön kakan ruskeaksi värjäämää vettä. Suoritin pelastusoperaation jälkikasvuni tarkkaillessa toimenpidettä vierestä. Mies yritti ehdottaa, että käyttäisin apuna Ryhmä Haun Rollen pihtejä. Päätin olla sotkematta enempiä leluja ulosteeseen ja selviytyä tehtävästä ilman Ryhmä Hauta. Onnistuneen pelastustehtävän jälkeen aloin pestä kulkuneuvoa. ”Äiti, älä pese sitä autoa. Se ruostuu, jos sä peset sitä”, itki Junnu. ”Joskus on vain huonoja vaihtoehtoja ja silloin on valittava se vähemmän huono”, vastasin ja kehotin Junnua olkkariin pukemaan. ”Äiti, sä oot laittanut vaatteet liian vaikeeseen paikkaan. Ne on aina sohvalla ja nyt ne oli tossa tuolilla,” huusi kaavoihin kangistunut lapseni kohta. "Jaaha", ynähdin vastaukseksi.

Aamupalan, Kimblen ja Afrikan tähden jälkeen kuopus halusi syliini. Samassa hän oksensi asusteemme vaihtoon. Koska kyseessä oli jo kuudes vatsatautipäivä, varasin lääkärin jo toistamiseen samalle viikolle. Ennen lääkärireissua kipaisin viemässä auton päiväksi kemialliseen pesuun. Takapenkin selkämystä komistivat vielä maanantaiset oksennustahrat mummulareissun jäljiltä.

Junailin kuopuksen kanssa lääkäriin. Tohtori epäili, että kyse on normaalista vatsataudista, vaikka pitkä onkin. Kehotti antamaan Floridralia ja ottamaan mukaan ulostenäytepurkin siltä varalta että tauti vielä pitkittyy. Viestittelin apteekista tilannetietoa kotiin. Ai niin, se hiton purkki. Kärräilimme takaisin lääkäriasemalle hakemaan unohtunutta kakkaputkea.

Paluumatkalla kuopus nukahti rattaisiin, mutta jatkoi onneksi uniaan omassa punkassaan. Lähdin Junnun kanssa läheiselle tekojäälle, jonne olimme sopineet muutamien lapsiperhetuttujen kanssa luistelutreffit. Luistelun jälkeen Junnu ja naapuruston lapset touhusivat jääkoneen tekemällä lumikasalla. Kotiin palatessamme selkä alkoi ilmoitella ettei ollut tykännyt luistelusta. Laahustin hakemaan auton pesusta. Kun tulin kotiin, mies seisoi keskellä olkkarin lattiaa ja huitoi kaikkialle käsillään. Lapset puikkelehtivat kiljuen hänen jalkojensa välistä. Leikkivät kuulemma viljapeltoa. Viiden tunnin yöunet alkoivat painaa. Menin hetkeksi sohvalle pitkäkseni. Lapset leikkivät yllättävän sopuisasti keskenään. Nautiskelin näkemästäni. Sitten muistin aamuiset oksennusvaatteet. Nousin pyykkäämään niitä.

Iltatoimien jälkeen vein lapset nukkumaan. Laskeskelin mielessäni, että vaikka päivä oli täynnä jos jonkinlaista touhua, niin millekään normiaskareille ei ollut jäänyt aikaa. "Semmonen setti", huokaisin olkkariin palatessani. ”Paistoiko siellä tänään aurinko?”, kysyi mies. Ratkesin nauramaan.

Joulukuisin terveisin, 

Jokusten äiti

Jokusten Sanomat 8/2018

"Oon ihan töttöröö", huokaisi äiti ja heittäytyi sohvalle.
"Et sinä ole töttöröö, sinä olet äiti", totesi perheen pienin napakasti.


"Juuri tuli, juuri tuli, juuri tuli", hoki pikkuveli mietteliäästi kesken aamiaisen. Muut odottivat mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. "Ei mitään juuri tulia", jatkoi kuopus hetken kuluttua.


Isä ja lapset piirtelivät.
"Jos auringolle piirtää siivet, se vois olla lintu", tuumasi kuopus.


Äiti kertoi olevansa lähdössä töihin palaveriin.
"Äiti, millainen palaveri sulla on? Tarkoittaako se, että sulla palaa veri?", vitsaili Junnu.


Automatkalla radiosta tuli Rammsteinia.
"Tosta rockista en saa kyllä mitään selvää", totesi Junnu.


"Isi, leikitäänkö sitä, kun Akulla ja Roope-Sedällä oli painovoima sivuttain?", pyysi Junnu.


Äiti avasi auton ovet kaukosäätimellä. "Miksi valot vilkahti?", kysyi kuopus. "Koska avasin auton ovet", vastasi äiti. "Eiku siksi että painoit nappia", totesi lapsi siihen.

"Tulisitko tänne pöydän ääreen?", pyysi isä perheen pienintä.
"Pieni hetki, rekiretki", loruili tämä vastaukseksi.


Pojat katsoivat mummulassa Tanssii tähtien kanssa -finaalia. Kuopusta hämmensi kun yksi finalisteista heittäytyi kesken tanssin maahan. Hän matki tanssijaa yhä uudelleen ja uudelleen. "Ei näin tanssita", tuomaroi poika maton rajasta.


Kuopus haukotteli illalla makoisasti.
"Oletko väsynyt?", kysyi äiti.
"Se oli haukotus, ei se ollut väsymys", vastasi lapsi.

Junnu halusi laatia toimenpidelistan lauantaipäivän askareista. Hän pohti, minkä laittaisi listan seitsemänneksi kohdaksi. Äiti ehdotti siihen leikkiä. ”Ei leikki ole mikään toimenpide”, tuhahti poika.

Tippa linssiin

Sain tänään mojovan mikrobimoukun olkavarteeni. Seuralaiseni puolestaan imuroi viljelysmaljan sadon suoraan nokkaonteloihin. Tyytyväisyys valui kehoihimme, vaikka edessä olisi vielä selviytyminen villinä hilluvasta väkijoukosta. Tehtävää onneksi helpotti mellakoitsijoiden perässä puuskuttava järjestyshenkilöiden lauma. Loikkasimme kuohuvaan odotusaulaan. Väistin kyynärpään. Potkaisin vahingossa kirahvia. Kiperien käänteiden jälkeen heittäydyimme ovelle. Pihalla katsoimme helpottuneina toisiamme. Avoimen neuvolan influenssarokotusten hullut päivät olisivat perheeltämme tämän vuoden osalta ohi. Tallustelimme viisivuotiaan kanssa takaisin tarhan rauhaan.

Lasten lääkitseminen on aina yllätyksellinen tragikomedia. Jokunen päivä takaperin pureskelimme porukalla iltapalaa. Nuorempi muksuista porasi keskittyneesti etusormellaan banaanista nokkahuilua. Isoveikka märehti annostaan etuhampaiden ja ylähuulen välisessä taskussa. Kaikki sujui tavallisen leppoisasti, vaikka silmätulehdus nassikoita kiivaasti kurittikin. Sitten kolistelin kaapista apteekin antimia. Kaksikon korvat hörähtivät. Esitys oli alkamassa.

Lämmittelynä toimi struuttaus troppia matalamman mukulan kurkkuun. Sama sankari kumosi päälle vielä pontevan Precosa-grogin. Sekoitettuna, ei ravistettuna. Varsinainen show syttyi silmätipoista. Kohtaukseen sisältyi pikkuitkut, ärhäkkä motkotus, lievä kahdensuuntainen uhkailu, maanittelu ja loppulohduttelu. Sisäänhengityksen jälkeen vuorossa oli vanhemman vesselin visuaaliaistimen voitelu. Alaluomen alle piti ujuttaa sentti salvaa. Toimitus on periaatteessa mutkaton ja teknisesti yksinkertainen. Jos verkkokalvon verhot sijaitsevat hysterian partaalla piehtaroivan pikkumiehen päässä, nousee vaikeusaste kuitenkin jyrkästi. Välillä uhri mäkätti kovaan ääneen ja hengästymättä, ettei saa henkeä. Kun voide oli survaistu silmän pintaan, hän valitti menettäneensä näkönsä lopullisesti. Parin luomenläpsäytyksen jälkeen aisti palasi kuin taikaiskusta. Kaikki oli viimein hikisesti ja hyvin. Siirryimme nukkumaan. Lepo tuli tarpeeseen, sillä seuraavana päivänä olisi vuorossa lääkärin määräämät kuusi esitystä.


- Jokusten isä


Ps. Aamun ensimmäinen näytös starttasi vartin vuoropuhelulla sängyn alla piileskelevän protagonistin kanssa. Lopulta pääsimme toimeen. Pyysin väkkäränä pyörivää pojanpätkää pysymään paikallaan, etten vahingossa tökkää tippapurkilla tiiraimeen. "Ei se haittaa vaikka tökkäisit ja menisi näkö, näen silti toisella silmällä!", elämöi lääkittävä vastaan. Kolmannen kerran ja pikkuveljen maltillisen suorituksen seurattuaan homma sujui kuin rasvattu.

Ps2. Lääkäriaseman laboratorion nieluviljelyn yhteydessä voi muuten ketterästi testata myös äänijänteet, kuuloelimet ja painitaidot. Kaikki olivat kunnossa.

Ps3. Taistelu on tältä erää voitettu. Nyt vain odotamme seuraavaa ilmoitusta päiväkodin ovessa.

Ps4. Kuvassa on älyhautomomme kehittämä lääketieteellinen vimpain, jolla voi tarkastella tilannetta kuin tilannetta hieman tavallista pidemmällä tähtäimellä, eri suuntiin ja vaikka tulehtuneemmallakin silmällä. Laitteen nimi on luonnollisesti kekkaputki.

Tenava-aiheisia tuokiokuvia

Rokki soimaan!

Tänään sain kuulla hyviä ja huonoja uutisia. Ensin hyvät. Keskipäivän raukean helteisen hiljaisuuden katkaisi viisivuotiaan tormakka toteamus: "Laitetaas kunnon rokki soimaan!" Puntalaveteraanin eisiidiisiinmuotoinen pumppu alkoi hyrrätä. "Mikä mainio ajatus. Onko joku tietty mielessä?" utelin kaivellessani kiivaasti Jimiä, Ramonesia, Wigwamia ja tuoreempia kumppaneita kuunteluun. "Joo. Juha Tapio."

Suunnistajat

Osallistuin eilen Iltarasteille. Suunnistin osana joukkuetta. Yksi ryhmästämme kinasi reittisuunnitelmasta alusta lähtien. Hän kirmasi puolitoistavuotiaan itsevarmuudella, pelkkä kompassi kaulassa keikkuen jokaisen risteävän polun varrelle ja ryteikön uumeniin. Kaksi tiimimme pihkaniskaa säntäili ajoittain vinhaa hippastelusiksakkia, huudellen samalla: "Ei me tarvita karttaa!" Suurimman osan matkasta nämä viisivuotiaat jaksoivat kuitenkin kiinnostuneina opetella suppia ja suuntimia. Kolmesti pysähdyttiin puskapissille. Puolessa välissä kokenein lätkänleimaaja tajusi eväiden jääneen repusta. Hän pinkoi takaisin lähtöpaikalle etsimään murkinaa muun joukkueen maristessa nelosrastin liepeillä. Maalisuoralla kompassi kalahti silmäkulmaani. Hartioilta hihitettiin. Lenkin pituus oli puolitoista kilometriä. Aikaa matkaan kului 1.36.29.

Unitutkimus

Olen tehnyt viime aikoina unitutkimusta. Tulosten mukaan alle viisivuotiaat nukahtavat 95 prosentin varmuudella viimeistään Seitsemän miehen voiman Simeoni-värssyjen väliin. Niin kävi eilenkin. Ehtoo ennen iltalaulantaa oli vauhdikas ja tapahtumarikas. Tuntui kuin olisin ollut sähäkässä seikkailuelokuvassa. Jouduin juoksemaan, hyppimään, ryömimään, setvimään kiperiä tilanteita, tanssimaan, laulamaan, laittamaan ruokaa, ottelemaan ja vitsailemaan ankarasti. Minua taklattiin, tuupittiin, nyhdettiin, survaistiin, huitaistiin, potkaistiin ja minulle kiukkuiltiin kipakasti. Juttelin sujuvasti täysin käsittämätöntä kieltä. Lisäksi jalassani roikuttiin, astuin auton päälle, minut luvattiin nakata pysyvästi roskikseen ja myrkyttää. Kannoin parikymmentä liikennemerkkiä varikolle. Tarina päättyi kaikesta huolimatta onnellisesti. Päähenkilöt sopivat kiistansa ja isiä halattiin antaumuksella. Sitten naurettiin yhdessä ja mentiin lopulta nukkumaan. The End. Ps. Porukalla päätettiin kuvata älypäpättimien videokameroilla ihka oikea elokuva. Nimeksi tulee Kekkapoika ja Kuhmukaali.

Siivousta

Heräsin aikaisin. Järjestelin talollisen tavaroita. Imuroin isolla vaihteella. Luuttusin lattian loistavaksi. Toisin sanoen ahkeroin useamman tunnin hikirauhaset hengästyneinä pulputen kodin tallustelupintojen puhtaanapidon parissa. Puolipäivä päätti puuskani.

Neljään mennessä laminaatti oli kyllästetty kaksilla katin laatoilla, kulhollisella kalakeittoa, muussatuilla irtovihanneksilla, pikkupojan huppistapissillä, kansi auki ravistetulla jugurttipurkillisella ja jollain epämääräisellä, mahdollisesti eloperäisellä liisterillä.

Katselin teosta ja hyräilin itsekseni.

elon sotkuissa väsy karttuu
mieleen miehen räsy tarttuu

hetken kuuraa kunnes malttaa
tehtävä vaatii nuijaa ja talttaa

vaivihkaa pinnistää suloisen
tuuman tuoksuvan alakuloisen

puhtaus on vain puoli ruokaa
tyytyväinen peräsuoli huokaa
ja puhahtaa vielä päälle
äkkiä lisää tensidejä tuokaa


Kekkavisio

Huollan muutaman päivän kahta touhukasta pikkupoikaa yksin. Pestini alkoi perjantaina. Mietin mitä tekisin selvitäkseni tehtävästä. Yhtenä ratkaisuna kasvatin lastemme ruutuaikaa rutkasti.

Parin illan perusteella sanoisin, että päätös kannatti, vaikka oma vapaa-aikani ei ratkaisusta lisääntynytkään. Sen sijaan esitettävien ohjelmien suunnitteluun, luomiseen, tuottamiseen, askarteluun, esittämiseen, seuraamiseen ja jälkianalyyseihin on kulunut kosolti kotvia. Toisaalta jos riemu olisi rahayksikkö, tätä viestiä naputtelisi rikas mies.

Kuvassa on Kekkavision testikuva. Se toimii myös muistilappuna kanavan keski-ikäisimmälle konttorirotalle arkisen työelämän totuuksista. Taustalla puolestaan makoilee yrityksen maskotti sekä luonto- ja eläinaiheisten ohjelmien koko näyttelijäkaarti.

Kekkavisio saattaa jatkossa tarjoilla julkisiakin muksutv-kanavia. Säädä siis antennit kuumiksi ja pysy linjoilla!

- Jokusten isä

Jokusten Sanomat 7/2018 - synttärinumero

"Voi kiitos kultaseni!", sanoi äiti kuopukselle tämän tyhjennettyä oma-aloitteisesti kauppakassit keittiön pöydälle.
"En ole seni. Mikä on seni?", ihmetteli lapsi.


Perheen pienin katseli aamuhämärällä ikkunasta ulos:
"Onko puussa valoa?", kummasteli hän katulamppua.


Äiti ja kuopus keskustelivat päiväkodin aikuisista.
"Minkäs nimisiä aikuisia teidän ryhmässä olikaan?", kysyi äiti.
"Rosa. Hanna", luetteli lapsi.
"Eikös siellä ole myös Tuulia?", mietti äiti.
"Joo ja satoi", jatkoi kuopus innostuneesti.


"Minä menin maapallon reunaa pitkin. Hyppäsin sitten alas ja menin Prismaan. Siellä oli kivaa", tarinoi Veikka aamiaispöydässä.


"Satutin käteni kankaankudonnassa pingottajaan", kertoi mummu näyttäen haavaansa.
"Päiväkodissa hoitajalla oli bingo", yhtyi Veikka innoissaan keskusteluun.


Äiti harjasi kuopuksen hampaita.
"Ja sitten vielä irvistys. Pure hampaat yhteen, näin."
"En minä pysty. Mulla on pienet hampaat."


"Äiti, mikä on piu?"
"Jaa-a, mikähän se olisi. Enpä taida tietää."
"Mun ajatus", totesi kuopus.


Isoveli pohdiskeli ruokapöydässä yhteenlaskuja. Pikkuveli osallistui laskuharjoituksiin:
"Mitä on miljoona plus äiti?", kysyi pienin matemaatikko.


Isä piti perheelle perinteeksi muodostunutta Spotify-toivemusiikkituokiota.
"Haluan autolaulun. Sen mitä Ilmari laulaa", toivoi nuorimmainen.
"Nyt on aika vaikea tietää, mitä laulua se Ilmari (päiväkotikaveri) mahtaa laulella", pohti äiti.

Seuraavana päivänä Ilmarin äiti osasi auttaa kinkkisen tehtävän kanssa. Ilmarin autolaulu oli "Perutaan häät, perutaan yhteinen autopaikka."


Perheen pienin istui potalla.
"Minä teen tästä muovailuvahaa", hän tuumasi ja venytteli pippeliään.