Koronakevään viikonlopputouhuja

Perheen pienin oli sunnuntaiaamuna armollinen ja kömpi viereen vasta 6.30. Nukutaan vielä hetki -kehotus osti 10 minuuttia lisää uniaikaa. 6.40 hän alkoi kiskoa yöpuvun lahkeesta ja tivata joko voitaisiin siirtyä olkkariin. Mies nousi lasten kanssa, joten sain jäädä vielä hetkeksi pötköttämään. Väsymyksestä huolimatta en saanut enää nukutuksia, mutta tunnin köllöttelykin teki hyvää.

Kun tulin keittiöön, isä ja lapset maalailivat isomummulle synttärikorttia. Aamupala oli jo syöty. Vaihdoimme osia, mies siirtyi jatkamaan hetkeksi uniaan.

Keitin kahvin ja kananmunia. Junnu kirjoitti korttia. Veikka ei enää jaksanut askarrella. Vähän aikaa toimettomana pyörittyään hän alkoi pihistellä Junnun värikyniä ja kiikutti niitä jonnekin. "Huomaatko mitään?", hän kysyi sitten ilkikurinen ilme kasvoillaan. Junnu marssi lastenhuoneeseen ja haki kynät pikkuveljensä sängystä. "Susta tulisi kyllä mainio salapoliisi, kun keksit heti minne kynät olivat hävinneet", totesin Junnulle.

Laahustin vessaan. Junnu tuli katsomaan minne menin.
- Tulen kohta, touhutaan sitten yhdessä jotain, sanoin ovensuussa roikkuvalle Junnulle.
Pian juoksi perässä kuopus ja kysyi, saisivatko katsoa lastenohjelmia.
- Tehdään tänään jotain muuta, vastasin.
- Kilttiii, aneli lapsi.
- Ei nyt tänään.
- Älä sano mulle mitään, huusi lapsi ja paiskasi oven kiinni. Parkaisusta päätellen jotain jäi väliin. Kyselin mihin sattuu. Ei kuulu sulle, sain kiukkuisen vastauksen.

Aamuun mahtui mm. kirjojen lukemista ja piiloleikkiä. Kun oli minun vuoroni mennä piiloon, kaivauduin lasten kerrossängyn alle vuodevaatelaatikon taakse. Suljin silmäni ja odotin koska lapset löytäisivät minut. Sain loistavaksi osoittautuneen piiloni ansiosta viitisen minuuttia hengähdysaikaa. Hykertelin tyytyväisenä piilossani.

Piiloleikkimme jälkeen lapset aloittivat spontaanin ja melko äänekkään painin. Kohta Junnu tuli esittelemään irronnutta hammastaan. Lauantaitamme oli sävyttänyt marina syömisen tukaluudesta. Junnun purukaluston osanen oli aamupäivän ulkoilun aikana tarttunut eväspatukkaan ja törrötti inhottavasti ulos suusta. Nyt tilanteen helpotettua pojan kasvoilla oli varsin leveä yläetuhampaaton hymy.

Jossain vaiheessa aamupäivää pojat ilmestyivät eteeni. Toinen tuli valomiekan, toinen periskoopin ja pehmobumerangin kanssa jahtaamaan kuulemma pahiksia. Kerroin olevani hyvis. Kilttiii, meillä ei ole muuten pahiksia. Okei, olen pahis, ehdin sanoa ja kissankarvainen pehmobumerangi lennähti suuhuni.

Huomasin purkan roskiskaapin ovessa.
- Veitkö äsken purkan roskiin?, kysyin Junnulta.
- Vein, tämä vastasi.
- Mahtoikohan se jäädä tohon oveen?
- Joo, se vaan tarrasi siihen vahingossa kiinni.
- No josko toimittaisit sen kuitenkin roskikseen asti.

Laiska aamu sai aikaan sen, että ulkoilut jäivät väliin. Mies meni lounaan jälkeen nukuttamaan Veikkaa päiväunille ja onnistuikin tehtävässä melko helposti. Edellisenä päivänä olin yrittänyt samaa, mutta tuolloin sain untenmaille vain itseni.

Iltapäivällä oli aika lähteä ulkoilemaan. Hermoja raastavan ja ylipitkän lähtövetkutteluhässäkän jälkeen pääsimme vihdoin pihalle. Moikkasimme kotipihassa naapurin tyttöä, joka kertoi ulkoiluttavansa muurahaistaan. Muurahaista? Kaikenlaista. Otimme fillarit varastosta ja lähdimme pyöräilemään. Pyydystimme samalla muutamat Pokemonit. Olin muutamaa päivää aiemmin ladannut pelin äitituttavani innoittamana. Se oli erinomainen ratkaisu. Olin itse jo väsynyt tuijottelemaan puissa, aidoilla, pihakeinussa ja milloin missäkin kiikkuvia ihmisapinoita, joten tämä sai houkuteltua lapset laajentamaan reviiriään. Kolmessa päivässä olimme kävelleet melkein 15 kilometriä lähistön Pokestopilta toiselle. Pelin avulla uloslähtemisetkin olivat saaneet uudenlaista sähäkkyyttä. Tämä taika tepsi tosin vain kolme päivää. Tänään se oli menettänyt tehonsa.

Fillarireissusta kotiuduttuamme mies laittoi nopeasti lastenhuoneen ikkunan kiinni. Eilen vastaavassa tilanteessa ehdin ihmetellä, mihin kuopus oli kadonnut. Samassa parvekkeen oveen koputettiin. Vauhtiveikko oli ehtinyt kiivetä avoinna olevasta tuuletusikkunasta parvekkeelle ja seisoi voitonriemuinen ilme kasvoillaan oven takana.

Päivällisen päälle herkuttelimme jätskipuikot. Kuopuksen kasvot olivat sen seurauksena suklaan peitossa. "Annatko paperia kun...", ajatukseni katkesi, mutta humoristi mieheni kiikutti jo pöytään Aku Ankkaa. "Kas tässä, toin pyytämäsi paperi-Akun." Voi elämä, niinpä tietysti.

Ilta sujui yllättävän leppoisasti lautapelien merkeissä. Ainoasta sallitun desibelirajan ylityksestä vastasin minä. Kuopus oli kiivennyt lavuaarin päälle tavoitellessaan saippuaa. Kiirehtiessäni kylppäriin laskemaan häntä alas, pamautin varpaani kivuliaasti vessan kynnykseen. Voivottelin miehelle tapaturma-alttiuttani. "Sä oot niin sähäkkä reagoimaan. Tarvitsisit aikavamman reagointijärjestelmän, koska nykyinen tuntuu aiheuttavan vammoja ja valitusta", totesi mies. Hymähdin vastaukseksi, vaikka pohjimmiltani olin asiasta samaa mieltä. 

Huomenna taas etäelämää ja muuta hullunkurista touhua - tällä kertaa turvonneen varpaan kera.


Jokusten äiti

Etäelämää

Kello kuusi kuopus kiekaisee sängystään ”pyyhkimään” tai jotain muuta humoristiselle tavalleen tyypillistä. Muu perhe nousee pakon sanelemana aika pian sen jälkeen. Minä hoidan lasten kanssa aamuaskareet noin puoli kasiin, kasiin asti. Mies pääsee väkertämään vajaan pari tuntia mainosmaailman kommervenkkien kimpussa.

Junnun tunnemyrskyt ovat hiljalleen tasaantuneet, vaikkakin herkkyys ja pelot ovat edelleen haasteita. Temperamenttinen ja vauhdikas kuopus saa päiviin sävyjä sateenkaaren koko värikirjolla. Viimeistään aamupalalla läikähtää kuppi nurin. Sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti. Sen kaataa joko käsistä singottu puurolusikka tai voileipä. Kun aamupöperöt on syöty ja sotkut siivottu, yritämme saada päivävaatteet päälle. Ihan aina ei kaikilla onnista. Muutamana päivänä nuorimmainen on vedellyt yöasussaan iltaan asti. Hänen hiuksissaan oleva rastoittunut takku näyttää siltä, ettei siihen tepsi enää kuin sakset. Junnusta on näissä asioissa tullut kiitettävän omatoiminen. Aiemmin hajamielinen professoristyyppi unohtui milloin lukemaan vessaan, milloin tuijottelemaan auringonvalon värjäämää eteisen seinää.

Itselläni opetus alkaa tyypillisesti klo 9, joskus 8:30. Yleensä noin tuntia ennen lukittaudun kahvikupin kanssa etätyöpisteeseeni makkariin. Ennen sitä ehdimme vielä selvittää vähintään pari kiistaa. Tällä viikolla sain kutsumanimen puskurikakka. Toinen poika julisti, ettei halua enää olla lapseni, vaan muuttaa Australiaan.

Istahdan vihdoin koneen ääreen virittelemään etäopetusympäristöä. Varmistan, että laitteet piuhoineen ovat kaikki oikeassa paikassa ja toimintakunnossa. Kaivan esiin tarvittavat materiaalit. Viimeistelen suunnitelmiani alkavan opetuksen suhteen. Siinä vaiheessa kun kissa huomaa makkarin suljetun oven ja alkaa vimmattu raapiminen, päästän hänet etätyölinnoitukseeni. Välillä sinne yrittää pyrkiä muitakin, mutta heiltä evään pääsyn.

Työhöni kuuluu pääasiassa yrityskoulutuksia, joiden tyypillinen kesto on 3 tuntia. Näitä päivään mahtuu parhaimmillaan kaksi, joiden välissä on tunnin mittainen tauko. Tuon tunnin aikana hoidan ruokahuollon. Lämmitän lapsille edellisen päivän jämäpöperöt ja yritän itsekin ehtiä ja muistaa syödä jotain muutakin kuin kahvia ja purkkaa.

Mies taas pääsääntöisesti puurtaa päivät pitkät yksinään mainosten kimpussa. Näin ollen – teoriassa – hänellä ei ole niin väliä mihin kellonlyömään hän kuviaan pyörittelee. Hän on siksi pääasiallisessa vastuussa lapsista päiväsaikaan. Koska kuitenkin kiire on kova ja valmista olisi pitänyt olla jo eilen, käytännössä hän joutuu edistämään töitään myös päivisin. Lapset mahdollistavat tämän toisinaan, sillä saattavat hyvässä lykyssä leikkiä tunninkin keskenään nahistelematta. Palaveriaikaan ja muihin kriittisimpiin hetkiin turvaudutaan lastenohjelmiin. Normaalina arkipäivänä meillä tuijotetaan iltaisin ruutua Pikku Kakkosen verran. Nyt niiden parissa vierähtää pahimmillaan parituntinen. Siitä olemme yrittäneet (ja pääosin pystyneet) pitää kiinni, että se on ehdoton maksimi.

Kuopus nukkuu vielä päiväunia. Onneksi. Hänet saa tunnin puudutusoperaation jälkeen torkahtamaan unille kahden maissa. Mies hoitaa yleensä nukutuspuuhat, etenkin jos itselläni on silloin opetusta. Vanhempi lapsi tykkää lueskella paljon, joten päiväuniaika tarjoaa mukavan hiljaisen hetken kaikille. Toisinaan Junnukin kaipaa seuraa. Paras työnteon mahdollistava innovaatio on Monopolin pelaaminen siten, että Junnu heittää noppaa kummankin osapuolen vuorolla ja kysyy mitä ostetaan.

Opetuspäiväni päättyvät yleensä puoli neljältä tai viimeistään neljältä. Silloin pyrin lätkäisemään läppärin kannen kiinni. Samoihin aikoihin nuorempi lapsi kömpii päikkäreiltä. Heitämme jotain murkinaa massuun ja suuntaamme lasten kanssa ulos. Mies jää jatkamaan töiden parissa ja paahtaakin usein ilta- tai jopa yömyöhään asti. Minä puuhastelen lasten kanssa illan. Puoli kympin aikaan pikkuväki hiljenee. Tuolloin hoidan sähköpostit ja muut rästit.

Jos normaaliarjessakin parisuhteelle tai harrastuksille aikaa jää vähän, nyt sitä jää vielä vähemmän. Henkireikäni ovat 1-2 kertaa viikossa tehdyt pitkät iltakävelyt äitikaverini kanssa. Prisman vapaiden kauppakassiaikojen bongailusta on tullut uusi hupi. Saattaa olla, että pitäydyn tässä shoppailumuodossa myös arjen palatessa normaaliksi. Vaikka olen pohtinut sitäkin, maltanko kokonaan antaa sangen epäolennaisen, mutta niin rakkaan harrastuksen kuin vaakanumeroiden ulkoaopettelun tuottaman taidon kokonaan ruostua. Harmikseni huomaan, että viidessä viikossa on unohtunut jo ainakin verigreippi- ja kesäkurpitsapainikkeiden numerot.

Kysyin pojiltakin millaisina he ovat kokeneet nämä uudenlaiset päivämme.
Junnu: Välillä kivaa, välillä tylsää, välillä vähän hurjapäistäkin. Ihan ok siis.

Veikka: Ehkä varmaan kylmiä, välillä kuumia ja välillä sopivia.

Jokusten Sanomat 3/2020

Junnu kertoi äidille, että olivat kaverinsa kanssa keskustelleet siitä, miten vauvat saavat alkunsa:
"Äiti, eiks ni, että mies antaa naiselle sen siemenen, mistä vauva tulee? Kaveri mietti, että mitä sit, jos miehellä on kauhee pissahätä, niin voiks se siemen mennä pissan mukana pönttöön."


Äiti luki lapsille iltasatua, jossa manittiin undulaatti.
"Se on kyllä suomeksi pingviini", valisti kuopus äitiä.


Junnu: "Haluaisin, että musta tulisi isona lääkäri."
Äiti: "Kuulostaa kivalta. Mistä moinen ajatus?"
Junnu: "No kun sit pääsee leikkelemään kaikkia juttuja ja näkee mitä masun sisällä on. Ja pääsee ottamaan röntgenkuvia."


"Mä muistan tän paikan, vaikken oo koskaan täällä käynyt", totesi Junnu pyörälenkillä.


"Eiks ni, et tällä valolla saa mennä?", pohti kuopus ja näytti liikennevalomehujätskinsä vihreää väriä. "Ja jos on kiire, ni saa mennä tällä", hän jatkoi ja näytti keltaista väriä. Äidille tuli kiire korjata pojan käsitystä.


"Saanko mä halin ja pusun?", kysyi äiti kuopukselta.
Tämä mietti hetken ja vastasi sitten:
"Sitten joskus lauantaina."


Lainaus poikien kaksikielisen (suomi&ruotsi) pikkuserkun elämästä:
Lapsen äiti:"Onko sinulla pissahätä?"
Lapsi: "Ei ole."
Lapsen äiti: "Oletko varma?"
Lapsi: "Eiku kylmä."


"Mä meen palomiestehtäviin", ilmoitti kuopus ja marssi alasti kohti lastenhuonetta.
"Laita vaatteet ensin päälle", kehotti äiti.
"Palomiestehtävissä ei tarvi vaatteita", vastasi lapsi määrätietoisesti.


"Jos tää keppi ois ihan vähän pidempi, niin ylettyisin tonne pilviin."

Jokusten Sanomat 2/2020

"Äiti, mä vein sun ajatukset sun suusta. Mä vein sun kaikki ajatukset. Sä et voi enää edes puhua, kun mä vein sun kaikki ajatukset", tuumaili kuopus.


"Mä en halua, että mun synttäreillä lauletaan sitä paljon onnee laavaan", sanoi perheen pienin mietteliäänä.


"Äiti, jos me lähdetään johonkin reissuun, niin mä osaan pysäyttää pissan että päästään nopeasti", kertoi pikkuveli.


Äiti kauhisteli Junnun pitkiksi kasvaneita varpaankynsiä.
"Älä sano mitään, mikä loukkaa mun tunteita", tuhahti Junnu.


"Äiti, voitko sä pompotella tissejä?", kysyi Junnu.
"No en voi. Miksi sä tollaista kysyt?"
"No kun katottiin isin kanssa yhtä ohjelmaa (Wipeout), niin siinä yks mies pompotteli tissejään ennen kuin lähti radalle."


Pienen ihmisen murheita.
"Tänään menee kaikki huonosti", parahti Junnu itkuun. "Ensin päiväkodissa rikottiin meidän lumiukko, mä en saanut tehtyä autoille mega-aivoja, eikä nämä kirjaimet mene kunnolla. Kirjoitin vahingossa ärrän, kun piti tulla pee."


"Sä oot parhain tyttö", sanoi kuopus äidille. <3


"Äiti, mä oon joskus nähnyt semmosen zombin, joka imi aivot mun päästä. Sit se palautti ne eri paikkaan. Se palautti ne jalkoihin", tarinoi perheen pienin.
"No huh huh, missä moisen zombin olet nähnyt?"
"Päiväkodissa. Se tuli sinne sen kodista."


Äiti skrapasi aamusella auton tuulilasin.
"Ois kätevää, jos pyyhkimissä ois terä, niin se ottaisi noi pois", pohti 3-vuotias.


Junnulla oli viikonloppuna ekaa kertaa kaveri yökylässä. Pojat päättivät iltasella kehitellä Lego-tulostimen. He kaivoivat innoissaan esiin Junnun työkalupakin ja alkoivat suunnitella tulostinta. Luonnoskuvan viereen pojat raapustivat tarvikelistauksen: 60 ruuvvia ja naulaa, 60 pyöryläholkkia, 60 paksua holkkia, 9 metallilevyä, 2 maalipurkkia, 1 ai pädi, 1 laturi, 1 sähköjohto, 3 pientä metallilevyä, muovia ja pahvia.

Jokusten Sanomat 1/2020

"Sä oot kyllä välillä aika, ööö..., viisas", mutisi Junnu äidille.
"Voi kiitos, mutta miten musta tuntuu, että sun teki mieli sanoa ensin jotain muuta."
"No joo, että sä oot välillä aika ärsyttävä."


"Jos otat vielä kolme lusikallista, kun oot kolmevuotias", ehdotti äiti.
"Eiku mä otan viis lusikallista, kun mä oon kohta viisvuotias", vastasi Veikka.


"Kun vettä tulee, niin mun suussa sataa", pohti Veikka vettä juodessaan.


"Kiitos", sanoi kuopus ja aikoi poistua ruokapöydästä.
"Etkö ota lisää?", kysyi äiti.
"Mun ruokahalu on jo valmis", vastasi lapsi.


Junnu ja Veikka keskustelivat:
"Ai huomenna? Huomenna on päiväkotipäivä."
"Ei huomenna, vaan toisena huomenna."
"Ai ylihuomenna?"
"Eiku keskihuomenna."


"Mä söin vasta yhden leivän", sanoi Veikka.
"Ainakin mä annoin sulle kaksi leipää. Kukas sen toisen söi?", kysyi äiti.
"Varmaan dinosaurus."
"Mistäs se tänne tuli?"
"Liitukaudelta."


"Isi, kuunteles tätä riimiä", sanoi perheen pienin riemuissaan.
"Kananmuna, kanankana."


Pikkuveikka seurasi sivusta, kun Junnu ja isä pelasivat shakkia.
"Uhkaisko mua kukaan, jos mä siirtäisin tän tähän?", kysyi Junnu isältä.
"Mä voin uhkata sua", innostui Veikka.


"Menepä sukeltamaan haalariin", kehotti äiti kuopusta.
"Eiku mä haluan sukeltaa uimahallin veteen", tuhahti lapsi.


"Olet superihana", sanoi äiti perheen pienimmällä rutistaen tätä samalla.
"Olet super-super-super-super-super...marsu", vastasi kuopus.
"Olet super-super-super-superpark", jatkoi Junnu.


"Äiti on tarkempi, mutta isi on hauskempi", analysoi Junnu vanhempiaan. "Äiti on välillä vähän ärsyttävä. Ja niin on isikin", jatkoi hän pohdintaansa.


"Ostitko Prismasta tän talon?", pohti kuopus kotipihalla.
"En ostanut", naurahti äiti.
"No ostiko isi tän Prismasta", jatkoi kuopus kyselyään.


Veikka hörppäsi vettä, muttei nielassut sitä heti.
"Mä lämmitän tätä vettä ensin mun suussa", kertoi hän kulautettuaan lopulta vetensä.


"Mun hampaat taitaa olla aika väsyneet", tuumaili kuopus.
"Väsyneet hampaat? Mistäs se johtuu?", ihmetteli äiti.
"No kun mä oon syönyt niin paljon", vastasi lapsi.


”Siirry vähän taaemmas, ettet osu koko ajan tuohon edellä olevaan tätiin”, sanoi äiti levottomasti kassajonossa liikehtivälle 3-vuotiaalle.
”Ai tähän vai?”, kysyi poika ja tökkäsi sormellaan naista takapuoleen.

Jokusten Sanomat 10/2019

"Mun energiat meni epäkuntoon kun mä juoksin niin paljon", puhisi pikkuveikka hiki hatussa.


"Laitoitko kypärän V-tyylisesti?", kysyi Junnu.
"V-tyylisesti?", ihmetteli äiti
"Sillai että kypärän nauhat on V:n muotoisesti", kuului vastaus.


"Muinaiskakka paljastui aarteeksi", luki Junnu Tiede-lehdestä. "Varmaan kun Afrikassa voi tehdä taloja kakasta", hän pohti.


"Tätä on nyt vähän outo sanoa, mutta mä näin semmosta unta, että sä joit kuraa", kertoi Junnu äidille aamusella.


"Tuutko isi tänne?", huusi Junnu vessasta.
"No mikä siellä on?", vastasi isä.
"Voitko suoristaa tän vessapaperin?", pyysi tarkkaakin tarkempi lapsi.


Posti toi mukanaan Tervetuloa kouluun -oppaan. Junnu lueskeli sitä kiinnostuneena. Erityisesti kielivalinnoista kertova kohta laittoi miettimään.
"Mä haluan valita viron, kun mä osaan jo yhden jutun, kun isi on opettanut. Tere tulemast."


"Tykkään olla mieluummin äitin sylissä kuin isin, kun isillä on parta ja se on ihan hikinen, kun se jumppaa niin tosi tosi tosi paljon", totesi kuopus äidin sylissä.


"Haluatko kurkkua tai porkkanaa?", kysyi isä Veikalta päivällisellä.
"Mä haluan kaikkea, mikä on kovaa. Isi voi syödä kaikki, mikä on kivikovaa", vastasi lapsi.


"Äiti, arvaa kuinka paljon mä rakastan sua?", kyseli Junnu.
"No kuinka paljon?"
"Yhtä paljon kuin maailmassa on siivousurakkoja."


Lapset pelasivat äidin kanssa lautapeliä.
"Kuka on johdossa? Onko Veikka?", kysyi Junnu.
"Ei tässä pelissä taida olla vielä varsinaisesti kukaan johdossa", vastasi äiti.
"Oo-on, on johtoja", intti pikkuveli.


Äidiltä pääsi suutuspäissään kirosana. Lapset puivat asiaa pitkin päivää. "On se kumma, kun 42-vuotias vielä sanoo kirosanoja", hämmästeli Junnu.


Äiti tuli tyytyväisenä kampaajalta.
"Sun täytyy mennä takaisin kun ne on vieläkin tähän asti", totesi perheen pienin ja osoitti kädellä kulmakarvojaan.


Kuopuksen ja äidin iltakeskustelu:
"Eiks niin, että jos meitä ei olisi olemassa, niin tätä taloakaan ei olisi olemassa."
"Kyllä tämä talo silti olisi olemassa, vaikkei meitä olisikaan. Joku muu voisi asua tässä."
"Mutta eiks niin, että jos meitä ei olisi olemassa, niin koko maailmaa ei olisi olemassa?"

Ninjojen nukkumaanmenoaika.

Jokusten Sanomat 9/2019

"Jos tulis silmään haava, pitäisi laittaa silmään laastari. Sit ei kyllä näkis", järkeili perheen pienin.


"Sit kun syö ja nukkuu, niin kasvaa isoks. Sit voi vaikka keittää jotain", funtsaili kuopus.


"Mä luin niin keskittyneesti, että alkoi sattua otsaan", vaikeroi Junnu.

"Oot aina rakas, mutta välillä kyllä aika hassu", sanoi Junnu äidille. 

Äiti oli nukuttamassa lapsia.
"Laita vaan silmät kiinni", kehotti hän pikkuveikkaa, joka hyöri ja pyöri sängyssään.
"En viitsi laittaa silmiä kiinni, kun muuten mä nukahdan", totesi lapsi.


"Äiti, haluaisitko sä maistaa jättisuurta omenaa?", kysyi Junnu.
"Mikä ettei, voishan se olla kiva."
"No hyvä, mulla on nimittäin kehitteillä omenansuurennuslaite", innostui perheen pieni Pelle Peloton. "Mä suunnittelen myös semmosia itsetiskaavia tiskikäsiä. Piirrän ensin suunnitelman ja poraan sit tohon tiskialtaaseen reiän."

Jokuset olivat lähdössä koko perheen voimin kohti Malminkartanon portaita.
"Mä pyöräilen sinne Maailmankartanoon", intoili perheen pienin.


"Mikä tie tämä on?", kysyi pikkuveli
"Ykköstie eli Turun moottoritie", vastasi äiti.
"Miksei täällä sit oo moottoreita?", ihmetteli lapsi.


"Oi, onko sulta nyt lähtenyt hammas?", kysyi äiti Junnulta.
"Joo, se lähti eilen", vastasi poika.
"Ai jaa, missäs se lähti?"
"En mä tiedä. Ehkä kun mä tein trampoliinilla mahaplätsejä, niin se tipahti johonkin trampoliinin rakoseen."


"Autatko tän repun mun selkään?", pyysi kuopus.
"Ootko lähdössä retkelle?", tiedusteli äiti.
"Eiku huilukisoihin", vastasi lapsi.
"Mihin huilukisoihin?", ihmetteli äiti.
"No, huilukisoihin", vastasi lapsi edelleen.


"Mä taisin keksiä näistä viinirypäleistä yhden riimin", riemuitsi pikkuveikka iltapalalla. "Viinirypäle, tiimihypäle".


"Mä tykkään susta aina. Silloinkin kun oot jo, tiedät kyllä missä", sanoo Junnu.
"No missä?", kyselee äiti.
"Maan alla."


"Jos pippeli menis poikki, ei vois pissata", pohdiskeli perheen pienin potalla istuessaan.
"Jos pää menis poikki, ei vois katsoa. Jos käsi menis poikki, ei vois napata. Jos masu menis poikki, sit ei vois näyttää millanen paita on", hän jatkoi.

Itsetiskaavat tiskikädet.